Gustav Härmälän esittelemä vanha puimuri on edelleen toimintakunnossa.
Elävää historiaa
Gustav Härmälä on huomannut, että museotyö ja muisteleminen tekevät hyvää aivoille.
Kun Gustav Härmälä, 86, jäi eläkkeelle 1986, hänelle avautui uusi tehtävä Vantaan maamiesseuran Helsinge Lantmannagillen museotoimikunnassa.
— Ajattelimme silloin, että jos haluaisimme tallentaa Vantaan menneisyyttä maatalouspitäjänä, se olisi tehtävä pian, ennen kuin kaikki vanhat esineet joutuisivat hukkaan.
Itse maamiesseura oli perustettu 1882 edistämään maataloutta melkein umpiruotsinkielisessä Helsingin maalaiskunnassa. Ruotsinkielisten lisäksi toimintaan on osallistunut myös kaksikielistä väkeä. Monella viljelijällä oli suomenkielinen vaimo.
Härmälä oli ollut seuran jäsen jo sen neljännesvuosisadan, jonka hän työskenteli Westerkullan kartanon tilanhoitajana.
Heinä tuoksui
Oikean kätensä kyynärnivelen sodassa menettäneestä Härmälästä piti oikeastaan tulla metallisorvari. Hän opiskeli alaa puoli vuotta Ruotsissa. Juuri kun hänen piti aloittaa harjoittelu, maassa alkoi metallilakko.
— Satuin silloin käymään maaseudulla. Heinä tuoksui niin, että päätin lähteä maanviljelyskouluun Suomeen.
Kotitilalle Pietarsaaren seudulle ei ollut paluuta: siellä oli jo kaksi veljeä.
— Aluksi sotainvalideja oli niin paljon, että yritin ja onnistuinkin peittämään vammani tekemällä paljon työtä. Vammaisia ei oikein haluttu ottaa töihin, Härmälä muistelee.
Maanviljelyskoulun jälkeen Härmälä lähti taas Ruotsiin harjoittelemaan. Jatko-opintoja suoritettuaan hänestä tuli tilanhoitaja Tukholman seudulle. Siellä hän solmi avioliiton Saksasta kotitalousharjoittelijaksi Ruotsiin tulleen Margan kanssa, ja perheen pojat syntyivät.
— Kun kävin välillä Helsingissä, minulla oli aina kummallinen tunne, että tänne minä kuulun.
Perhe muutti ensin kolmeksi vuodeksi Espooseen. Siellä maatila tuntui kuitenkin liian pieneltä, ja niin päädyttiin Westerkullaan.
Kaikki olivat mukana
Härmälä muistaa, että Länsimäki oli pelkkää metsää, kun hän perheineen muutti sinne 1961. Tilaan kuului 700 hehtaaria metsää. Viljeltyä oli toista sataa hehtaaria, ja lisäksi oli vuokramaita.
— Maataloutta hoidettiin vanhanaikaiseen tyyliin. Töissä oli toistakymmentä vakinaista työntekijää ja kausityöntekijät päälle.
Navetassa oli vajaa sata lehmää ja lisäksi muuta karjaa niin, että määrä nousi 250:een. Niitä hoiti kuusi työntekijää.
— Kartanon metsissä työskenteli ympäri vuoden mottimies, joka teki halkoja. Niitä myytiin esimerkiksi Rajakylän huviloihin, jotka olivat puulämmitteisiä, kertoo Härmälä.
Tilanhoitaja oli työnjohtaja, joka hoiti myös kirjanpidon ja teki veroilmoituksen. Välillä hän ajoi traktoria tai viljankorjuuaikaan hän saattoi sunnuntaiöisin valvoa kuivuria.
Westerkullan kartanon väki, kaikkiaan viitisenkymmentä ihmistä, oli oma kyläyhteisönsä.
— Jos oli häät tai hautajaiset, kaikki olivat mukana. Eläkkeelle jäänyt sai jäädä asumaan taloon, ja jos jollakulla ei ollut lähisukulaisia, kartano huolehti hautajaisista.
Pari vuotta sen jälkeen kun Härmälä oli jäänyt eläkkeelle ja muuttanut vaimonsa kanssa Tikkurilaan, karjanpito lopetettiin Westerkullassa.
Tuhansia tunteja talkootyötä
Maatalousmuseon perustaminen ja näyttelytilojen rakentaminen Vantaanlaaksoon on ollut maamiesseuralle suurponnistus.
— Emme aluksi ymmärtäneet, kuinka suuren urakan otimme. Kaupunki edellytti laadukasta rakentamista, ei mitään makasiineja ja vajoja, Härmälä sanoo.
Omaa ja lahjoituksina saatua rahaa on palanut toista miljoonaa euroa, ja talkootöitä on tehty tuhansia tunteja.
— Muistan lapsuudestani, kuinka kevätvehnäsato leikattiin sirpillä. Sitten tulivat viikatteet, ja myöhemmin niittokoneet ja itsesitojat. Aikoinaan sato puitiin riihessä varstoilla, myöhemmin tulivat kiinteät puimurit ja lopulta leikkuupuimurit. Kun näin paljon tapahtuu yhden ihmisen elämän aikana, niin missähän ollaan, kun on kulunut tuhat vuotta? pohtii Härmälä esitellessään museota.
Museotoiminnan lisäksi rakennuksista löytyy tilaa vaikka kesähäiden pitämiseen "navetan ylisillä" tai konsertin tai muistotilaisuuden järjestämiseen kirkkomaisessa tilassa. Lisätuloja tarvitaan, sillä pääsymaksut eivät riitä museon ylläpitämiseen.
Vantaan Maatalousmuseo, Nybackankuja 2, on avoinna 30.9. asti su–pe klo 10–16.
Jaa tämä artikkeli: