Eeva Litmanen on sitä mieltä, että häneen eniten vaikuttanut nainen on oma kolmekymppinen tytär.
Eevana koko ikänsä
Tuossa näyttämölläkö on nyt se Raamatun luomiskertomuksen Eeva, joka on viekoitellut myös Aatamin syntiin? Näyttelijä Eeva Litmanen pullikoi vastaan:
— Miten niin Eeva on syyllinen? Miksi olisi aina vain naisen vika, jos jokin epäonnistuu tai menee pieleen?
Samalla hän näkee eevuudessa mahdollisuuksia.
— Kun on elänyt näinkin pitkään, alkaa tajuta, että vaikka omassa elämässä tapahtuneet asiat ovat hyvin yksityisiä, ne ovat samalla yleisiä. Monet naiset ovat kokeneet samoja asioita ja käyneet läpi samoja vaiheita.
Oivalluksestaan käsin Eeva Litmanen on ohjaaja Olka Horilan kanssa rakentanut monologinäytelmän Entäs nyt Eeva? Sitä hän esittää parhaillaan Espoon kaupunginteatterissa.
Näytelmän päähenkilön floristi-Eevan on pakko lähteä eläkkeelle. Ei synkistellen, vaan ilopuoli edellä hän miettii elämäänsä: Minne sattumat ja valinnat ovat vieneet? Mitä antoivat ja ottivat elämän varrelle osuneet miehet ja parisuhteet? Ja missä nyt ollaan?
Ystävien äidit olivat ihannenaisia
Entäpä Eeva Litmanen, miten sinusta tuli se nainen, joka nyt olet?
— Lapsuuteni Lappeenrannassa ystävieni äidit olivat minulle naisen malleja. Monet heistä yhdistivät hienosti ammatin ja työn äitiyteen ja perheeseen.
Litmasen kotona elämäntilanne oli ankeampi ja raskaampi. Hänen äitinsä elätti kolmilapsista perhettä yksinhuoltajana tekemällä tehdastyötä. Se, että äiti vei Eevan lapsena teatteriin, oli tulevaisuuden kannalta ratkaisevaa.
— Pääsin ensimmäistä kertaa näyttämölle satunäytelmässä. Sitten olin jo rättikaupassa töissä, kun minua pyydettiin uudelleen teatteriin. Esiinnyin musikaalissa, ja se oli menoa. Myyjän työ jäi.
Lappeenrannan lisäksi Eeva Litmanen harjoitteli näyttelemistä Tampereella, ennen kuin päätyi näyttelijäksi Joensuun kaupunginteatteriin.
— Siellä esitin Anua Kersti Bergrothin kirjoittamassa Anussa ja Mikossa. Olin pullukkatyyppiä, ja ollakseni uskottava nuorena naisena, joka meinaa riutua rakkauteen, jouduin laihduttamaan. Jostain syystä ohjaaja Jouko Turkka oli taipuvainen näkemään minussa hyväksikäytettyjä tyttöjä.
Ikuinen laihduttaminen alkoi
Eeva Litmanen sanoo, että oikeastaan niistä ajoista alkoi hänen ikuinen laihduttamisensa.
— En ole anorektikko. Aloin vain nähdä itseni hoikkana. Voin huonosti, jos kilot alkavat lisääntyä. Sitä paitsi televisio on armoton. Jos painoa on kymmenen kiloa enemmän, rooli siellä on aivan toinen.
— Kiloilla ei ole mitään tekemistä kauneus- ja rumuuskäsityksen kanssa. En ole koskaan kokenut olevani kaunis. Tiedän hyvin, että kauniit naiset saavat paljon anteeksi. Ainakin nuorena, kun kaipaa hyväksyntää, hyvä ulkonäkö voi kummasti nostaa itsetuntoa.
Lyhyen Porin-kauden jälkeen Eeva Litmanen päätyi vuosikymmeniksi radioteatteriin. Hän halusi illat vapaaksi siksi, että hänestä tuli äiti.
— En myöskään esiintynyt kesäteattereissa, että sain viettää kesää perheeni kanssa. Lapsen haluaminen ei ollut minulle itsestään selvää. Mutta sitten kun sain tyttäreni, ajattelin, että minun on tehtävä suuria valintoja.
— Mies ei imetä. Lapsi tarvitsee ensimmäisenä elinvuotenaan äitiä. Kaikenlaisista tasa-arvoajatuksista huolimatta silloin nousee helposti esiin perinteinen naisen rooli hellan ääressä. Valitettavasti en jaksanut olla kotona kuin neljä kuukautta. Sitten oli pakko päästä töihin.
Tyttäret ja äidit vaikuttavat toisiinsa
Tätä nykyä Eeva Litmanen on sitä mieltä, että häneen eniten vaikuttanut nainen on hänen kolmekymppinen tyttärensä.
— En ollut mikään poikatyttö, mutta olin paljon rajumpi kuin tyttäreni. Hänen erilaisuutensa on avannut silmiäni. Totta kai monet asiat, myös näytteleminen, yhdistävät meitä. Harmittelen sitä, etten aikanaan tullut hankkineeksi toista lasta.
Elämänkokemuksen myötä Eeva Litmanen kertoo itsetuntemuksensa kasvaneen.
— Jos päivä on huono, ei vika ole välttämättä ympäristössä, ohjaajassa tai kollegoissa. Voi olla, että ne lapsuuden traumat, joita kannan koko ajan kipuina mukanani, ovat kriisitilanteessa purskahtaneet pintaan. Pitkään vain torjuin ja kielsin ne, en tunnistanut niitä.
Eeva Litmasen äiti dementoitui vanhetessaan. Se tuntui tyttärestä pelottavalta ja ahdistavalta. Niinpä hän pitää kiinni työstä kuin dementiaa torjuakseen. Tarjolla ei ole ainakaan toistaiseksi muutakaan haastetta, kuten isoäidin roolia.
— Miksipä en tarttuisi uusiin juttuihin, kun ne innostavat, liikuntakykyni on tallella ja pääni toimii vielä?
Jaa tämä artikkeli: