Kuva: Thinkstock
Eikö opiskelupaikkaa herunut? Hyödynnä odottamaton välivuosi
Kun opiskelupaikka jää saamatta, moni nuori päätyy viettämään välivuotta vastentahtoisesti. TE-palvelujen Mikael Partanen muistuttaa aktiivisuuden olevan avainsana, kun tie nousee pystyyn.
Toivotun opiskelupaikan ovet sulkeutuvat tuhansien nuorten nenän edestä vuosittain. Paniikki ei kannata, vaikka varasuunnitelmaa ei olisikaan, sillä hyviä vaihtoehtoja riittää. Tärkeintä on, ettei jää kuukausiksi sohvalle makoilemaan, vaan käyttää aikansa järkevästi, kertoo asiantuntija Mikael Partanen Uudenmaan työ- ja elinkeinopalveluista.
Työnhaussa oma-aloitteisuus on valttia
Suosittu tapa hyödyntää odottamaton välivuosi on suunnata töihin. Duunipaikka tarjoaa paitsi täydennystä pankkitilille, myös arvokasta työkokemusta. Suosittuja aloja ovat asiakaspalvelu-, hoito- ja siivousala sekä lastenhoitotyöt. Ideaalitilanteessa voi päästä avustajaksi juuri sille alalle, joka eniten kiinnostaa.
"Rimaa ei kuitenkaan kannata pitää liian korkealla", muistuttaa Partanen. "Kaikki työkokemus nähdään hyödyllisenä, pyrkii jatkossa mille alalle tahansa."
Aktiivisuus on valttia työpaikkaa metsästäessä. Partanen korostaa, että suurin osa paikoista piileskelee muualla kuin internetin työnhakusivuilla, joten suora yhteydenotto kiinnostavaan yritykseen on järkevämpää kuin turvautuminen verkkoon. Myös esimerkiksi ystävien tai vanhempien kautta voi löytää kontakteja, joilta voi suoraan tiedustella töitä.
"Löydettyyn piilotyöpaikkaan on huomattavasti helpompaa päästä, kun työstä kamppaillaan kahden muun hakijan kanssa kahdensadan sijaan."
Luovuutta ja rohkeutta kannattaa käyttää myös itse hakemuksessa. Asiallinen mutta persoonallinen hakemus erottuu joukosta, vaikka työkokemus ei päätä huimaisi. Partasen mukaan motivaatio tulee näyttää jo hakemuksen ensimmäisillä riveillä:
"Työhakemuksen kolme tärkeintä kohtaa ovat työkokemus, koulutus ja asenne. Kun kaksi ensimmäistä puuttuu, pitäisi hyvä asenne pystyä välittämään työnantajalle."
Opintotaakkaa kevyemmäksi etukäteen
Pakkoloman ei tarvitse katkaista sujuvaa opiskelurutiinia. Haaveammatin opiskelun voi aloittaa jo ennen opiskelupaikan saamista esimerkiksi avoimen yliopiston tai kansalaisopistojen kautta. Tällä tavoin tulevaa opiskelutaakkaa voi keventää jo etukäteen ja nopeuttaa tulevaisuudessa siintävää valmistumista. Usein opintokokonaisuudet saa sisällytettyä suoraan myöhemmin aloitettuun tutkintoon.
"Opiskelu antaa myös hyvää esimakua siitä, mitä toivottu ala oikeasti pitää sisällään", Partanen sanoo.
Jos mieli välivuosiopintojen aikana muuttuu, säästyy turhalta hakemiselta alalle, joka ei ollutkaan se oma juttu.
Jos pääsykokeita haluaa yrittää mahdollisimman nopeasti uudestaan, voi ilmoittautua seuraavan syksyn täydennyshakuun. Näin korkeakouluopinnot voivat alkaa heti seuraavana keväänä.
Ulkomaille maailmankatsomusta ja kielitaitoa laajentamaan
Välivuoden viettäminen ulkomailla tuo pänttäämään kyllästyneelle hyvää vaihtelua ja arvokkaita kokemuksia. Raha harvoin riittää vuodenmittaiseen lomailuun, mutta hyviä vaihtoehtoja on useita: kotimaan rajojen ulkopuolelle voi lähteä esimerkiksi töihin, kielikurssille tai vapaaehtoishommiin.
Partanen antaa varauksettoman suosituksen välivuoden, tai ainakin osan siitä, viettämiselle ulkomailla:
"Jos ei muuta, ulkomaanmatka avartaa varmasti omaa maailmankatsomusta. Se voi jälkikäteen ajateltuna olla tärkein asia, mitä välivuosi voi tarjota."
Jos työskentely ulkomailla kiinnostaa, yksi suosituimmista järjestöistä on Suomen nuorisoyhteistyöjärjestö Allianssi. Allianssin nuorisovaihdon kautta voi päästä ulkomaille esimerkiksi työharjoitteluun, vapaaehtoistöihin tai au pairiksi. Töitä tehdään yleensä ruoka- ja majoituspalkalla, mutta kokemus voi olla korvaamaton.
Jaa tämä artikkeli: