Ehtoollisyhteys nyt!
Luterilaisella kirkolla on yksi yhteinen sakramentti katolisen ja ortodoksisen kirkon kanssa. Usein väitetään virheellisesti, että yhteisiä sakramentteja olisi kaksi. Tosiasiassa ja käytännössä joka tunnustuskunnan kristityt leipovat joka sunnuntai oman Kristuksensa alttarille, oman porukan kesken nautittavaksi. Ei ole yhteistä ehtoollista.
Se on irvokas, kamala vääryys, jota kaikkien kirkkojen piispojen pitäisi iltaisin hävetä, jos he eivät päivän aikana ole tehneet mitään ehtoollisyhteyden eteen.
Tosiasiahan on, että he voisivat tehdä vaikka mitä, kuten kokoontua korkealle paikalle ja kuuluttaa yhteen ääneen, että nyt loppui tämä naurettavuus.
Oppiin ei tarvitsisi kajota. Kirkot ajattelevat ehtoollisesta samoin. Hienostelevat erot opetuksessa periytyvät reformaation ajan kahakoista. Protestantit keksivät reaalipreesensin, katolinen kirkko transsubstantiaation. Molemmat sanat tarkoittavat, että öylätti todella on Kristuksen ruumis eikä vain esitä sitä.
Ehtoollisyhteyden puuttuminen ei kenties kosketa kovin monia. Monille ei tulisi mieleenkään mennä väärän kirkon messuun — mikä tosin voi johtua ehtoollisyhteyden puuttumisesta.
Mutta niitä, joita asia koskettaa, se koskettaa sitäkin kipeämmin.
Meidänkin perheessämme käytetään kahta eri Kristusta, katolista ja luterilaista. Voin kuvitella, mitä mieltä Kristus olisi siitä.
Olisiko Suomen lain parjattu jumalanpilkkapykälä avuksi kiistan ratkaisemisessa?
Saa väkisinkin vaikutelman, että katolinen kirkko on pattitilanteessa hankalampi osapuoli. Se näet sitoo eukaristian ja pappeuden sakramentit toisiinsa: ehtoollista ei tee päteväksi oikea usko vaan oikea henkilö.
Varmaan taustalla on muutakin.
Äitikirkkoa ehkä erityisesti ahdistaa ajatus naispapin pyhittämästä leivästä. Tai se, että muussa kuin heteroavioliitossa tai selibaatissa elävä protestantti menisi ehtoolliselle katolisessa messussa, vaikka on kestitsevän kirkon silmissä sakramenttiyhteydestä erotettu.
Jos näissä arveluissa on perää, tulee odotuksesta pitkä.
Jää yksi vaihtoehto: vieraisiin pöytiin käyminen kiellosta huolimatta.
Huhujen mukaan kirkollistottelemattomuus onkin jo tapana ainakin lähetyskentillä sekä eräissä luterilaistaustaisissa yhteisöissä.
Jaa tämä artikkeli: