null Emil pääsi soittamaan kirkonkelloa

Pieni kellonsoittaja. 7-vuotias Emil Sarkiala sai kannustusta kirkonkellon soittamiseen kirkkoherra Pekka Kaskiselta. Kuva: Sirpa Päivinen

Pieni kellonsoittaja. 7-vuotias Emil Sarkiala sai kannustusta kirkonkellon soittamiseen kirkkoherra Pekka Kaskiselta. Kuva: Sirpa Päivinen

Emil pääsi soittamaan kirkonkelloa

Tammisalon kirkonkello kumahteli useaan otteeseen, kun itähelsinkiläiset kokeilivat sen soittamista. Kello on taideaarre 1800-luvun Pariisista.

Helsingissä vain Tammisalon ja Huopalahden kirkoissa kelloa soitetaan säännöllisesti käsin. Seurasaaren museokirkossakin on manuaalisesti toimiva kello, mutta museokirkko ei ole aktiivisessa toiminnassa. Muissa kirkoissa kello käynnistetään sähköisesti.

Viime viikolla seurakuntalaisille avautui harvinainen mahdollisuus kokeilla Tammisalon kirkonkellon   soittamista. Vieressä opasti suntio Kerttu Pöllänen, joka huolehtii kellosta ennen tilaisuuksien alkua.

– Mites tätä soitetaan, ihmettelivät ensimmäiset soittajat.

– Vedä vain reippaasti, Pöllänen rohkaisi kutakin seurakuntalaista vuorollaan. 1 120 kiloa painava kello helähti soimaan komeasti, vaikka soittaja olisi ollut hentoinen. Kumauttamassa kävi niin varttuneempia ihmisiä kuin lapsiakin. He tulivat kokeilemaan kelloa istuttuaan ensin yhteisessä musiikkihetkessä.

Aiemmin päivällä kelloa oli testannut myös Roihuvuoren uusi kirkkoherra Pekka Kaskinen.

– Ääni on pehmeä ja lämpimän tuntuinen, Kaskinen kertasi ensimmäistä soittokokemustaan.

Tammisalon kirkonkello on valmistettu 1800-luvulla Pariisissa. Suomalaistaiteilija Sigurd Wettenhovi-Aspa työsti sikäläiselle nunnaluostarille uutta kelloa myrskyssä rikkoutuneen tilalle. Avukseen hän sai ruotsalaisen taiteilijan ja kirjailijan August Strindbergin. Parivaljakko muotoili yhdessä pronssikellon päälle erilaisia kuvia.

Luostari ehdittiin lopettaa ennen työn valmistumista, ja maailmannäyttelyssäkin näytillä ollut kirkonkello lunastettiin Suomeen. Eri vaiheiden jälkeen kello päätyi 60-luvulla Tammisaloon vastavalmistuneen kirkon pihaan.

– Sen arvoon ei osattu tuolloin kiinnittää huomiota, kertoi kellon historiaan perehtynyt Helmi Leinonen Tammisaloseurasta. Leinosen mukaan soittomahdollisuutta tarjottiin seurakuntalaisille, jotta he tutustuisivat paremmin kirkkonsa taideaarteeseen.

Jaa tämä artikkeli: