null Ei henkiselle väkivallalle

Puheenvuorot

Ei henkiselle väkivallalle

Vuosittaisen Valoa, ei väkivaltaa -kampanjan tämänvuotinen teema on henkinen väkivalta, joka nivoutuu kaikkeen väkivaltaan, mutta jää helposti tunnistamatta. Henkinen väkivalta on systemaattista, ei-fyysistä aggressiota, psykologista väkivaltaa, kuten liikkumisen kontrollointia, taloudellista kontrollia, väkivallalla tai itsemurhalla uhkailua.

Teema on merkittävä juuri siksi, että henkinen väkivalta on tärkeä tunnistaa, vaikka se on vaikeammin todistettavissa todelliseksi. Kuluneen vuoden elokuussa voimaan tullut maailman ensimmäinen laaja-alainen naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemistä ja poistamista koskeva ns. Istanbulin sopimus nostaa myös henkisen väkivallan esiin.

Sopimus vaatii sen selkeää kriminalisoimista näillä sanoilla: ”Osapuolet toteuttavat tarvittavat lainsäädäntö- tai muut toimet varmistaakseen, että henkilön henkisen integriteetin tahallinen vakava vahingoittaminen pakottamalla tai uhkaamalla säädetään rangaistavaksi.”

Pääkaupunkiseudun ensimmäinen alueellisten poliittisten naisjärjestöjen yhteistyöverkosto haluaa jatkossakin kiinnittää huomiota sukupuolten tasa-arvon edistämiseen. Espoon Nytkis perustettiin keväällä Espoossa kansainvälisenä naistenpäivänä, jolloin eduskuntapuolueiden alueellisten naisjärjestöjen edustajat allekirjoittivat perustamisasiakirjan.

Verkoston koko nimi on Espoon Nytkis – Naisjärjestöt Yhteistyössä – Kvinnoorganisationer i Samarbe. Sen katto-organisaatio on NYTKIS ry, kattojärjestö, johon kuuluvat eduskunnassa edustettuina olevien puolueiden naisjärjestöt sekä Naisasialiitto Unioni, Naisjärjestöjen Keskusliitto ja Sukupuolentutkimuksen seura.

NYTKISin toiminnan päämäärinä ovat sukupuolten tasa-arvo, naisten syrjinnän lopettaminen ja naisten ihmisoikeuksien toteutuminen.

Teresia Volotinen

Espoon tasa-arvotoimikunnan puheenjohtaja (Vihr.), erityisopettaja

Kaarina Järvenpää

Espoon kaupunginvaltuutettu (KD), Helsingin kaupungin lasten ja nuorten lääkäripalvelujen johtava ylilääkäri

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.