Hoitovapaalla olevan pastori Stina Huiman ei tarvitse kauaa miettiä itselleen tärkeintä kirjaansa, koska se on vaikuttanut hänen koko elämänkatsomukseensa. Kyseessä on ruotsalaisen karmeliittamunkin Wilfrid Stinissenin teos Isä, Sinun käsiisi (1992).

 Teologiaa opiskellut Huima oli yli kymmenen vuotta sitten kesätöissä Mustasaaren toimintakeskuksessa, kun hän löysi kirjan talon kirjastosta.

– Sen sanomana on, että kaikki, mitä elämässä on ollut, on Jumalan antamaa tai sallimaa. Ja vaikka mitä kauheaa tapahtuisi, Jumala tarkoittaa aina hyvää.

Huimalla oli ollut raskaita menetyksiä lapsuudessa, ja hän oli miettinyt, miksi Jumala salli sellaisia tapahtuvan lapselle. Nuori nainen oli kokenut niiden vieneen eväitä hänen myöhemmältä elämältään.

– Olen lukenut kirjan sen jälkeen monta kertaa, ja vuosien mittaan minussa on tapahtunut siirtyminen kaunasta ja katkeruudesta valoon ja luottamukseen. Olen kyllä joutunut tekemään paljon töitä itseni kanssa. Lasten syntymät auttoivat osaltaan pelkojen ja kaunojen yli.

Huima toteaa olevansa nykyään enemmän läsnä tässä hetkessä eikä mieti enää, mitä häneltä puuttuu.

– Pystyn antautumaan kaikelle sille hyvälle, mitä minulla on. Olen saanut kaksi ihanaa lasta ja löytänyt paikkani elämässä. Mutta ei elämä silti ole pelkkää auvoa, lapsiperheen arjessa riittää haasteita.

 

Stinissenin kirjaa Stina Huima on suositellut sekä pappina että yksityishenkilönä ihmisille, joiden hän arvelee hakevan vastauksia isoon peruskysymykseen, miksi ihmisille tapahtuu rankkojakin asioita. Hänestä sitä on kuitenkin turha tyrkyttää ihmiselle, joka on pahassa kriisissä, koska ensin on käytävä läpi sokki- ja suruvaihe.

 Paljon lukeva Huima palaa usein samoihin kirjoihin uudestaan. Hän uskoo Jumalan puhuvan ihmisille myös kirjojen kautta. Näihin kirjoihin kuuluu Thomas Keatingin Open mind, open heart (1986).

– Olin kokeillut hiljaisuuden retriittejä ja meditaatiota, kunnes löysin Keatingin kirjan avulla antaumuksen rukouksen metodin. Siinä ollaan hiljaa vähintään 20–30 minuuttia päivässä: ajatuksena on ankkuroitua hiljaisuuteen, ottaa vastaan erilaiset tunteet ja päästää ne menemään saman tien. Pikku hiljaa sisälle tulee hiljainen tila. Rukouksessa luottamus Jumalaan siirtyy pään ja mielen tasolta sydämen ja olemuksen tasolle.

Huima tietää, että voi tuntua vaativalta raivata päivittäin aikaa tällaiselle harjoitukselle. Hän itse meditoikin usein aamuisin ennen jalkeille nousemista sängyssään.

Kirjailija ja kirjallisuudentutkija Markku Envall kertoo lukeneensa elämänsä aikana sen verran paljon, ettei pysty erottelemaan yhden kirjan mahdollisia vaikutuksia itsessään.

– Mutta kirjailija, joka nousee heti silmieni eteen, on Sören Kierkegaard. Olen lukenut hänen suomennetun tuotantonsa, useimmat kirjat moneen kertaan. Aloitin perehtymisen häneen jo lukiolaisena. Ylittämätön lukukokemus on kuitenkin ollut hänen pääteoksenaan pidetty Päättävä epätieteellinen jälkikirjoitus (1846).

Envall on lukenut kyseisen järkäleen kaksi kertaa, ensimmäisen kerran vuonna 1992 Torsti Lehtisen suomennoksen ilmestyttyä. Envall tarttui teokseen ahneesti, mutta ryytyi Kierkegaardin dialektiseen pyöritykseen. Hän epäilee tämän johtuneen siitä, että hän yritti lukea sitä kuin romaania, nopeammin kuin oma järki tai kirja kestivät.

– Toinen lukukerta oli lumettomana talvena 2008. Silloin otin laiskanläskyn: päätin pitää kiinni siitä, että ymmärrän tai ainakin uskon ymmärtäväni lukemani. Aika ajoin tämä päätös lyhensi päiväannoksen 20 sivuun, ja lukemiseen meni noin kuukausi. Ajattelin, että jotain täytyy olla kirjassa, jota lukiessa 20 sivua riitti tyhjentämään älyllisen vastaanottokykyni.

Kirjailija ei osaa verrata teosta mihinkään toiseen, se on niin ylivoimaisen huima kirjallis-filosofis-teologinen ajatusseikkailu.

– Kirjan kysymys on, miten yksilö voi tulla kristityksi, mutta se rönsyilee laajasti aiheensa ympärillä. Vastaus on monitulkintainen, vaikeatajuinen ja pyörryttävä. Sitä ei voi selostaa, sen voi vain lukea.

 

Markku Envall ihmettelee huvittuneena, kuka vastuullinen kustantaja ottaisi enää tällaista kirjaa ohjelmaansa. Tai millaista tuhoa kuka tahansa pätevä kustannustoimittaja sille nyt tekisi.

– Voisin suositella kirjaa sellaiselle henkilölle, jolla on muutama viikko aikaa ja jota kiinnostaa tämä filosofi-kirjailija. Vai pitäisikö suosittelemisen sijaista varoittaa? Jälkikirjoitus on tietääkseni ainoa kirja, jonka lukemisen lääkäri on kieltänyt sen tutkijalta. Kirjan lukenut tajuaa kiellon syyn. Sillä, joka lukee tämän kirjan menemättä päästään sekaisin, on luja äly ja mielenterveys.

Mutta muutakin hyvää kirjallisuutta löytyy. Suomalaisista uskonnollisista romaaneista Envallin mielestä vaikuttavin on Mika Waltarin Feliks onnellinen (1958). Lyriikassa ylittämättömimpänä hän pitää Aaro Hellaakosken uskonnollisaiheisia runoja. Kirjailija on lukenut myös muiden uskontojen klassikoita. Hän on syventynyt muun muassa buddhalaisiin kirjoihin ja suosittelee vasta-alkajalle mietelausekokoelmaa, Dhammapadaa.

 

Toimitussihteeri ja retriitinohjaaja Tommi Sarlinille tärkeä uskonnollinen kirja ylitse muiden on ollut jesuiittaisä Anthony de Mellon kirja Sadhana – Tie Jumalan luo (1998). Kirjassa isä de Mello opettaa rukoilemista erilaisten hengellisten harjoitusten avulla. Sarlinille tällainen rukouksen harjoittaminen oli uutta, kun hän seitsemän vuotta sitten luki kirjan ensimmäisen kerran. Mellon kirjan kautta rukoilemisesta tuli hänelle enemmän tai vähemmän pysyvä tapa.

– Kirja sisältää harjoituksia, joilla pyritään pääsemään eroon ajattelun ylivallasta ja pääsemään enemmän sydämen ja tunteen alueelle. Harjoituksissa tullaan tietoisiksi oman mielen harhailusta ja ruumiin jännityksistä. Lopullisena tarkoituksena on löytää yhteys Jumalaan.

Sarlin selittää, että isä de Mellon mukaan meillä kaikilla on järjen ja mielen lisäksi myös mystinen mieli ja sydän. Tämä sielunvoima mahdollistaa sen, että voimme tuntea Jumalan suoraan hänen omassa olemuksessaan. Se kuitenkin tapahtuu salatulla tavalla ilman mielikuvia ja käsitteitä. De Mello toteaakin, että ensimmäinen silmäys Jumalaan tuntuu kuin silmäykseltä pimeyteen.

– Kirjan harjoitusten avulla herätellään unitilassa olevaa sydäntä, jonka pinnalta on kuorittava ajatuksia, sanoja ja mielikuvia. Ne ovat de Mellosta kuin kuonaa, joka häiritsee sydämen yhteyttä Jumalaan.

– Kirjaa voi suositella kaikille, jotka kokevat omat sanansa kuluneiksi tai Jumalan kovin kaukaiseksi.

De Mellon kirja on johdattanut Sarlinin uusien vastaavanlaisten kirjojen äärelle. Tuorein kokemus tässä tyylilajissa on Owe Wikströmin kirja Vasta rakkaus antaa merkityksen (2011). Lukuisia hengellisiä teoksia kirjoittaneen katolisen munkin Thomas Mertonin päiväkirjamerkinnät kirjassa Hiljainen elämä (2005) oli Sarlinille sillä tavalla mieleenpainuva teos, että merkittävä mystikko ja opettaja osoittautui samalla tavoin kuolevaiseksi kuin muutkin ihmiset.

 

Teksti Marjo Kytöharju

Kuva Luis Pedrosa/ Getty Images