Epäreilu oikeudenkäynti
Juhlien jälkeen. Jeesus seuraajineen nautti iloisen aterian, mutta joutui jo muutaman tunnin kuluttua syytetyksi temppeliylimystön laittomassa oikeudenkäynnissä.

Epäreilu oikeudenkäynti

Jeesuksen luovuttaminen Roomalle oli fariseusten mielestä syntiä.

Teksti Juhani Huttunen
Kuva Sirpa Päivinen

Vuonna 80 jKr. jossain päin Rooman valtakuntaa. Kristityksi kääntynyt Teofilos on vauras mies. Hänellä on hallussaan tärkeä kreikankielinen dokumentti, joka kertoo 50 vuotta aiemmin teloitetun Jeesus Nasaretilaisen kohtalosta. Dokumentin laatija Luukas kirjoittaa omistuskirjoituksessaan:

”Jo monet ovat ryhtyneet työhön ja laatineet kertomuksia niistä asioista, jotka meidän keskuudessamme ovat toteutuneet, sen mukaan kuin meille ovat kertoneet ne, jotka alusta alkaen olivat silminnäkijöitä ja joista tuli sanan palvelijoita. Niin olen nyt minäkin, otettuani alusta asti kaikesta tarkan selon, päättänyt kirjoittaa yhtenäisen esityksen sinua varten, kunnioitettu Teofilos, jotta tietäisit, kuinka luotettavaa sinulle annettu opetus on.”

Teofiloksesta kukaan ei tiedä mitään. Hänelle omistettu kaunopuheinen teksti leviää kuitenkin käsin tehtyinä, osittain virheellisinä kopioina vuosisadasta toiseen. Teksti käännetään 400-luvulla latinaksi ja keskiajalta lähtien sadoille muille kielille. Viimeisin suomenkielinen käännös Luukkaan evankeliumista on vuodelta 1992. Tämän tekstin perusteella Jeesuksesta voidaan kertoa asioita, joita kristittyjen enemmistö ei ole aiemmin kuullut.

Jerusalem keskiviikkona 7. Nisan-kuuta vuonna 30 jKr. Pääsiäiseen on enää viikko. Kansaa vaeltaa suurina karavaaneina Jerusalemin porteista sisään. Pyhiinvaeltajia on tuhansia. Kaupungin asukkaat ovat vastassa porteilla. Syntyy vuoroveisuu, jossa asukkaat veisaavat: ”Hoosianna! Herra, anna meille apusi! Oi Herra, anna menestys!”

Portista sisään astuvat pyhiinvaeltajat vastaavat: ”Aamen, Herra.” Jerusalemilaiset veisaavat: ”Siunattu olkoon se, joka tulee Herran nimessä”, mihin pyhiinvaeltajat vastaavat: ”Herran huoneesta teidät siunataan.”

Jeesus seisoo temppelipihan pylväikössä. Hän selittää kuulijoilleen vertausta, jossa viinitarhan vuokralaiset tappavat omistajan perillisen. Pian yleisöön liittyy hurskaan näköisiä miehiä. He ovat temppelin ylipappien lähettämiä vakoilijoita. Ylipapit tulivat rikkaista suvuista ja kuuluivat saddukeusten puolueeseen. Kansa vihasi tätä itsekästä ylimystöä. Jeesus oli herättänyt heidän epäilyksensä kaatamalla temppelin rahanvaihtajien pöydät. Vakoilijoiden tehtävänä on saada Jeesus ansaan. Jeesus tunnistaa heidän saddukealaiset asunsa. He kysyvät, onko oikein maksaa keisarille veroa. Jeesus pyytää heiltä denaaria.

”Kenen kuva ja nimi siinä on”, hän kysyy.

”Keisarin.”

Jeesus on älykäs. Ajan tavan mukaan uskonoppineilla oli maallinen ammatti, joka siirtyi isältä pojalle. Juuri rakentajat Talmud tuntee erityisestä oppineisuudesta. Jeesus on jopa Paavalia parempi teologi. Hän kiertää saddukeusten läpinäkyvän juonen: ”Antakaa siis keisarille mikä keisarille kuuluu ja Jumalalle mikä Jumalalle kuuluu.”

Sitten hän ojentaa takaisin lainaamansa denaarin.

Viikkoa myöhemmin, keskiviikkona 14. Nisan-kuuta kello 17.55. Pimeys laskeutuu, ja vuorokauden vaihtumiseen on vain hetki. Jeesus on tullut majataloon, jonka pitäjän hän tuntee. Aiemmin päivällä isännälle on toimitettu temppelissä teurastettu uhrilammas. Lautasella on kharoseth-seosta, jossa on viiniä, pähkinöitä, omenaa ja kanelia. Seos kuvaa muurilaastia, jota juutalaiset sekoittivat Egyptin orjuudessa.

Miehet kastavat sormensa viiniin ja pirskottavat sitä lautaselle. Syödessään suolaliuoksessa kastettua persiljaa he muistelevat esi-isiensä kyyneleitä. Jeesus murtaa ohuenrapean vehnäleivän kahtia. He kohottavat neljä kertaa viinimaljan. Jeesus sanoo:

”Hartaasti olen halunnut syödä tämän pääsiäisaterian teidän kanssanne ennen kärsimystäni. Sillä minä sanon teille: enää en syö pääsiäisateriaa, ennen kuin se saa täyttymyksensä Jumalan valtakunnassa.”

Lopuksi he kaatavat vielä yhden pikarillisen viiniä ja kohottavat sen profeetta Eliaalle. He laulavat yhdessä ja astuvat kylmälle kadulle.

Noin kello 22. Öinen tuuli on pureva. Lämpö laskee lähelle nollaa, voi tulla räntää. Jeesus seuraajineen ylittää Kidronin puron noustakseen Öljymäelle. Miehiä väsyttää. Heidän noustessaan ylös rinnettä röyhtäykset tuovat suuhun viininmakuun sekoittuneen lampaanlihan hajun.

Öljymäellä on oliivipuuviljelmä nimeltään Getsemane. Nimi on arameaa ja tarkoittaa öljynpuristamoa. Itse puristinkivi on rakennettu rinteessä olevaan luolaan. Se on suojainen ja kuiva paikka. Jeesus jättää seurueensa rukoillakseen. Viini ja lammas painavat miesten silmäluomia. Jeesus käskee heitä valvomaan.

Äkkiä miehiä uhataan miekoin. Opetuslasten rahastonhoitaja Juudas Iskariot näyttää ylipappien temppelivartiostolle, kuka miehistä on Jeesus. Sotilaat vangitsevat hänet ja vievät ylipappi Kaifaan kreikkalaisroomalaiseen palatsiin kuulusteltavaksi.

Vartijat ovat raakoja ja traumatisoituneita miehiä. He ovat eri maista tuotuja orjia, joiden keho on kärsinyt pistoista ja iskuista. Nyt on heidän vuoronsa. Galilealaisen vangin käsitteleminen tuottaa mielihyvää.

Jeesus joutuu ikiaikaiseen peliin, jota 1900-luvun lapsetkin leikkivät koulunpihalla: Yksi on silmät kiinni tehtävänään arvata, kuka häntä hipaisi. Vuoro vaihtuu oikeasta arvauksesta. Leikin takana on brutaali vankilapeli, jossa silmistään sidottua hakataan, kunnes hän arvaa lyöjän. Adolf Hitler joutui osallistumaan tällaiseen Landsbergin vankilassa Baijerissa 1924. Pelin historia ulottuu kuitenkin antiikkiin. Se kuvataan myös 4 000 vuotta vanhassa egyptiläisessä reliefissä.

Vartijat sitovat Jeesuksen silmille siteen. ”Profetoi nyt! Kuka sinua löi?”, he sanovat. Jeesukselta ei vain oteta sidettä. Häntä käsketään ”profetoimaan” lyöjä. Hänhän on galilealainen ”profeetta”.

Torstai 15. Nisan-kuuta kello 7. Kansan vanhimmat, ylipapit ja lainopettajat kuulustelevat Jeesusta. Evankelista Markus kirjoittaa: ”Ylipapit ja koko neuvosto etsivät todistusta Jeesusta vastaan saadakseen hänet surmatuksi.” (Mk. 14:55)

Mutta Markus erehtyy. Hän ei tiedä totuutta Jeesuksen kohtalosta. Suuressa neuvostossa eli sanhedrinissä on 71 jäsentä. Se saattoi tuomita kuolemaan uskonnollisista syistä. Siihen tarvittiin kuitenkin 23 tuomarin läsnäolo.

Vuonna 62 jKr. Jerusalemin temppelin saddukealainen ylipappi Hannas kutsui sanhedrinin istuntoon, jossa tuomittiin Jeesuksen veli Jaakob kivitettäväksi. Fariseukset valittivat tuomiosta, koska sanhedrin ei ollut päätösvaltainen. Hannas erotettiin, mutta Jaakob ehdittiin kivittää.

Seistessään sanhedrinin edessä Jeesus näkee, ettei paikalla ole fariseuksia. Sanhedrin on vajaa. Se ei ole päätösvaltainen! Jeesus saattaisi sittenkin jäädä henkiin. Uusi testamentti puhuu fariseuksista usein pahaa. Todellisuudessa he olivat Jeesukselle uskollisia. Heidän laissaan halakhassa juutalaisen luovuttaminen vihollisvallan käsiin oli anteeksiantamaton synti.

Ylipapit sanovat Jeesukselle: ”Jos olet Messias, niin sano se meille.” Kysymys on yhdentekevä. Sanhedrin ei voi tuomita kuolemaan sillä perusteella, että syytetty kutsuu itseään messiaaksi. Jeesus vastaa: ”Jos sen teille sanon, te ette usko. Ja jos jotakin kysyn, te ette vastaa. Mutta tästedes Ihmisen Poika on istuva Kaikkivaltiaan oikealla puolella.”

Saddukealaisilla on silti kekseliäs juoni. Jeesus pitää saada näyttämään Rooman kannalta vaaralliselta. Hänet viedään maaherra Pilatuksen tuomittavaksi. Saddukeukset ovat pragmaatikkoja, eikä halakha estä heitä luovuttamasta Jeesusta vihollisen käsiin. Keisarin kuvalla varustettua denaaria tarvitaan taas.

Puolitoista tuntia myöhemmin noin kello 8.30. Pilatus on sotilas. Hän näkee heti, ettei Jeesuksen kädessä pysyisi miekka. Juutalaisten kuninkaaksi väitetty rabbi ei kestäisi taistelussa. Ylipappien todistusaineistona on keisarille maksettava vero. He vääristävät Jeesuksen vastauksen: ”Me olemme todenneet, että tämä mies johtaa kansaamme harhaan. Hän kieltää maksamasta veroa keisarille ja väittää olevansa Messias, kuningas.”

”Oletko sinä juutalaisten kuningas”, Pilatus kysyy Jeesukselta.

”Sinä sen sanoit”, Jeesus vastaa.

Pilatus on luonteeltaan epävakaa teurastaja. Jeesuskin tiesi hänen tapattaneen pyhiinvaeltajia niin raa’asti, että heidän verensä oli sekoittunut uhrieläinten vereen. Keisaria Pilatus jumaloi. Itse Tiberius ei edellyttänyt, että häntä pidettäisiin jumalana. Mutta Pilatus – ainoana koko imperiumissa – rakennutti Tiberiuksen palvontaan tarkoitetun temppelin. Keisariin vetoaminen tehoaa Pilatukseen. Keskipäivällä Jeesus ripustetaan 12 senttimetriä pitkillä rautanauloilla roomalaiseen kidutuspaaluun.

Helsinki, huhtikuu 2014. Fazerin 8th Floor -ravintolassa tarjoilija kaataa kolmatta kuppia kahvia. Pastori ja Uuden testamentin eksegetiikan dosentti Matti Myllykoski pohtii Jeesuksen viimeisiä hetkiä. Kärsimyshistoriassa on historiallisen legendan aineksia. Pelkästään viimeinen ateria on ongelma.

– Evankeliumeiden kuvaus Jeesuksen viimeisistä päivistä olisi kerronnallisesti johdonmukaisempi, jos oletettaisiin, että muuten sujuva tarina on jälkikäteen katkaistu lisäämällä siihen keinotekoinen kuvaus ehtoollisesta, Myllykoski sanoo.

Hänen mukaansa ei ole uskottavaa, että Jeesus olisi jättänyt yläsalin, koska siinä kylmyydessä oli ensiarvoisen tärkeää saada lämmin yösija. Luontevampaa olisi ollut joko jäädä yläsaliin tai pysytellä koko ajan Öljymäellä, kuten muutkin köyhät.

– Viimeinen ateria on lisätty kertomukseen ennen kaikkea teologisista syistä, sillä siinä Jumalan Pojan täytyy ennustaa oma kuolemansa. Toiseksi siihen perustuu kristillinen ehtoollinen, Myllykoski sanoo.

– Myös evankeliumien ajanmääreet ovat ongelma. Juutalaisen laskutavan mukaan vuorokausi vaihtuu auringon laskettua. Jeesuksen kuolinpäivän ilta oli siten jo sapatti, jolloin hautaaminen oli kiellettyä. Kiireetön hautaaminen ei yksinkertaisesti mahdu annettuun aikatauluun.

Myllykoski uskoo, että todellisuudessa Jeesus oli ristiinnaulittu jo ennen pääsiäistä ja haudattu tavanmukaiseen rikollisten joukkohautaan. Ajanmääreiden hankaluutta kuvaa se, että tämän lehtijutun päivämäärät ovat sekoitus heprealaista ja gregoriaanista kalenteria.

Jerusalem, sunnuntaina 13. Nisan-kuuta 1997. Valkotukkainen 79-vuotias mies istuu työhuoneessaan. Hän on omistanut melkein koko elämänsä Jeesuksen tutkimiselle. Mies on Jerusalemin heprealaisen yliopiston varhaiskristillisen ajan emeritusprofessori David Flusser. Nyt hän kirjoittaa esipuhetta teokseen, jonka hän omistaa mennoniittakristityille ystävilleen Yhdysvalloissa. Teoksen nimi on ytimekkäästi Jesus.

Aiempi maininta Getsemanen luolasta perustuu Youtubessa nähtävään turistivideoon. Pilatus kuvittelemassa miekkaa Jeeuksen käteen on toimittajan fantasia. Muuten tämä kertomus Jeesuksesta perustuu juuri Flusseriin.

Tavallisesti länsimaiset raamatuntutkijat pitävät Markuksen evankeliumia kaikkein luotettavimpana. Flusser on eri mieltä. Hän on hurskas ortodoksijuutalainen, joka lukee evankeliumeita rabbiinisen juutalaisuuden silmin. Siten hän uskoo, että kun Luukkaan evankeliumista siivotaan pois kirjailijan oma kreikkalainen kädenjälki, alta paljastuu hämmästyttävän tarkasti heprealainen ajatteluperinne. Flusserin Jeesus ei luonnollisesti ole Jumalan Poika vaan isien uskossa pysyvä rabbi. Juuri rabbiinisuus tekee Luukkaan kuitenkin Flusserin mielestä luotettavaksi.

Helsingissä Fazerin 8th Floor -ravintolassa jälkiruoaksi suklaakakkua nauttiva Matti Myllykoski ei tiedä, että tässä jutussa Jeesuksen tarina perustuu David Flusserin tulkintaan. Mutta se ei haittaa. Tutkijat keskustelevat näistä asioista mielellään. Myllykosken mielestä evankeliumien sanoma on totta vielä jossain tärkeämmässä, historialliset epätarkkuudet ylittävässä merkityksessä.

– Evankeliumeissa ilmaistaan kokonaisuutena se, mitä seuraajat kokivat Jeesuksen kanssa. Ydin on itsensä antavassa Kristuksessa, joka ei jättänyt mitään itselleen. Jeesuksen persoona ja elämä on läpikotaisin laskelmoimatonta itsensä antamista, Myllykoski sanoo.

Lähde: David Flusser: Jesus. In collaboration with R. Steven Notley.
Jerusalem, The Hebrew University: The Magnes Press. 1997.

Jaa tämä artikkeli: