Epätäydellisten valtakunta
Oletko tavannut täydellisen ihmisen, ollut täydellisessä työpaikassa tai onko parisuhteesi tai perhe-elämäsi täydellistä?
Täydellinen maailma on pelottava, sillä siinä on mahdollisuus vain romahdukseen. ”Kell’ onni on, se onnen kätkeköön”, kirjoittaa Eino Leino runossaan. Onni, tunteen täydellinen harmonia, tuntuu liian hyvältä kestääkseen kuin hetken. Elämä voi olla hyvää ja rikasta, onnellistakin, mutta täydellisyys ei taida olla meille ihmisille tarkoitettu.
Täydellisyys on myös kirkosta kaukana. Kamppailemme jatkuvasti ihanteiden ja todellisuuden kanssa niin yksilöinä omassa elämässämme, kuin kristittyjen joukkona, kirkkona.
Ihmisen moraalisen kilvoittelun vaikeus on kristinuskon peruskuvia. Jo Paavali kirjoitti inhimillisestä ristiriidasta: Tahtoisin kyllä tehdä oikein, mutta en pysty siihen. Tämän tuskallisen tunteen kokee jokainen ihminen jossakin elämänsä vaiheessa.
Kristuksen seuraajien yhteisöllä, kirkolla, on monia tavoitteita ja ihanteita. Yksi niistä on ajatus kristittyjen ykseydestä ja keskinäisestä rakkaudesta. Sillekin löytyy raamatulliset perusteensa: Jeesus sanoo jäähyväispuheessaan opetuslapsille rukoilevansa, että he olisivat yhtä. – Että me olisimme yhtä.
Ihanteesta huolimatta kristinuskon kirkkopuu on kasvanut monirunkoiseksi. Itäinen ja läntinen kirkko kasvoivat jo varhain eri suuntiin ja ovat sittemmin versoneet erilaisia suuntauksia. Oma luterilainen kirkkomme viheriöi läntisen rungon yhtenä hienona oksana.
Kirkkopuussa asioita painotetaan monin tavoin ja ollaan myös eri mieltä – näin myös omassa kotikirkossamme. Tämänkin lehden sivuilta löytyy useita näkökulmia siihen, mikä uskossa ja elämässä on tärkeää. Ja hyvä niin, monihaarainen puu on komea.
Voiko ykseys ollakaan yksimielisyyttä? Piispa Irja Askola on sanonut meidän tarvitsevan erimielisyyden etiikkaa.
Miten hyvällä ja rakentavalla tavalla toimitaan niiden kanssa, jotka ajattelevat asioista toisin? Voimme olla reilusti eri mieltä, perustella omat näkemyksemme, ja kunnioittaa niitä, joiden näkemys on toinen. Tämä on taito, jota myös kirkossa täytyy harjoitella uudestaan ja uudestaan.
Epätäydellisyys on kuluttavaa, mutta siinä on myös puolensa. Epätäydellisellä on mahdollisuus kasvuun, myös yhteistyössä.
Urpu Sarlin
päätoimittaja
urpu.sarlin@evl.fi
Jaa tämä artikkeli: