Jumalan palvontaa Sörnäisissä. Femi Oyeniyi johdattaa Hosanna Chapel -seurakuntaa lauluun ja tanssiin. Kuva: Esko Jämsä
Elä oikein ja menesty!
Maahanmuuttajien kristillisyys puhuttelee kirkon perinteestä vieraantuneita.
Esteettinen, tyyni, rauhallinen. Näillä sanoilla voisi kuvata luterilaisia kirkkoja. Harva tietää, että Helsingissä on myös toisenlaisia Jumalan palvelemisen paikkoja. Yksi tällainen sopukka täyttyy ylin sadan ihmisen joukosta sunnuntai-iltapäivisin Sörnäisten rantatiellä.
Kun bändi alkaa soittaa ja solisti astuu lavalle, kovaääninen musiikki tunkeutuu salin joka nurkkaan. Tunnelma on kuin kapakassa, jossa ei pysty puhumaan vieruskaverille mitään ilman, että kailottaa hänen korvaansa.
Paikka on monella tavalla jykevien kirkkojen vastakohta. Kokoontumistilassa ei ole ristiä.
Katon loisteputket valaisevat karua huonetta, jonka ainoa koristus on iso muovikukka-asetelma. Kolme kynttilää palaa etunurkassa, mutta niitä ei edes huomaa elektroniikan takaa.
Paikan kauneus tulee ihmisistä. Parhaimpiinsa pukeutuneiden kirkkovieraiden muodikkaat kengät kiiltävät.
Hosanna Chapel on yksi Helsingin afrikkalaistaustaisista jumalanpalvelusyhteisöistä. Yhteensä tällaisia yhteisöjä on noin tusina. Tarkkaa lukumäärää on vaikea sanoa, sillä uusia perustetaan koko ajan, samaan aikaan vanhoja häviää kartalta.
Lundin yliopiston lähetystieteen ja ekumeniikan professori Mika Vähäkangas on tutustunut valtaosaan paikoista. Kahdeksan vuotta sitten perustettu Hosanna Chapel on hänen mielestään afrikkalaistaustaisten seurakuntien perusjoukkoa.
Kahden tunnin kokoontuminen pohjaa amerikkalaiseen ylistysmusiikkiin ja rukoukseen. Lauluissa toistellaan muutamia samankaltaisia lauseita, kuten ”korotamme nimeäsi”.
Puoli tuntia kestävän saarnan pääviesti kiteytyy sanaan ”menestys”.
– Jos elät Jumalan sanan mukaan, saat menestystä, huutaa pastori Mark Etie englanniksi mikrofoniin. Jo hänen puhetyylinsä saattaa tuntua pelottavalta. Kovaäänisiä nigerialaisia kuunnelleena tiedän tyylin liittyvän heidän kulttuuriinsa.
Mutta entä saarnan sisältö? Onko tämä menestysteologiaa, josta luterilaiset teologit varoittelevat?
Menestysteologian mukaan Jumalaan uskovan kuuluu olla rikas ja terve. Pastori Mark Etie toteaa puheessaan, ettei hän tarkoita menestyksellä taloudellista hyvinvointia. Tärkeämpää on menestyä puolisona, vanhempana ja työntekijänä.
Mika Vähäkankaan mielestä opillinen tarkastelu ei tee oikeutta afrikkalaistaustaisille jumalanpalvelusyhteisöille.
– Se on epäreilua arviointia. Oppi ei ole niissä keskeistä. Olennaisempaa on se, mitä on oikea kristillinen elämä, julistus on käytännön eväiden antamista.
On vain yksi etninen kirkko
Afrikka ja Aasia ovat kristinuskon uudet kasvukeskukset. Tämä näkyy myös Helsingissä. Afrikkalaisten jumalanpalvelusyhteisöjen lisäksi kaupungissa on kaksi kiinankielistä seurakuntaa. Näiden rinnalle mahtuu yli kaksikymmentä muuta jumalanpalveluskieltä, kuten korea, arabia, hindi ja thai.
Varsinkin englanninkieliset jumalanpalvelusyhteisöt mieltävät itsensä kansainvälisiksi seurakunniksi, jotka haluavat tavoittaa ihmisiä kulttuuritaustasta riippumatta.
Monella jumalanpalvelusyhteisöllä on lähetysnäky kantasuomalaisten tavoittamiseksi. Maahanmuuttajien yhteisöjä kutsutaan monesti virheellisesti etnisiksi seurakunniksi. Professori Mika Vähäkankaan mielestä vain Suomen luterilainen kirkko on sanan varsinaisessa mielessä etninen.
– Suomenheimoiset ovat sen kirkon normi, ja kaikki muu poikkeavaa.
Helsingin evankelisluterilaisissa seurakunnissa järjestetään säännöllisesti jumalanpalveluksia ja muuta toimintaa venäjän, viron, kiinan ja arabian kielillä. Seurakuntayhtymä tukee myös muun muassa englanninkielistä toimintaa, jota järjestetään Anglikaanisessa kirkossa ja Kansainvälisessä seurakunnassa.
Saarnan tehon huomaa, kun katsoo, miten kuulijat imevät sanomaa olemukseensa. Samaa joukkoa suomalainen yhteiskunta kyykyttää pitkin viikkoa. Tänään he tanssivat ja taputtavat itsevarmoina menestyjinä ja ovat iloisia siitä, mitä Jumala on heille antanut.
Valtaosa väkijoukosta on kotoisin Länsi-Afrikasta. Seurakunta kuuluu Redeemed Christian Church of God -kirkkoon, jonka pääpaikka on Nigeriassa.
– Nigeria onkin tässä toiminnassa suurvalta, Vähäkangas toteaa. Afrikan väkirikkaimmassa maassa on lukuisa määrä erilaisia pieniä kirkkoja.
Kantasuomalaisilta näyttävät ovat pääasiassa afrikkalaisten puolisoja. Eräs heistä on Sari Udo, joka on saapunut paikalle ensimmäistä kertaa.
– Tykkään eloisuudesta. Ihmiset eivät vain istu hiljaa, vaan ottavat osaa.
Hän kokee olevansa tervetullut mukaan omanlaisen uskonnollisuutensa kanssa. Luterilaisessa kirkossa Sari Udo käy harvoin.
– Ehdottomasti tulen jatkossakin mieluummin tänne.
Paikka tekee vaikutuksen niihin, joista perinteinen jumalanpalvelus tuntuu vieraalta.
Vähäkangas on huomannut saman viedessään teologian opiskelijoita vierailulle yhteisöihin. Osa kokee tunnelman houkuttelevaksi.
– Jos kävisin jossain kirkossa, se olisi tällainen, eräs opiskelija totesi. Toiset pitävät yhteisöjä luterilaisen tradition kannalta uhkaavina, koska heidän mielestään liturgiaa ei ole ja saarnan teologia on vääränlaista.
Jos kokoontumisesta siivilöi pois sen, mikä tuntuu kulttuurisesti kummalliselta, jäljelle jää muutama perusviesti: Jumala haluaa ihmiselle hyvää, jokainen on arvokas, seurakunnassa saa olla hauskaa. Ei mitenkään vierasta luterilaisen uskon kannalta.
Anja Nwose
Jaa tämä artikkeli: