En ole ollut venäläinen
Ostin yksiön, ryhdyin vuokranantajaksi. Sain liudan asuntohakemuksia. ”Hei, olen Irina, venäläinen opiskelija. Tarvitsen asuntoa.” Mitä käväisi mielessäsi? Minulla kävi mielessä prostituutio.
Ennakkoluuloja löytyi enemmänkin. Itseään liian lyhyesti ilmaisevat salaavat jotain. Kielioppivirheitä tekevillä ei voi olla elämänhallintaa. Nuoret miehet ryyppäävät rahansa. Kissanomistajilla ei ole kykyä sitoutua ihmisiin. Mieluummin ranskalainen kuin itäeurooppalainen.
Omat kansallisuusennakkoluulot vähän häiritsivät. Olen tietenkin vastustanut lähtömaaperusteisia ennakkoluuloja, se on oikeamielisten tapa. Oikeamielinen ihminen on kotisohvalla huolestunut ”niistä”, jotka huutelevat kaduilla tummaihoisille. Hän nostaa sankareiksi heidät, jotka puuttuvat kadulla huuteluun, koska rasismi, se on kadulla huutelua, siellä ennakkoluulot paljastuvat, ovat ja tapahtuvat.
Mutta on seurauksiltaan pahempaa ennakkoluuloista toimintaa, joka jää piiloon. Se on sitä, miten ihminen käyttäytyy, kun pelissä ovat hänelle itselleen tärkeät asiat: joko omaisuus tai lapset. Silloin ennakkoluulojen annetaan mylviä täysin palkein, koska kukapa ei haluaisi olla ”järkevä”, kun on kyse isoista asioista.
Selvennän. Edes keskiverrosti toimeentulevat perheet eivät laita lapsiaan ”huonoihin kouluihin”, joissa on köyhiä ja maahanmuuttajia. Sijoitusasuntoja ei vuokrata maahanmuuttajille tai luottotiedottomille, koska kyllähän luottotiedottomat tiedetään. Vähän niin kuin me tunnemme somalialaiset.
Ennakkoluulot ajavat leireihin: eri kouluihin, eri asuinalueille, eri urheiluseuroihin. Mutta suuret virrat eivät muodostu rysäyksessä. Yksittäisissä pienissä valinnoissa ratkaistaan se iso kuva, johon yhteiskunta on menossa: aina joku vuokraa asunnon, jota joku ei saa. Aina joku perhe tekee sen päätöksen, että meidän fiksu lapsi ei mene lähikouluun, jotta lähikoulun taso laskee jatkossakin.
Mahdollisuus samastua auttaa toimimaan toisin. Itse en ole ollut venäläinen, mutta luottotiedoton olen ollut. Sellaiselle vuokrasin myös yksiön. Irina ei vastannut.
riku.siivonen@avajaopen.fiKirjoittaja on urkukeräilijä
ja viestintäyrittäjä.
Jaa tämä artikkeli: