null Ei lapsia ihan joka paikkaan voi viedä

Ei lapsia ihan joka paikkaan voi viedä

Luin Liisa ja Jari-Matti Vuorion vastauksen (K&k 28.1.) koskien lapsen viemistä kirkkoon aikuisten konserttiin. Olen heidän kanssaan samaa mieltä.

On tilaisuuksia, jotka sopivat kaikenikäisille, esimerkkeinä perhekirkot, mutta on myös tilaisuuksia, jotka sopivat vain aikuisille.

Kehittyessään lapsi ei ole vielä valmis kaikkeen siihen, mihin aikuiset. Ennen vanhaa lapset otettiin mukaan kirkkoon pitkiin jumalanpalveluksiin, joissa he olivat hiljaa ja varmasti usein väsyneitä ja kyllästyneitä, koska eivät ymmärtäneet pitkiä liturgioita. Silti he eivät melskanneet. Heille oli opetettu, kuinka huomioidaan toisia ihmisiä.

Nykyään lapsen kehityksestä tiedetään enemmän ja sitä varten on luotu esimerkiksi lasten kirkkohetket, joihin kyllä tullaan aikuisten kanssa, ja isovanhemmatkin voivat osallistua. Ohjelma vain on suunniteltu niin, että se palvelee lapsen tarpeita.

On todella ikävää, jos kolmen lapsen äiti (K&k 4.2.) on kohdannut vihaa omia lapsiaan kohtaan. Jos vie pienen lapsen sellaiseen tilaisuuteen, jossa tämä ei osaa olla sopivalla tavalla, esimerkiksi aikuisten konsertissa kuunnella, hän pilaa samalla kaikkien muiden läsnä olevien ja myös esiintyjän tilaisuuden. Onko tämä oikein?

Ennen oltiin paljon yhdessä, mutta opetettiin myös enemmän toisen ihmisen huomioimista kuin nykyään. Tuosta vanhasta tavasta ei ole syytä luopua. Kyse ei ole lapsivihasta, vaan lähimmäisen kunnioituksesta. Ymmärrän kyllä täysin, jos joku turhautuu tullessaan kuuntelemaan muusikkoa tai soittajaa ja kuulee vain lapsen itkua tai melua. Tällaisella käytöksellä voi kyllä lisätä niitä, jotka eivät lapsiperheistä pidä.

Päivi Laukonmaa
lastentarhanopettaja


Kolmen pienen lapsen (K&k 4.2.) ja muut nuoret äidit ovat herättäneet kysymyksen lasten mukanaolosta normaalissa elämässä, jota tässä tapauksessa edustavat konsertit. Kirjoituksessaan Kolmen pienen äiti marssittaa avuksi ”perinteisemmät yhteiskunnat”, mitä ne nyt sitten lienevätkin. Siellä lapset ovat hänen mukaansa läsnä arjen kaikissa käänteissä. Niin ovatkin. Mutta kirjoittaja unohtaa tai ei ymmärrä jotain. Siellä pienillä on oma lapsenroolinsa, joka kunnioittaa aikuisia, heidän määräyksiään ja ratkaisujaan. Nimenomaan perinteisessä, tapoja ylläpitävässä yhteisössä – esimerkkinä vaikka kehitysmaat – ei hilluta eikä häiritä suuna päänä. Sen rajaa kasvatus ja hyväksi havaittu traditio.

Meilläkin on alettu pikkuhiljaa haikailla tämän nykyään lähes pelkästään koulun varaan jätetyn yhteiskuntaan perehdyttämisen perään. Antamalla ihmistainten versoa villisti kuin rikkaruohot ilman aikuisen neuvoja ja kotoperäistä tilanne- ynnä muuta kasvatusta, on tehty karhunpalvelus lapsille. Ja se näkyy jo.

Olen lasteni ollessa pieniä ollut tilaisuuksissa heidän kanssaan riippumatta siitä, onko ohjelmana ollut Mozart vai Mikki Hiiri. Ovat istuneet hiljaa paikallaan ketään häiritsemättä. Nyt kun saldona on jo kuusi lastenlasta, ollaan päästy samaan. Tästä tässä pohjimmiltaan on kysymys.

Ex-opettaja, nykyään isoäiti

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.