Elä, älä selitä
”Mikä saattaa vaikuttaa erilliseltä, dramaattiselta hetkeltä, on pelkkä silmukka sen välillä, mitä oli ennen ja mitä tulee jälkeen”, sanoo vanha Astrid Linda Olssonin romaanissa Laulaisin sinulle lempeitä lauluja.
Ruotsin maaseudulla elävä nainen on vuosien varrella oppinut, ettei auta valittaa äidin menetystä tai huonoa avioliittoa. Äidillä oli lähtöönsä syyt, ja oma elämästä luopuminen alkoi jo paljon ennen kuin onneton avioliitto solmittiin. Syyt ja seuraukset muodostavat pitkän ketjun, jonka katkaisemiseen oma tahto on usein rajallinen. Jos vaalii suostumisen sijasta vihaa, sulkee vain itsensä itse rakennettuun vankilaan.
Ihmisistä eristäytynyt vanha Astrid kertoo elämästään uudelle naapurilleen, nuorelle Veronikalle. Tämä puolestaan alkaa vähitellen purkaa sydäntään. Naiset kyläilevät toistensa luona, syövät yhdessä ja antavat yhteisen ajan synnyttää luottamusta ja ystävyyttä, jota voi sanoa myös rakkaudeksi. Ja Astridin sanoin: ”Todellisen rakkauden pieninkin hipaisu voi kannatella koko ihmiselämän.”
Olssonin kirja on hurmaava siksi, että se on niin vähän tunteileva. Yksinkertaisesti ja arkisesti kuvattu naisten lähentyminen merkitsee jakamista, mutta ei selittelyitä ja myötätuntoisia voivotteluja. Silti rivien väleissä elää suuri ymmärrys.
Laulaisin sinulle lempeitä lauluja on niitä mielelle hyvää tekeviä kirjoja, joiden viimeisillä sivuilla lukijan ei tarvitse hävetä kyyneleitään.
Linda Olsson: Laulaisin sinulle lempeitä lauluja. Suomentanut Anuirmeli Sallamo-Lavi. Gummerus 2009. 344 s., 32 e.
Jaa tämä artikkeli: