Pappi Benjamin Sigismund tekee tiliä menneisyytensä kanssa oopperassa Den fjerde nattevakt. Kuva: Erik Berg/Savonlinnan Oopperajuhlat
Elämänkoulua oopperassa
Mikä tai kuka voisi pelastaa yhden ihmisen elämän tai koko maailman? Entä miten voisi selvitä syyllisyytensä kanssa?
Matkailisinko englantilaiseen kalastajakylään, norjalaiseen kaivoskylään tai Venetsian oopperaan – vai kuljeskelisinko ihan vain taivaasta maahan ja helvettiin tai päinvastoin?
Näitä matkakohteita tarjoavat tähän juttuun valitut neljä oopperaa, joista avautuu näkökulmia yleisinhimillisiin ja eettisiin kysymyksiin. Kyseiset oopperat esitetään tämänvuotisilla Savonlinnan Oopperajuhlilla perinteisten suosikkioopperoiden ohella.
Vaikka ehkä vasta musiikki ja lavaesitys tekevät oopperan, voi teoksen maailmaa lähestyä myös librettojen kautta.
Oopperat: Den fjerde nattevakt, Free Will, La Fenice, Peter Grimes
Lisätietoa: http://www.operafestival.fi
Messiaskaipuu ja sen vaihtoehdot
Ei ole sitä yhteisöä tai organisaatiota, jossa ei joskus vaikeissa ongelmissa toivottaisi, että uusi jäsen, työntekijä tai johtaja tulisi ja ratkaisisi tilanteen. Messiaskaipuu on vahva ja odotukset sen mukaisesti kohtuuttomia.
Kansainvälisen nettiyhteisön luoman Free Will (suom. Vapaa tahto)
-oopperan lähtökohtana on maailman surkea nykytila: nälänhätä, pelko, terrori, ahneus ja globalisaatioon sulautuminen vain kasvattavat tuhoja. Itse Jumala on joutunut toteamaan, että hänen vapaa tahto
-projektinsa on epäonnistunut. Hänen pyynnöstään enkelien johtoryhmä kutsutaan hätäkokoukseen.
Ratkaisuksi mietitään vanhan ajan rangaistuksia – tulvia, maanjäristyksiä ja vedenpaisumusta – mutta kaaoksen epäillään vain lisäävän pelkoa ja vihaa. Toinen vaihtoehto olisi Messias, mutta viimeksikään se ei sujunut niin kuin oli tarkoitus.
Lopulta maailmaan päädytään lähettämään johtajiksi kolme limbuksessa, välitilassa, olevaa menneisyyden neroa: Ranskan kansallissankari ja katolinen pyhimys Jeanne d’Arc (1412–1431), säveltäjä Wolfgang Amadeus Mozart (1756–1791) ja kirjailija Oscar Wilde (1854–1900).
Kun tämä huomataan helvetissä, Lucifer ryhtyy suunnittelemaan yhdessä korruptoituneiden johtajien kanssa vastaiskua: pari lööppiä, pari tarkka-ampujaa sekä taitava ja tyylikäs hakkeri.
Maailman
toivo
Aluksi hätätilan hoitaminen etenee. Pankinjohtaja Jeanne lupaa maksaa valtioiden velat. YK:n pääsihteeri Oscar saa yleiskokouksen hyväksymään uuden ihmisoikeusjulistuksen. Väkijoukot hurraavat Mozartin laulaessa.
Mutta myös vastapuoli on liikkeellä. Pian hurraavat väkijoukot kääntyvät neroja vastaan: ”Ihmiset maksavat aina. Barrikadeilla on tungosta, me menemme lakkoon. Hallituksia kaatuu, pääministerit joutuvat polvilleen ja vaativat meitä rauhoittumaan, mutta me taistelemme.”
Oscar salamurhataan. Jeanne ja Mozart vetäytyvät turvaan Tyynenmeren saarelle. Maailmalla ei ole muuta toivoa kuin ihmisten oivallus omasta vastuustaan: ”Jumalan ääni on teidän äänenne. Jumalan ääni on meidän äänemme. Sillä me olemme päättäjät.”
Pienyritys pulassa
Mikä neuvoksi, kun pienyritys on joutumassa puun ja kuoren väliin? Urakka ei millään valmistu ennen määräaikaa. Tarpeeksi epätoivoinen toivoo jonkin ylivoimaisen esteen laukeamista: jospa tulisi luonnonkatastrofi, tulva tai maanjäristys ja pelastaisi pälkähästä.
La Fenice -oopperassa ajatuksen lausuu ääneen Michelangelo. Hän on työntekijänä serkkunsa Ettoren sähköasennusfirmassa, joka on saanut Venetsian oopperan peruskorjaukseen liittyvän urakan. Kun aikataulu ei pidä, onnettomuus voisi antaa lisäaikaa.
Se, että mielessä vilahtaa monenlaisia ajatuksia, on aivan eri asia kuin että ryhtyy panemaan niitä toimeen. Sitä serkuksetkin pysähtyvät miettimään hetkeksi. Vaikka vahingonteko tuntuu heistä kyseenalaiselta, he oikeuttavat sen sillä, että väärintekijöitä riittää.
”Mekö roistoja? Entä herrat ja rouvat, oopperan rakastajat? Ne maksavat oman kaupungin pojille niin huonosti, että konkurssi odottaa! Niiden esi-isät ovat ryöstäneet kaiken, mitä täällä on, Konstantinopolista, toisiltaan ja meiltä, kaupunkilaisilta. Pitääkö yrittäjän tässä vielä omantunnon veroa maksaa?”
Synnin taakan
tasaus
Pienen tulipalon ja vähäisten vahinkojen sijasta seuraukset ovat katastrofaaliset: koko oopperatalo palaa. Samoin on käynyt todellisuudessakin Venetsian oopperalle. Libretisti Juha-Pekka Hotinen huomasi 1996 paloa koskeneen pikku-uutisen ja sai siitä idean libretolleen. Ooppera on kuitenkin fiktiivinen.
Kun serkuksia tullaan pidättämään rikoksensa takia, Ettore pääsee äitinsä avulla pakoon. Michelangelo joutuu seitsemäksi vuodeksi vankilaan. Sinä aikana Ettore kiertelee Etelä-Amerikkaa. Lopulta hänetkin saadaan kiinni ja serkusten osat vaihtuvat. Michelangelon vapautuessa Ettore perii hänen sellinsä.
Ettoren äiti osoittaa moraalista selkärankaa vaatimalla, että myös hänen poikansa on sovitettava tekonsa serkkunsa tavoin:
”Nyt, poikani, mars koppiin, en kestä katsoa, kun serkkusi uhrautuu taas. Kerran autoin sinut karkuun, mutta nyt palataan kuriin. Siis vankilaan! Herää, poika! Synnin taakka tasataan.”
La Fenicestä löytyy myös rakkautta, sillä oopperan harjoituspianisti ja itävaltalainen konservaattori löytävät toisensa.
Erilaisia uskonkäsityksiä
Oopperan Den fjerde nattevakt (suom. Neljäs yövartio) keskeinen hahmo on kaivoskylä Bergstadeniin perheineen muuttava kirkkoherra Benjamin Sigismund. Hän herättää huomiota asemansa lisäksi monesta muusta syystä, onhan hän komea mies, joka on opiskellut peräti Kööpenhaminassa.
Etevimpien aikalaiskirkkoherrojen tavoin Benjamin tuntee anatomiaa ja parantavia yrttejä. Jo kättelyssä moni pitää kirkkoherraa jollain tavalla kummallisena.
Myöhemmin pappinsa puheita ja saarnoja kuultuaan ihmiset alkavat miettiä tämän hengellistä laatua. Sitä, onko usko hänelle järjen vai sydämen asia, kuten oopperan tapahtuma-aikaan 1800-luvun alkupuolella saatettiin pohtia muuallakin kuin Norjassa.
Paikkakunnan moraalista tilannetta selvitellessään kirkkoherra paheksuu erityisesti tanssimista. Hän on tyytyväinen, kun kuulee sen olevan vähenemään päin, vaikka lukkarin mukaan ilmiötä selittää nälänhätä. Kirkkoherra taistelee moraalisen parannuksen puolesta muun muassa puuttumalla juopotteluun.
Lukkarin veljentytär Gunhild haluaisi perua naimisiin menonsa, mutta uusi kirkkoherra sanoo, ettei hänellä ole valtaa muuttaa edeltäjänsä tekemisiä, ja vihkii pariskunnan. Lukkari päättelee, että kirkkoherra ”taitaa kyllä olla niitä, jotka haluaa auttaa vain itseään.”
Vaikka kirkkoherralla olisi kai ollut parempiakin ottajia, hän rakastuu ensi silmäyksellä Gunhildiin, joka vastaa tunteeseen. Suhteesta tiedetään ja juoruillaan yleisesti, ja myös molempien puolisot tietävät siitä.
Kirkkoherran keuhkosairas vaimo toivoo pitkään vain sitä, että hänen miehestään tulisi piispa ja perhe voisi muuttaa lämpimämmälle seudulle. Toive ei toteudu, vaan vaimo kuolee parantumattomaan sairauteensa. Gunhildin epätoivoinen aviomies on jo aikaisemmin päätynyt itsemurhaan.
Viimeistään puolisoiden kuolemat etäännyttävät rakastavaiset toisistaan, ja he molemmat traumatisoituvat jollain tavoin. Sovinto ja rauha syntyy vasta vuosia myöhemmin Benjaminin kuoleman lähestyessä.
Syyttämättä jätetyn syyttäminen
Oopperan Peter Grimes tapahtumat sijoittuvat Englannin rannikolle 1820-luvulla. Kalastaja Peter Grimesin oppipoika kuolee veneessä heidän ollessaan kalastamassa merellä. Kun oikeuslaitos pitää tapahtunutta tapaturmana, Peter ymmärtää kyläläisten syytösten jatkuvan ehkä loputtomiin.
”Te pesette kätenne. Juttu jatkuu ihmisten mielessä. Syytteet, joita oikeus ei esittänyt, syydetään minun silmilleni. Antakaa siis minun puhua, päästäkää minut tuomiolle.”
Juorut leviävät. Toinen, metodistiksi kääntynyt kalastaja neuvoo kaikkia karttamaan kadotettua sielua: ”Oi kuulkoot kapteenit, tulkoot oppineet tietämään: syntiä suojelemalla he tulevat osallisiksi ihmisten halveksunnasta.”
Yhdenmukaisuuden paine on valtava ja synnyttää vihakulttuurin. Siinä kaikki keinot ovat luvallisia, ainakin asennetasolla, ja niitä sovitetaan yksinäiseen Peteriin: ”Joka eristäytyy toisista, sallii itsensä ylpistyä. Sen, joka meitä halveksii, me tuhoamme. Ja julmuus sopii hänen harrastukseensa.”
Kovin moni muu kuin kylän kapakoitsija ei osaa tai uskalla olla toista mieltä: ”Papit voivat moralisoida ja tyhmyrit tehdä valintoja, mutta hyvä ravintoloitsija ei ole kenenkään puolella.”
Kovat otteet
ja väkivalta
Peter haaveilee saavansa kylän puolelleen sillä, että hankkii paljon rahaa kalastamalla meret kuiviin. Sitten kun hän saisi pystyyn kunnon talon ja kaupan, hän voisi ottaa vaimokseen kylän opettajan, ystävänsä ja tukijansa Ellen Orfordin.
Vaikka Peteriä neuvotaan olemaan ottamatta uutta oppipoikaa, hänen mielestään kaikki kalastajat tarvitsevat apua. Niinpä kodeissa saatetaan uhkailla lapsia, että jos he eivät ole kunnolla, heidät myydään Peter Grimesille. Peterin uusi oppipoika tulee kuitenkin köyhäintalosta.
Kun Ellen huomaa oppipojan niskassa mustelman, hän ajattelee, että Peter käyttää poikaan liian kovia otteita. Alkaa näyttää siltä, että myös Ellenin omat haaveet yhteiselämästä Peterin kanssa ovat vääriä ja vailla pohjaa miehen ahneuden, äkkipikaisuuden ja väkivaltaisuuden takia.
Ennen kuin Peter Grimes veneineen häviää merelle, hän tekee karua yhteenvetoa oppipojistaan: ”Ensimmäinen kuoli, otti vain ja kuoli… Toinen lipesi ja kuoli… Ja kolmaskin on...”
Kaikkia kuolemia on pidetty tapaturmina.
Näkökulma:
Oopperasta on moneksi
Onko ooppera vain satua, tarinaa, loistoa ja lumoa, viihdettä? Eliittitaidetta tai tekotaiteellista hömpötystä?
Luulenpa, että oopperataiteen ystävälle tuskin mitään niistä.
Lajin sisällä on varsin erilaisia teoksia. Joissakin nousevat esiin myös hyvin ajankohtaiset kysymykset.
Tänä vuonna satavuotisjuhliaan viettävillä Savonlinnan Oopperajuhlilla kysellään muun muassa, mikä pelastaisi maailman nälästä ja ahneudesta. Niin ikään mietitään, miten ihminen voisi kantaa vastuunsa tai syyllisyytensä ja löytääkö hän lopulta sovinnon.
On selvää, että oopperassa ei, niin kuin ei muussakaan taiteessa, puhuta aina vakavistakaan asioista vakavasti. Varmasti myös musiikilla – ja katsojan kokemuksella – on suuri merkitys sille, miten kukin hahmottaa teoksen eettisiä ulottuvuuksia.
Ulla-Maija Vilmi
Jaa tämä artikkeli: