Emmi Itäranta kirjoittaa sekä suomeksi että englanniksi. Hänen mielestään kahdella kielellä kirjoittaminen hioo tekstiä. Kuva: Matt Bristow.
Emmi Itäranta on sanojen kehrääjä
Englannissa asuvan kirjailijan uusimman romaanin päähenkilö on kutoja.
Entä jos unien näkeminen olisi kiellettyä? Se kysymys antoi tarinalle suunnan, jota kohti kulkemalla syntyi Emmi Itärannan toinen romaani Kudottujen kujien kaupunki (Teos 2015). Romaanin päähenkilö, unia näkevä kutoja Eliana, elää tiukasti eristetyllä Saarella, jota kasvoton diktatuuri Neuvosto hallitsee rautaisella otteella. Miksi unennäkijöitä vainotaan?
– Unissa on kyse vapaudesta olla muuta kuin yhteiskunta käskee, niissä on vapaus ajatella itse. Se on uhka yhteiskunnan vallanpitäjille, Itäranta kuvailee.
Itärannan romaanin maailmaa kannattelee naispuolinen jumala Kutojaneitsyt, joka kätkee ja paljastaa kasvonsa kuunkierron vaiheissa.
– Romaanissa Neuvosto on ottanut uskonnon paikan, niin kuin diktatuureissa usein käy. Sitä ennen on kuitenkin ollut jotakin. Kutojien työn taustalla on uskonnollinen rituaali, jonka merkitys on ajan kuluessa kadonnut.
– Fantasiakirjallisuuden maailmoissa uskonnollisuus on usein tärkeässä roolissa. Jos uskontoa ei ole, kirjoittajan pitää ainakin selittää, miksi niin on.
Liikkeelle aina tarinasta
Ihan mahtava lukukokemus, vaikka olikin fantasiaromaani! Niin on moni kriitikko ja kirjabloggaaja todennut Emmi Itärannan romaaneista. Onko fantasiakirjallisuuden lajista enemmän haittaa kuin hyötyä?
– Aloitan aina tarinasta, en lajista. Laji on minulle työväline, ei raja-aita, joka määrittää, mitä saan kirjoittaa. Kun tuntee lajin piirteitä, niitä voi vahvistaa tai rikkoa.
Kudottujen kujien kaupungista löytyy yksi suomalaisen kirjallisuuden ensimmäisiä intersukupuolisia hahmoja. Intersukupuolisten ihmisten kehossa, etenkin sukuelimissä, on sekä maskuliinisia että feminiinisiä piirteitä. Romaanin henkilöhahmo on ollut onnekas, sillä hänen maailmassaan intersukupuoliset vauvat tapetaan yleensä heti syntymän jälkeen Neuvoston käskystä.
– Intersukupuolisuus poikkeaa normista. Neuvoston logiikka on, että jos joku poikkeaa totutusta, hänet pitää rajata pois.
Itäranta mietti pitkään, onko hänellä ylipäätään oikeutta kirjoittaa intersukupuolisesta ihmisestä, koska hän ei ole itse intersukupuolinen.
– Päätin, että on, pelkästään jo siksi, ettei intersukupuolisia henkilöhahmoja juuri ole. Perinteisessä fantasiassa on ollut tilaa vain valkoisille heteroille, mutta minulle on tärkeää, että fantasiamaailmaan mahtuu monenlaisia identiteettejä.
Kaksi kieltä työvälineenä
Emmi Itärannan esikoisteos Teemestarin kirja sekä Kudottujen kujien kaupunki ovat punoutuneet rinnan kahdella kielellä, suomeksi ja englanniksi. Uudemman romaanin englanninkielinen versio ilmestyy alkuvuodesta. Itäranta kirjoittaa tekstipätkän ensin suomeksi, sitten editoi ja kirjoittaa englanniksi.
– Kahdella kielellä kirjoittaminen hioo tekstiä. Se pakottaa minut tarkentamaan, mitä haluan sanoa yksittäisellä lauseella tai kohtauksella. En ajattele, että käännän kirjan englanniksi, vaan käytän molempia kieliä työvälineinä.
Kun Emmi Itäranta puhuu tekstistä, hän puhuu siitä kuin seppä miekasta tai savenvalaja ruukusta. Hän ei pidä itseään käsityöihmisenä, koska ei kudo, virkkaa tai askartele. Mutta tekstin ääressä hänen kätensä tietävät, mitä tehdä.
– Kirjoittaminen on pitkälti käsityöläisammatti. Se on kuin mutkikkaan vaatteen tekemistä. Tietyt työvaiheet on käytävä läpi, oikopolkuja ei ole. On tehtävä kaavat, leikattava kangas ja ommeltava yhteen.
Suomessa jokin nyrjähtänyt
Kirjoittamista voi Emmi Itärannan mielestä myös opettaa ja oppia.
– Suomessa elää sitkeästi myytti pystymetsästä tulevasta luonnonnerosta, joka kirjoittaa mestariteoksen. Sillä ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Ainahan suomalaiset kirjoittajat ovat olleet jollain tasolla oppineita.
Itäranta itse imi tärkeimmän kirjoittajaoppinsa Canterburyssa sijaitsevassa Kentin yliopistossa, jonka luovan kirjoittamisen ohjelmaan hän suuntasi kyllästyttyään silpputyöelämään Suomessa. Opintojen lopputyönä syntyi teksti, joka muovautui Teemestarin kirjaksi, ja Canterburysta tuli Itärannan kotikaupunki.
Itäranta on asunut Englannissa kahdeksan vuotta. Hänestä jokin on nyrjähtänyt Suomessa sinä aikana.
– Minua järkyttää eniten se, miten väkivaltaisista uhkauksista, joita olisi kymmenen vuotta sitten pidetty mahdottomina, on tullut normaalia arkipäivää. Toisaalta se, mitä tapahtuu Suomessa, heijastaa sitä, mitä tapahtuu kaikkialla maailmassa.
Itäranta ihmettelee sisäänpäin kääntynyttä rajat kiinni -puhetta. Siitä on tullut totta hänen romaanissaan, jossa Neuvosto ei päästä ketään Saarelle eikä sieltä pois.
– Aivan kuin yhden maan voisi eristää muusta maailmasta. Romaanissa se on mahdollista, todellisuudessa ei.
Jaa tämä artikkeli: