Elämä ilman sinua
Rakkaan ihmisen menetys paljastaa usein sen, mikä elämässä on olennaista.
Teksti Marja Kuparinen
Avioparin koko elämä muuttuu, kun siihen tulevat mukaan päivittäiset sairaalareissut. Vuoron perään he juttelevat hiljaiselle pojalle ja pakenevat, kun eivät enää kestä. Tilanne koettelee kummankin hermoja, sillä oma suremisen tapa tuntuu ainoalta oikealta. Johan liikkuu metsässä, tarttuu töihin ja purkaa sydäntään kylän alkoholisoituneelle papille. ”Kun ajattelen tulevaa, en halua olla siinä mukana. Sitä elämää en halua elää”, pohtii Johan.
Ann taas istuu uskollisesti sairaalassa. ”Hän oli rauhallisimmillaan katastrofin läheisyydessä. Katastrofin tuloksen läheisyydessä. Tämä oli hänen paikkansa maailmassa.” Jos Johanilla ei ollut toivoa, oli parempi, ettei hän tullut lainkaan.
Lapsi, joka on melkein kuollut, on vanhemmille äärirajoille vievä kokemus. Edwardson kirjoittaa kauniisti, koruttomasti ja oivaltaen. Myrsky ravisteli kaikkea ja pani kaiken uuteen järjestykseen. Johan tiivistää olennaiseen: on pahempi tuhlata käytettävissä olevaa aikaa kuin käyttää sitä, paremmin tai huonommin.
KIRJA Amerikkalainen kirjailija, esseisti ja käsikirjoittaja Joan Didion (s. 1934) on tottunut koko ikänsä liikkumaan kirjailijoiden, näyttelijöiden ja elokuvaväen piireissä. Rahasta ei ole koskaan tehnyt tiukkaa. Mutta kun kuolema ja sairaus tulevat vastaan, rikkaalla ja menestyneellä ei ole paljon helpompaa kuin köyhällä. Kirjassaan Iltojen sinessä Didion tarkastelee miehensä menettämistä, tyttärensä sairastumista ja kuolemaa pian sen jälkeen sekä omaa vanhenemistaan.
Ajan kuluminen ja odotettavissa oleva aika ennen lopullista yötä saavat Didionin muistin kiertomatkalle menneeseen. Sitä luulee voivansa pitää mukanaan ihmiset, jotka joskus olivat läsnä, mutta joutuukin huomaamaan muistin toiminnassa aukkoja. Kodin laatikot ovat jo täynnä muistoja menneestä, mutta niitä ei vain saa heitettyä pois. ”Teoriassa nämä esineet auttavat palauttamaan mieleen eletyt hetket. Käytännössä ne korostavat vain, miten vähän osasin arvostaa noita hetkiä niiden ollessa läsnä.”
Oman elämän hauraus käy myös selväksi. Kirjailijalle pelko ei koske enää sitä, minkä on menettänyt vaan sitä, mikä vielä on menetettävissä.
KIRJA Saksalaisen kirjailijan Siegfried Lenzin pieni kirja Hetken hiljaisuus on kerrassaan viehättävä kuvaus 18-vuotiaan koulupojan rakastumisesta nuoreen englanninopettajaansa Stellaan.
Kun kirja alkaa, Itämeren pohjoisrannikolla olevassa koulussa vietetään onnettomuudessa kuolleen opettajan muistohetkeä. Christian seisoo muiden mukana juhlasalissa ja kätkee sydämeensä menneen kesän salaisen muiston. Nuori rakkaus oli vilpitön ja innokas, ja kokematon poika ehti jo maalailla vaikka millaisia tulevaisuuden näkyjä.
Menetys on ehkä suurin silloin, kun se tulee ensimmäisen kerran ja ihminen on siihen täysin valmistautumaton. Lenz kuvaa nuoren pojan kokemusta herkästi, mutta myös huumorilla. Onhan se vallan liikuttavaa, että poika alkaa varastoida kotinsa vintille ruokaa ja tavaraa, jonka turvin hän ja Stella pärjäävät syrjäisellä kalamajallaan.
Kirjan haikeuteen antaa sävynsä sekin, että Lenz menetti vaimonsa yli 50 avioliittovuoden jälkeen kesken kirjan kirjoitusprosessin.
KIRJA Hiippakuntasihteeri Liisa Seppäsen kirja Surun satuttamat kertoo seitsemän tositarinaa kuoleman kohtaamisesta. Kukin kuoleman koskettama kertoo omin sanoin kokemastaan ja Seppänen jatkaa kerrottua mietiskellen.
Kertomukset ovat sopivan erilaisia: vastasyntynyt kuolee, sisar menettää veljensä, nuori nainen viimeisenkin vanhempansa, elämänkumppani tekee itsemurhan, internet-tuttava kutsutaan saattomatkalle, poika suree isänsä koko elämää ja aviomies kuolee vaikeaan sairauteen.
Kertomukset ovat koskettavia, konstailemattomia ja kauniita. Vaikka kokemukset ovat erilaisia, niiden vaikutus on saman suuntainen. Suhde aikaan muuttuu, nykyhetki saa arvon ja usko rakkauteen kasvaa. Elämänkumppaninsa menettänyt Johannes tiivistää: ”Rakkaus on silta, joka ylittää ajan, paikat, maailmat. Mitä hyvänsä tapahtuu, rakkaus säilyy.”
Åke Edwardson: Niin korkealla pääskyset, ettei niitä nähdä voi. Suomentanut Jaana Nikula. Johnny Kniga 2012. 279 s., 22 e.
Joan Didion: Iltojen sinessä. Suomentanut Kirsi Luoma. Like 2012. 151 s., 23,90 e.
Siegfried Lenz: Hetken hiljaisuus. Suomentanut Markku Mannila. Gummerus 2012. 176 s., 22,30 e.
Liisa Seppänen: Surun satuttamat. Kertomuksia läheisen kuolemasta. Kirjapaja 2012. 181 s., 28,90 e.
Jaa tämä artikkeli: