Epäonnistuminen voi viedä kämpän
Tärkeällä asialla. Janne Niemi ja Maria Närhinen kiinnittivät Espoonlahdessa ilmoituksia asunnottomien yöstä.

Tärkeällä asialla. Janne Niemi ja Maria Närhinen kiinnittivät Espoonlahdessa ilmoituksia asunnottomien yöstä.

Epäonnistuminen voi viedä kämpän

Asunnottomuus on jokapäiväistä taistelua. Hädässä auto tai ruotsinlaiva kelpaa kodiksi.

Alle 25-vuotiaista espoolaisista 150 oli vailla asuntoa vuonna 2013. Kaikkiaan asunnottomana oli 563 espoolaista, joista 223 oli pitkäaikaisasunnottomia. Tiedot käyvät ilmi Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen tilastoista.

”Usein ajatellaan, että asunnoton on kykenemätön hoitamaan asioitaan. Sellainen karvainen mies metsikössä Gambina-pullo kädessä”, espoolainen Janne Niemi sanoo.

Niemi, 40, on ammatiltaan suurtalouskokki ja peltiseppä. Hän muutti vuonna 2011 autoonsa asumaan sen jälkeen, kun joutui lopettamaan rakennussaneerausalan yrityksensä kannattamattomana.

Yrityksen lopettamisen jälkeen vaimo lähti ja luottotiedot menivät.

Kukaan ei huolinut asunnotonta miestä töihin. Koditon, jonka luottotiedot olivat menneet, ei ollut myyntivaltti myöskään vuokra-asuntomarkkinoilla.

Niemi haki soluasuntoihin, mutta sielläkin vastaanotto oli tyly. Soluissa asui yliopisto-opiskelijoita, jotka eivät halunneet asunnotonta aikuista miestä kämppäänsä.

”Solun asukkaat katsoivat, etten mahdu heidän porukkaansa. Tunsin olevani hylkiö.”

Niemi korjasi tuttavien autoja ja kylppäreitä ja sai palkaksi pestä pyykkinsä ja käydä suihkussa. Eräänä päivänä hän totesi, ettei elämä näin voi mennä. Hän päätti kertoa tilanteestaan sosiaaliviranomaiselle, vaikka epäili avun saamista.

”Minulle sanottiin, että miksi en ole aikaisemmin pyytänyt apua. Pääsin saman tien päivystävälle sosiaalityöntekijälle ja sain asumispalvelun kautta kaksion, katon pääni päälle.”

Niemi asuu tällä hetkellä Espoon kaupungin vuokra-asunnossa ja työskentelee Espoon Mielenterveysyhdistyksessä. Hän aikoo kouluttautua nuorisotyönohjaajaksi voidakseen auttaa muita hädässä olevia.

Niemi arvostaa rauhaa ja itsenäisyyttä, joista voi nauttia silloin, kun on koti.

”Elämä on täynnä pieniä hyviä asioita. Kyllä tässä maailmassa pärjää, kun jaksaa yrittää.”

Tyttären 18-vuotissyntymäpäivä muutti pari vuotta sitten Maria Närhisen, 59, elämän. Siihen päivään päättyivät kaikki tyttären lukio-opintojaan varten saamat tuet.Sairaanhoitoalan koulutuksen saanut Närhinen oli tuolloin työttömänä. Hän oli työskennellyt muun muassa viisitoista vuotta ravintolayrittäjänä yhdessä miehensä kanssa. Firma kuitenkin ajautui konkurssiin pian sen jälkeen, kun mies kuoli syöpään.

”Asuimme tyttären kanssa kahdestaan. Minulle sanottiin, että meidän pitää hakea omia asuntoja, jotta voimme saada tukea asumiseen.”

Rahat eivät riittäneet vuokrarästien maksamiseen, ja Närhinen muutti pois vuokra-asunnosta hieman ennen häätöilmoitusta. Tyttärelle löytyi asunto, Närhiselle ei.

Kuusi ensimmäistä viikkoa Maria Närhinen asui tyttärensä luona. Oman lapsen nurkissa pyöriminen oli kuitenkin kiusallista varsinkin, kun tytär oli juuri löytänyt poikaystävän.

”Eivät ne hurraata huutaneet, kun anoppi istui pienessä asunnossa sohvan laidalla. Lähdin ja jätin lääkkeet ja vaihtovaatteet tyttären ulkokellariin. Kävin siellä viikoittain täyttämässä dosettini.”

Närhinen soitti kännykästään läpi aakkosjärjestyksessä kaikki tuttavat, joiden luo arveli voivansa majoittua.

Tuttavien luonakaan ei ollut helppoa. Närhinen lähti aamulla ulos, kun isäntäväki suuntasi töihin. Takaisin hän palasi iltamyöhällä, jotta ei olisi ollut häiriöksi. Päivät Närhinen roikkui kirjastossa tai kauppakeskuksissa, kunnes oivalsi, että risteilyille pääsee edullisesti.

Viikossa Närhinen ehti tehdä kaksi reissua Ruotsiin: sunnuntaista tiistaihin ja keskiviikosta perjantaihin. Ruotsissa asui sisko, jonka luona hän majoittui välillä.

”Sisko oli päivät töissä, minä syljin kattoon ja kävin tupakalla. Auttelin kotitöissä ja vaihdoin kukkasille multia.”

Vuosi sitten Maria Närhinen sai Sininauhasäätiön kautta oman asunnon. Hän käy myös säätiön Asumisluotsissa kuntouttavassa työtoiminnassa.

Närhinen sanoo, että hän alkaa muistuttaa vähitellen ihmistä, joka hän oli vuosia sitten. Välillä jopa hymyilyttää. Haaveena on tasapainoinen elämä, kenties työ lasten parissa.

”Olen tehnyt viime vuosina keikkaluontoisia töitä päiväkodeissa. Saan hoitaa erityislapsia. Pidän heistä valtavasti.”

Diakoniatyöntekijät pyrkivät auttamaan asunnottomia, mutta tehtävä ei ole helppo. Asuntoa yritetään etsiä ja asuntohakemuksia täytetään yhdessä asiakkaan kanssa.

Kun asunto löytyy, seurakunta voi tukea välttämättömien kalusteiden hankinnassa.

”Mahdollisuutemme auttaa ovat pienet, koska asuntoja ei ole”, Leppävaaran seurakunnan johtava diakoniatyöntekijä Petri Lehtisalo sanoo.

Kaupungin vuokra-asunnoista vastaavasta Espoon Asunnot Oy:stä kerrotaan, että he vastaanottavat vuosittain noin 18 000 asuntohakemusta. Vuokra-asuntoja vapautuu noin 1800 vuodessa.

Etusijalle asetetaan kiireellisimmässä asunnon tarpeessa olevat, vähävaraisimmat hakijat. Hakijoista 50 prosenttia on erittäin kiireellisessä asunnon tarpeessa.

Perjantaina 17. lokakuuta vietetään valtakunnallista Asunnottomien yötä. Tapahtumia järjestetään Espoon keskuksessa, Leppävaarassa, Matinkylässä ja Espoonlahdessa.

Jaa tämä artikkeli: