Messupaita ylle. Karoliina Ahlberg ja Lauri Kontio sovittavat, mikä alba on oikean mittainen.
Ensimmäiselle ehtoolliselle
Konfirmaatio saa kengätkin pyörimään rippikoululaisten jaloissa.
Alban alta nilkat eivät saisi näkyä. Karoliina Ahlberg, 15, vilkaisee alaspäin ja toteaa tarvitsevansa kokoa suuremman puvun. Vieressä Lauri Kontio, 15, napittaa omaa albaansa kiinni.
”Ei mennyt edes juoponnappiin!”
Velskolan rippileirin nuorten konfirmaatioharjoitus on alkamassa, ja jännitys on käsin kosketeltavissa. Konfirmaatio on tärkeä tapahtuma, vaikka Ahlberg ja Kontio eivät juuri olekaan pohtineet sen uskonnollista merkitystä. Ripari on enemmänkin juttu, joka kuuluu tehdä viisitoistavuotiaana, ja rippileirille lähteminen oli itsestäänselvyys.
”Opillisesti konfirmaatiossa on kai kyse uskon vahvistamisesta. Tärkeintä mulle oli kuitenkin uusien kavereiden tapaaminen riparilla”, Lauri Kontio sanoo.
Espoon Tuomiokirkon edessä rippileiriläiset järjestäytyvät ristikulkueeseen. Kun jokainen on löytänyt paikkansa ja kynttilöitä, Evankeliumikirjaa sekä ristiä kantavat nuoret ovat valmiina, kulkue marssii sisään kirkkoon. Kontion ja Ahlbergin albojen alta vilkkuvat mustat crocsit ja valkoiset tennarit.
Pappi Marja Malvaranta antaa nuorille ohjeita kuuluvalla äänellä, Tuomiokirkon vahtimestari testaa äänentoistoa ja kirjaa ylös konfirmaatiojuhlaan liittyviä yksityiskohtia. Riparilaiset supattavat, päät kääntyilevät. Jonkun kännykkä pärähtää soimaan ja kolme poikaa tyrskähtää hermostuneesti.
Riparilaiset siirtyvät alttarille ja polvistuvat. Vihreät, siniset, punaiset ja keltaiset tennistossut naputtavat maata ja heiluvat villisti edestakaisin. Pappi huomauttaa, että kaiteeseen ei ole tarpeen nojata.
”Siltä varalta, että levottomuus valtaa mielen, kannattaa laittaa kädet ristiin siihen kaiteelle”, pappi opastaa.
Uskontunnustuksen jälkeen vuorossa on konfirmaatiokysymys.
”Tahdotteko Jumalan armon avulla osoittaa tämän uskon elämässänne?” Marja Malvaranta kysyy.
On aivan hiljaista. Pappia alkaa hymyilyttää.
”Vastaatte kysymykseen tahdotteko.”
Kehotuksen jälkeen vastaus tulee kuin apteekin hyllyltä.
”Tahdon.”
Rippileiriläiset esittävät konfirmaatiojumalanpalveluksessa nuorten Laulukirjasta laulun Kuuntelen. Papilla on leiriläisille kolme ohjetta: Laula pää pystyssä. Laula viimeisessä peräpenkissä olevalle. Lausu selkeästi.
Nuoret siirtyvät kuoromuodostelmaan alttarin eteen, isosena leirillä ollut Toni Ojala soittaa kitaralla tutut ensisoinnut. Laulu hapuilee hetken kirkon kaikuvissa seinissä, mutta voimistuu pian ja saa lisää puhtia vierellä laulavien äänistä.
Puolivahingossa nuoret alkavat hytkyä musiikin rytmissä, joku taputtaa kämmenellä tahtia jalkaansa vasten. Leiriläiset laulavat kappaleen varmuuden vuoksi kahdesti läpi. Toisella kerralla ääni kuuluu parvelle saakka.
Konfirmaatioon ja varsinkin ensimmäiseen ehtoolliseen liittyy monta seikkaa, jotka mietityttävät nuoria. Kummalla kädellä öylätti kuuluu ottaa vastaan? Saako viinin juoda heti? Koska voi nousta ja lähteä takaisin omalle paikalleen?
Marja Malvaranta vastailee kysymyksiin rauhallisella äänellä. Päivi Linervo, toinen rippileirin papeista, kehuu nuorten aktiivisuutta.
”Tämä on rohkea ryhmä, joka kysyy, kyseenalaistaa ja pohtii.”
Karoliina Ahlberg ja Lauri Kontio eivät valinneet rippileiriä ystävien perusteella. Ahlberg tunsi vain yhden leiriläisen entuudestaan, ja Kontiolle kolme muuta leiriläistä olivat tuttuja.
”Kaksi ekaa päivää oli hiljaisia, kaksi seuraavaa vähän äänekkäämpiä, ja loput niin kuin olisi oltu yhdessä monta kuukautta”, Lauri Kontio kuvailee.
Ahlberg jatkaa, että kaverit ja yhteishenki olivat ehdottomasti parasta leirillä.
”Kaikki ihmiset olivat avoimia ja puheliaita, helposti lähestyttäviä”, hän toteaa.
Oppitunteja leirillä oli aamu- ja iltapäivisin. Riparilaiset tenttivät leirin aikana ulkoa luettavat Kymmenen käskyä, Pienoisevankeliumin, Uskontunnustuksen, Isä meidän -rukouksen, Kaste- ja lähetyskäskyn sekä Herran siunauksen.
Oppitunteja paremmin Ahlbergin ja Kontion mieleen jäi isosten järjestämä iltaohjelma sketseineen. Hauskinta leirillä olivat yhteisleikit, kuten silmämurhaaja.
”Se oli kanssa hyvä juttu, kun oli viisi kertaa päivässä ruoka”, Kontio sanoo.
Leirin lopussa moni riparilainen ei haluaisi lähteä kotiin. Toni Ojala toteaa isosen äänellä, että silloin leiri on onnistunut, kun nuoret haluaisivat jäädä.
Tältä leiriltä Ojalan mieleen jäi leiriläisten heittäytyminen eri tilanteisiin.
”Kerran heitin, että mennään keräämään neliapiloita, ja riparilaiset lähtivät mukaan. Se oli tosi mageeta.”
Ojala löysi leiriläisten kanssa parikymmentä neliapilaa puolen tunnin aikana. Kerätyt apilat teipattiin paperikruunuun, josta tuli ”onnenkruunu”.
Ojalan mielestä isosena olemisessa tärkeintä on ilon jakaminen ja hyvän tunnelman luominen.
”Hienoimpia ovat ne hetket, kun saan leiriläiset innostumaan oman esimerkin voimalla.”
Isosen tehtävä on muutakin kuin hulluttelua yhdessä riparilaisten kanssa. Tehtäviin kuuluu muun muassa raamisten eli raamatturyhmien ja iltaohjelman valmistelu sekä yleiset päivystysvuorot.
Haastavinta Ojalan mielestä on vakuuttavan hartauden pitäminen.
”Muut ohjaajat osaavat pitää sulavia hartaushetkiä, ja siinä tulee helposti itselle kovat paineet. Rima nousee korkealle, kun itse tavoittelee yhtä hyvää suoritusta.”
Toni Ojalalle omalla rippileirillä oli aikanaan suuri merkitys. Hänelle leiri oli silmiä avaava kokemus siitä, mikä merkitys uskolla on elämässä.
”Konfirmoitaville sanoisin, että konfirmaatio on vaan kerran elämässä. Ei kannata stressata, se on ilon juhla.”
Kun konfirmaatioharjoitus on ohi, kirkko tyhjenee nuorista. Hetkessä häly ja tirskahdukset vaihtuvat tasaiseen hiljaisuuteen. Käytävällä kuuluu vain vahtimestarin askelten vaimea kopina, kun hän kiertää lukitsemassa ovia.
Toni Ojala aikoo jatkaa illanviettoa riparilaisten kanssa. Vielä on auki missä, mutta jonnekin olisi mentävä nyt, kun porukka on kasassa, ja kesäilta lämmin ja valoisa.
Rippikirkossa on yleensä varsin täyttä, joten kummien, sukulaisten ja ystävien kannattaa tulla paikalle hyvissä ajoin.
VINKKI: Rippikirkossa on yleensä varsin täyttä, joten kummien, sukulaisten ja ystävien kannattaa tulla paikalle hyvissä ajoin.
Usko vahvistuu
Konfirmaatiossa on kyse uskon tunnustamisesta ja vahvistamisesta.
Rippikoulun käynyt nuori tunnustaa julkisesti uskonsa kolmiyhteiseen Jumalaan, jonka omaksi hänet on kastettu. Seurakunta rukoilee hänen puolestaan ja konfirmoitava siunataan apostolisella siunauksella.
Konfirmaation jälkeen nuori saa käydä itsenäisesti ehtoollisella ja toimia kummina. Täytettyään 18 vuotta hän voi asettua ehdokkaaksi ja äänestää seurakuntavaaleissa.
Konfirmaation eli ”vahvistamisen” (latinan confirmatio) lähtökohtana ovat Uuden testamentin kohdat, joissa apostolit siunasivat vasta kristityiksi kastetut kätten päälle panemisella.
Varhaisina vuosisatoina konfirmaatio liittyi välittömästi kasteeseen ja muodosti sen kanssa yhden kokonaisuuden. Läntisessä kristikunnassa konfirmaatio on siirtynyt myöhemmin tapahtuvaksi pyhäksi toimitukseksi.
Lisätietoa:
Miikka Ruokanen: Ydinkohdat (WSOY 1990);
Seppo A. ja Riitta Teinonen: Ajasta ylösnousemukseen. Sata sanaa teologiaa (Kirjapaja 2003); www.espoonseurakunnat.fi/web/rippikoulu/konfirmaatio
Jaa tämä artikkeli: