Professori Seppo Turusen mielestä vieraslajit lisäävät luonnon monimuotoisuutta. Kuva: Sirpa Päivinen
Eläintieteilijä liputtaa vieraslajien puolesta
Suomesta on vaikea löytää vieraslajia, josta olisi ekosysteemille mainittavasti haittaa, väittää Korkeasaaren entinen johtaja Seppo Turunen.
Professori, eläintieteilijä Seppo Turunen kurvaa tyylikkäänä haastatteluun, menopelinä jykevä Helkaman Oiva.
Ollaan Vantaanjoen suulla, Pornaistenniemellä. Tarkoitus on puhua vieraslajeista, ja eräs sellainen lehtopainanteesta heti havaitaankin: rikkapalsami.
– Jättipalsamista kohutaan, mutta tämä rikkapalsami tulee olemaan vielä suuri levittäytyjä, Turunen ennustaa.
– Sille käyvät varjoisat metsänpohjatkin, ja se muodostaa isoja kasvustoja.
Vieraslajit ovat ihmisen joko tahallisesti tai tahattomasti siirtämiä eliölajeja. Suomessa niistä 157 lasketaan haitallisiksi.
Nyt luvassa ei ole saarnaa vieraslajeja vastaan. Turusen mielestä ilmiöstä on keskusteltu yksipuolisesti ja haittoja korostettu dogmiksi asti.
– Uhanalaiset lajimme listaavassa niin sanotussa punaisessa kirjassa on 20 000 lajia. Näistä noin viidentoista mahdolliseksi uhkatekijäksi on havaittu vieraslajit, hän mainitsee.
– Media on saatu innostumaan vieraslajeja koskevilla pitkälle menevillä yleistyksillä. Silti Suomesta on vaikea löytää vieraslajia, josta olisi ekosysteemille mainittavasti haittaa.
Vieraslajit Suomessa ovat voittopuolisesti jopa hyödyllisiä, professori tuumaa. Ne lisäävät luonnon monimuotoisuutta ja rikastavat maisemaa. Useat niistä ovat myöhäisinä kukkijoina tärkeitä ravinnonlähteitä hyönteisille. Monet päivänkakkaran kaltaiset tutut lajit ovat alkujaan vieraslajeja, muinaistulokkaita.
Helsinki on oikea vieraslajien keskittymä. Turunen muistaa, kuinka valokuvasi ensi kertaa jättipalsamin 25 vuotta sitten. Kasvi oli pienellä saarella Pitkäkoskessa. Sen luokse piti loikkia kiviä pitkin.
Yhtä rohkea hän on ollut vallitsevien näkemysten tönijänä. Edellisessä kirjassaan Lemmikkielämää (2011) analyyttisen ja rauhallisen oloinen mies ruoti ihmisten ”lemmikkiriippuvuutta”.
Vieraslajikammon juuret Turunen jäljittää natsi-Saksaan, jossa johtava kasvitieteilijä Reinhold Tuxen vaati vieraslajien poistamista saksalaisen maiseman puhdistamiseksi. Muuallakin länsimaissa on vieraslajeja koskeva retoriikka ollut sotilaallista. On puhuttu hyökkäyksistä ja niiden torjumisesta, jopa rinnastettu lajeja terroristeihin.
– Eivät ekologit enää myönnä näitä ideologisia taustoja, mutta niistä kumpuavat asenteet ovat jääneet elämään.
Toki vieraslajeissa on rotan ja tautien kaltaisia varsinaisia riesoja. Turunen ei ole kuitenkaan löytänyt todistetta sille, että vieraslajit olisivat juuri muualla kuin valtamerten eristyneillä saarilla pystyneet syrjäyttämään alkuperäislajeja. Luonnolla on keinonsa tasapainottaa lajien valtasuhteita.
Opettajaperheen vesana Seppo Turunen alkoi 1950-luvulla tarkkailla lintuja, kuten Maunulan riekkoja. Opiskeltuaan stipendiaattina katolisessa yliopistossa hän teki pitkän uran Helsingin yliopistolla ja sen jälkeen Korkeasaaren eläintarhan johtajana. Viisi vuotta on nyt vierähtänyt eläkkeellä. Mieluisia askareita tarjoaa hehtaarin luontotontti maaseutuasunnolla Kirkkonummella.
Näin syksyllä häntä villitsee taatun kotoperäinen laji.
– Lähdetään vaimon kanssa puolukkaan.
P.S.
Helsinki on liikkumisen kannalta upea kaupunki. Kevyen liikenteen väylät ovat hyviä, ja lähiluontoa on ainakin toistaiseksi ymmärretty säästää.
Vakavaksi vetää ihmisten eripuraisuus.
Jos voisin, niin pysäyttäisin ilmaston lämpenemisen.
Jaa tämä artikkeli: