Ei lapsia ja vanhuksia vastakkain hoitokeskustelussa
Tohtori Raimo Ilaskivi esitti vanhusten hoitoon samanlaista subjektiivista, lailla taattua oikeutta, joka alle kouluikäisillä lapsilla on päivähoitoon.
Tämä oikeus takaa lapselle parhaan mahdollisen varhaiskasvatuksen kotonaan tai päivähoidossa vanhempien arvioiman tarpeen mukaisesti.
Ihmisen elämänkaaressa varhaislapsuuden ja niin sanotun vanhuuden eroavuudet ovat suuret. Lapset kasvavat ja kehittyvät samankaltaisten lainalaisuuksien mukaisesti, vaikka perimä ja kasvuympäristö tuovatkin eroavuuksia. Subjektiivinen oikeus päivähoitoon ja varhaiskasvatukseen soveltuu elämän alkuvaiheeseen.
Elämänkaaren loppuosa, vanhuus, on vaikeammin määriteltävä sekä ajallisesti että yksilöllisesti. Huonokuntoisen ihmisen viimeiset vuodet seitsemänkymppisenä voivat olla vanhuutta, kun taas toinen osallistuu vielä ysikymppisenä veteraanien urheilukisoihin.
Vanhuksen hoidontarpeeseen voivat vaikuttaa yllättävä kuolemaan johtava sairaus, hyvät tai huonot elämäntavat, sosioekonominen asema tai muu kyky varautua vanhuuden hoitotarpeisiin. Vanhuudessa on paljon enemmän eroja ja erilaisuutta kuin varhaislapsuudessa. Vanhuuden viimeisen vaiheen avuttomuuteen, sairauden hoitoon ja muuhun huolenpitoon on parempi suunnitella hoitotakuu, joka perustuu harkintaan, asiantuntijoiden arviointiin sekä vanhuksen oikeuteen tulla kuulluksi.
Lasten subjektiivisen oikeuden rinnastaminen vanhuksiin on populistista ja asettaa lapset ja vanhukset ikävästi vastakkain.
Timo Mäki
erityisopettaja, sosionomi
Jaa tämä artikkeli: