Aikuista uskoa. Elämää nähnyttä ihmistä ei opeteta kateederin takaa, yläpuolelta. Omista elämänkysymyksistä aukeaa luonnostaan myös hengellinen ulottuvuus, sanovat Sini Nykänen ja Lauri Kopponen. Kuva: Esko Jämsä
Elämä kysyy, aikuinen vastaa
Usko tai älä, luki Sini Nykänen lehti-ilmoituksesta ja ajatteli: tämä on juuri minulle.
Roihuvuoren seurakunnassa kokoontuu Usko tai älä -ryhmä, jossa käsikirjoituksen laativat ryhmäläiset itse.
– Ensimmäisellä kerralla keräsin lapuilla kunkin tärkeimpiä elämänkysymyksiä. Koostin niistä eri illoille teemat, joista sitten yhdessä puhumme, kertoo ryhmää maallikkona ohjaava Lauri Kopponen.
Kaikki puheenaiheet ovat sallittuja, kertoo Sini Nykänen, yksi ryhmäläisistä.
– Olen mielestäni muuten avarakatseinen ihminen, mutta uskonkysymyksissä huomaan juuttuneeni nuoruusvuosiin. Tämä ryhmä kääntää näkökulmaa ja rohkaisee katsomaan toisilla kiikareilla. Tässä ei yritetä houkutella mihinkään eikä minulta odoteta mitään, mitä en itse halua.
Ryhmä tarjoaa mahdollisuuden hakea uutta muotoa sille, mikä on jäänyt kytemään kiireisten työ- ja perhevuosien pinnan alle.
– Ehkä minulla on jonkinlainen välitilinpäätöksen hetki. Tunnen tarvetta hellittää kierroksia ja pysähtyä kysymään, mitä elämältä vielä haluan ja mistä elämän onni tai tyytyväisyys lopulta tulee, Sini Nykänen sanoo.
Avoimuuteen ja luottamukseen perustuvissa tapaamisissa yhtä hyvin itketään kuin nauretaan. Elämä kyseenalaistaa sen, mikä ei kestä. Sini Nykäsen mukaan vastausten aika on ohi.
– Haluan ennemmin kysyä ja pohtia asioita pelkäämättä minkäänlaisia ajatuksia. Se kai on sitä aikuisen uskoa. En kaipaa sitä, että joku sanoo yläpuolelta, miten asia on.
Kirkko ei ota vakavasti aikuisia, harmittelee myös Lauri Kopponen.
– Kirkolla on niin vahva perinne lähestyä ylhäältäpäin ja esiintyä uskontiedon omistajana ja jakaa sitä sitten kinkereillä saarnatuolista. Aikuisia opetetaan menetelmillä, jotka ovat käytössä lapsityössä ja rippikoulussa.
Kirkon on uskallettava vastata aikuisten ihmisten hengelliseen etsintään. Usko ei ole mitään elämälle vierasta ja siitä irrotettua, vaan mielekkyyden löytämistä juuri siihen, mitä on.
– Ja nämä kristinuskon tärkeimmät, rakkaus ja armo, ovat elämässä juuri eniten tarpeen. Oman armottomuuteni kanssa kasvokkain opettelen tässä ryhmässä elämään myös arjessani toisten kanssa, sanoo Sini Nykänen.
Usko tai älä -ryhmä on alkukirkon ajoilta periytyvää ja nyt uudelleen elvytettyä ja päivitettyä katekumenaattia, kasteopetusta. Alun perin katekumenaatti tarkoitti kristityksi kääntyneiden kolmekin vuotta kestänyttä opetusta ennen kirkkoon liittävää kastetta. Matkakumppanina kasteoppilaalla oli kummi.
Päivitetty katekumenaatti on yhden kirkkovuoden ajan kokoontuva ryhmä, jonka lähtökohtana ovat osallistujien elämänkokemukset ja -kysymykset ja tavoitteena löytää oma paikka seurakunnassa. Usko tai älä -ryhmäläisten matkaseurana on maallikko-ohjaajan lisäksi muutama ohjaajan valitsema kristitty sekä papillisista tehtävistä ja mahdollisesta sielunhoidosta vastaava pappi. Ryhmän vuotta rytmittävät seurakunnan jumalanpalvelukset, joihin osallistutaan yhdessä.
Katekumenaatin päivityksen pohjatyön teki katolinen kirkko jo muutama vuosikymmen sitten. Kohta se levisi myös muutamaan Euroopan luterilaiseen kirkkoon ja Ruotsin kautta Suomeen. Nyt ryhmiä on Suomessa Oulua ja Kainuuta myöten.
Lauri Kopposelle tämänvuotinen ryhmä on jo toinen. Kahden pitkän koulutusviikonlopun lisäksi hän on ollut mukana valmistelemassa perusteellista katekumenaattiryhmän ohjaajan opasta.
Mitään massojen toimintaa katekumenaatti ei ole. Ryhmässä on kymmenisen jäsentä.
– Ihanne olisi tietenkin se, että koulutettuja ohjaajia olisi enemmän ja ryhmiä syntyisi sinne tänne. Mutta tämä on maan hiljaisten puuhaa, joka ei juuri ulkopuolisten silmään näy, Lauri Kopponen sanoo.
Kopponen itse ryhtyi kouluttautumaan katekumenaattiryhmän ohjaajaksi, kun huomasi siitä kuullessaan, että juuri tämä työmuoto kirkosta kipeästi puuttuu.
– On uskallettava ottaa vakavasti se, että auktoriteettiusko on murentunut. Jos esittää vastauksia kysymyksiin, joita kukaan ei esitä, se ei kolahda. Kun samalta tasalta keskustellaan, vetää nöyräksi, miten viisaita ihmiset ovat, hän sanoo.
Parasta monelle ryhmäläiselle on huomata, että omat kysymykset ovat tuttuja myös muille.
– Vähän terapeuttinenkin tämä ryhmä on, vaikkei terapiaryhmä olekaan. Ihmisillähän on kaikkea takanaan. Mielenkiintoista on yhdessä huomata, miten keskusteleminen elämästä kiertyy lopulta myös kristinuskon keskeisiin kysymyksiin. Siitä tässä varmaan on kyse, että uskaltaa pysähtyä ja mennä peilin eteen, Lauri Kopponen sanoo.
Kaisa Raittila
Jaa tämä artikkeli: