Elämisen juhlaa
Tänä keväänä televisiossa on nähty Viimeiset sanani -sarjaan kuuluvia ohjelmia. Niissä kuolemaansa lähestyvät ihmiset tekivät videotestamentin läheisilleen. He kertoivat, miltä elämä näyttää silloin, kun aikaa on enää vähän. Sarjan viimeinen jakso nähdään keskiviikkona.
Ajatus siitä, että rajan läheisyydessä elämä tiivistyy oleelliseen, on tuttu. Historiassa on tartuttu niin ristille naulitun Jeesus Nasaretilaisen kuin pyövelin kirveeniskua odottavan rikollisenkin viimeisiin sanoihin puhumattakaan omien rakkaiden viimeisistä huokauksista. Ihmisen ei enää silloin uskota puhuvan joutavia.
TV-sarja liikutti: monet puhuivat läheisyyden merkityksestä, elämisen rohkeudesta, väistämättömään suostumisesta ja jakamisen tärkeydestä.
Loppujen lopuksi suurimmat totuudet taitavat olla hyvin yksinkertaisia.
Entä käymämme kirkollinen keskustelu? Piinallisen usein tuntuu, että sotkeudumme yhä uudelleen lillukanvarsiin sen sijaan, että puhuisimme tärkeimmästä.
Meillä on sitkeä tapa keskittyä rakentamaan rajoja ja korottamaan kynnyksiä, valitsemaan ihmisiä omiin joukkoihimme ja jättämään toisia ulkopuolelle. Annamme elämisen oikeuksia tasa-arvoisemmin kaltaisillemme ja katsomme toisten tulevan toimeen vähemmällä.
Ja kaiken ulos sulkemisen ja tuomitsemisen uskallamme tehdä Jumalan nimissä.
Mitä meistä pusertuisi esiin, jos tietäisimme, että nyt on viimeinen hetki puhua?
Minä sanoisin sen näin: Elämä on suuri arvoitus ja suuri juhla, johon meidät on kutsuttu. Jumalan hyvä henki kannattelee meitä elämämme jokaisena päivänä, mitä ikinä vastaan tuleekin.
Hänen edessään olemme ytimiä myöten läpinäkyviä. Hän tuntee meidät täydellisesti. Siitä huolimatta hänen rakkautensa ja anteeksiantonsa ympäröi meidät ja houkuttelee meitä elämään mahdollisimman täydesti.
Mutta hän ei rakasta vain meitä, vaan tasavertaisesti jokaista muutakin lastaan. Me kaikki erilaiset ihmiset olemme Jumalan ihmisiä, eikä hänen antamaansa elämänjuhlaan ole yhtään kynnystä eikä minkäänlaista rajaa.
Sen vuoksi meidän tehtävämme on sanoa jokaiselle: olet tervetullut. Saat tulla sellaisena kuin olet, koko elämäsi kanssa. Yhdessä me kasvamme ihmisinä. Me tarvitsemme toisiamme säilyttääksemme inhimillisyytemme, lisätäksemme ymmärrystämme ja sydämen avaruutta.
Marja Kuparinen, toimituspäällikkö
marja.kuparinen@kirkkojakaupunki.fi
Jaa tämä artikkeli: