Yhdistävä usko. Eri puolilta maailmaa kotoisin olevat katoliset kohtaavat Meilahdessa Pyhän Marian kirkon messuissa.
Ehtoollinen ja yhteisö vetävät kirkkoon
Pyhän Marian kirkko ja Mikael Agricolan kirkko täyttyvät innokkaista kävijöistä joka sunnuntai.
Teksti Anu Heikkinen
Kuva Sirpa Päivinen
Meilahdessa sijaitsevan katolisen Pyhän Marian kirkon ovi käy palmusunnuntain aamuna tiuhaan. Ensimmäiset seurakuntalaiset saapuvat kirkkoon jo puoli tuntia ennen suomenkielisen messun alkua. Kymmeneltä kirkko on viimeistä sijaa myöten täynnä, osa joutuu tyytymään seisomapaikkoihin.
Juhlapyhän kolmensadan hengen messujoukko ei jää paljon jälkeen kirkon tavallisten sunnuntaiden väkimäärästä. Palmusunnuntain erikoisuuksista, kuten palmunlehväkulkueesta huolimatta odotetuin hetki on useimmille pyhä eukaristia eli ehtoollinen.
Monelle seurakuntalaiselle tärkeää on myös seurustelun ”sakramentti” kirkkokahvilla. Rita Kaira , 78, on käynyt Pyhän Marian kirkossa koko ikänsä. Messu on hänelle niin olennainen, ettei sunnuntai tunnu sunnuntailta ilman kirkkoreissua.
– Eukaristia on minulle tärkein syy käydä messussa, siinä Kristus on läsnä. Seurakunta on minulle kuin perhe, Kaira sanoo.
Seurakunnan kirkkoherra, isä Rafal Czernia kertoo, että suomenkieliseen messuun, sen jälkeen vuorotteleviin ruotsin-, vietnamin-, saksan-, espanjan- ja puolankielisiin messuihin sekä illan englanninkieliseen messuun osallistuu tavallisina sunnuntaina yhteensä 400–500 henkeä. Kaikkiaan seurakuntaan kuuluun noin 3 500 jäsentä lähinnä pääkaupunkiseudulla ja läntisellä Uudellamaalla.
– Puolet jäsenistämme on suomalaisia, puolet ulkomaalaistaustaisia. Messu on eri kansallisuuksille tärkeä sosiaalinen tapahtuma. Seurakunta auttaa myös Suomeen kotoutumisessa, Czernia toteaa.
Vietnamilaiset ovat seurakunnan suurin maahanmuuttajaryhmä. Lapsena Vietnamista Suomeen muuttanut Phuong Phan , 33, kertoo, että messu antaa hänelle voimaa jaksaa arjessa ja tilaisuuden jakaa yhteinen kulttuuri ja usko.
– Samasta maasta kotoisin olevaa ymmärtää ja hänelle voi avautua helpommin, hän sanoo.
Katolilaisille sakramentit ja erityisesti ehtoollisen sakramenttiin keskittyvä messu ovat tärkein tapa pitää yllä hengellistä elämää. Espanjalaissyntyiselle Javier Salazarille , 36, messussa käyminen on tarve, ei velvollisuus.
– Käyn messussa arkenakin, jos vain mahdollista. Lisäksi pyrin ripittäytymään kerran viikossa. Myös rukous on minulle tärkeää, hän kertoo.
Tänä vuonna 25 vuotta täyttävä luterilainen Tuomasmessu vetää viikoittain Mikael Agricolan kirkon ääriään myöten täyteen. Osallistujia on joka sunnuntai-ilta yli 500, kuten ensimmäisellä kerralla huhtikuussa 1988.
Vuonna 1989 perustetun Tuomasyhteisön ylläpitämä messu ammentaa useiden eri kirkkokuntien perinteestä. Esimerkiksi messun rakenne tulee katolisesta kirkosta, ikonien ja tuohusten käyttö puolestaan ortodoksisesta traditiosta.
– Tuomasmessu syntyi erilaisen messun tarpeesta. Se on tuonut monimuotoisuutta luterilaisen kirkkomme jumalanpalveluselämään. Pari vuosikymmentä sitten harvinaiset erityismessut ovat nyt tulleet jäädäkseen, sanoo Tuomasmessua perustamassa ollut HelsinkiMission toiminnanjohtaja, rovasti Olli Valtonen .
Vuosien myötä Tuomasmessu on levinnyt ympäri Suomea ja lukuisiin muihin maihin. Valtosen mukaan muutostarpeita ei ole ilmennyt, vaan messun alkuperäinen konsepti ja erityisesti ehtoollisen vietto puhuttelevat messuvieraita yhä edelleen. Eniten on kehittynyt messun tyylilajista toiseen vaihteleva musiikki, jota toteuttavat pääosin ammattimuusikot. Juhlavuotta vietetään messun merkeissä, ilman erityisiä strategioita.
– Ihmisillä on sosiaalinen tilaus messulle, jonka sisältöä ei kirkolliskokous määrittele ja jossa on tilaa omalle kokemukselle. Työnäkynämme on messu heille, jotka ainakin toivovat, että Jumala on olemassa.
Tuomasmessu toteutetaan pääosin maallikoiden voimin. Kymmenien vapaaehtoisten joukko rakentaa jokaisesta messusta hiukan erilaisen. Yksi heistä on Susanna Monni , joka löysi tiensä Tuomasmessuun kymmenen vuotta sitten ystävänsä kautta. Hän käy messussa pari kertaa kuussa, yleensä kerran vapaaehtoistehtävissä ja kerran messuvieraana.
– Kaipaus syventää omaa uskonelämää sai minut hakeutumaan muutama vuosi sitten messun vapaaehtoistehtäviin. Tunsin, että tekeminen ja yhteisö auttaisivat kasvamaan, Monni kertoo.
Viime vuosina Monni on tehnyt messussa monenlaista virsikirjojen jakamisesta rukous- ja ehtoollisavustajan tehtäviin.
– Parasta on se, että mukana iso porukka, jossa kaikki kannattelevat toisiaan. Mitään ei sanella ylhäältä, hän sanoo.
Jaa tämä artikkeli: