Elämä ennen kuolemaa

Elämä ennen kuolemaa

Oli hikinen heinäkuun sunnuntai. Seisoin papin juhlatamineissa keskiaikaisen kirkon alttarilla. Ehtoollisen asetussanojen jälkeen kehotin messukansaa rukoilemaan yhteen ääneen Isä meidän -rukouksen.

Aloitin rukouksen lausumisen tavanomaisen tympääntyneenä: ”Isä meidän, joka olet taivaassa. (Hohhoijjaa…) Pyhitetty olkoon sinun nimesi. Tulkoon sinun valtakuntasi.” Yhtäkkiä pala nousi kurkkuun, enkä saanut enää henkeä. Yritin jatkaa rukousta, mutta kurkunpäähän oli kasvanut tennispallon kokoinen kaktus. Lopulta jouduin viittoilemaan avustavaa pappia hätiin, ja kiiruhdin alttarilta sakastiin toipumaan järkytyksestä.

Tuona hetkenä tapahtui jotain odottamatonta: Rukous oli koskettanut minua. Aina ennen olin ajatellut, että rukouksen sanat “Tulkoon sinun valtakuntasi” tarkoittavat joskus aikojen lopulla tulevaa Jumalan valtakuntaa. Ensi kertaa ymmärsin, että Jeesuksen opettama rukous olikin kutsu tehtävään ja työtoveruuteen. Meidän ihmisten ei tule odottaa, että Jumala yksin tekisi maailmasta paremman. Hän kutsuu sinua ja minua tekemään maailmasta oikeudenmukaisemman jo nyt tässä ajassa. Enää ei ole oikeastaan väliä, onko elämää kuoleman jälkeen. Olennaista on se, onko elämää ennen kuolemaa.

Jumalan työtoveruuteen on vain yksi kriteeri: Maailmalle ei saa kääntää selkää. Täytyy uskaltaa katsoa lähimmäisen hätää silmiin. Ja kun katsot maailmaa ilman aurinkolaseja, huomaat sen kuiskaavan: ”Maailma ei ole aina reilu. Me olemme täällä siksi, että tekisimme sen paremmaksi.”

Jaa tämä artikkeli:

Minuutissa mystikoksi

Villi city