Eräänlaisia elämäntarinoita
Oma elämä antaa usein kirjailijalle aineksia kirjoittamiseen.
Tekstit Pälvi Ahoinpelto, Marjo Kytöharju ja Pihla Tiihonen
KIRJA ”Näytti potilaalta, oli ihminen.” Kari Hotakaisen romaani Luonnon laki jättää mieleen kokoelman iskeviä lauseita. Ne tuntuvat ajatuksilta, joilla on ollut aikaa kiteytyä.
Helsingin Sanomien syyskuun Kuukausiliitteessä Hotakainen kertoo kirjoittaneensa sairaalavuoteessa lauseita kännykän muistikirjaan. Suurin osa niistä päätyi syksyn kirjaan.
Hotakainen joutui viime vuonna pitkäksi aikaa sairaalaan vakavan auto-onnettomuuden jälkeen, kuten hänen uutuuskirjansa päähenkilö Rautalakin joutuu. Rautala tarkkailee sairaalaelämää uudesta roolistaan hämmentyneenä: ”Minulla on samanmerkkiset vaipat kuin äidilläni.” Rautala hämmästelee myös rahan ja ajan määrää, jota hänen, veroja kiertäneen yksityisyrittäjän, kuntouttamiseen käytetään.
Luonnon laki on vahva puolustuspuhe hyvinvointivaltiolle. Se on romaanissa sika, jolle pitää syöttää seteleitä, jotta se ulostaisi palveluja kuten sairaanhoitoa ja valaistuja latuja. Kirja tihkuu eloon jääneen tragikoomista huumoria. (PT)
KIRJA ”Minä sain pienenä tartunnan. Sen nimi oli Maru.” Anja Snellman kertoo Pääoma-kirjassaan pari vuotta sitten kuolleesta isosiskostaan Marjatta ”Maru” Kaurasesta. 67-vuotiaaksi elänyt Maru syntyi traagisissa merkeissä sodan keskellä Viipurissa. Hänellä oli huulihalkio, mikä hankaloitti puhumista, ja iän myötä hänen kehonsa muuttui hyvin raihnaiseksi. Maru kävi töissä, mutta asui vanhempiensa kanssa näiden kuolemaan saakka.
Snellmanilla oli sisarensa kanssa läheinen mutta ristiriitainen suhde. Pikkusisko häpesi Marun erilaista olemusta. Toisaalta he elivät vahvassa symbioosissa: sisar toimi Marun ”tulkkina” ja lopuksi tämän asioiden hoitajana. Oma lukunsa olivat heidän sodan traumatisoimat karjalaisvanhempansa.
Snellman on kirjoittanut rehellisen oloisen kirjan sisarestaan, itsestään ja vanhemmistaan. Kirjassa pohditaan kiinnostavasti geenien merkitystä ihmisen elämässä. Tätä olivat pohtineet myös laulaja Amy Winehousen ja massamurhaaja Anders Breivikin läheiset. (MK)
KIRJA ”Olin saanut geenibingossa isäni nenän.”Jari Tervon Esikoinen vie kirjailijan sukunsa pariin Rovaniemelle. Kirjassa kuvataan päiväkirjaa kirjoittavan varhaisteinin elämää kotona ja koulussa. Tytöt alkavat kiinnostaa, ja suuri ihastus saa pään pyörälle. Toisaalta pojassa aiheuttaa ahdistusta pikkuveljen sairastuminen. Ateistivanhempien jälkeläinen lukee jopa salaa iltarukouksen veljensä paranemisen puolesta.
Oman jännittävän lisänsä Jarin nuoruuteen tuovat erikoiset sukulaiset. On isomummu ja kommunisti Esmeralda, jonka hurjia nuoruudenmuistelmia poika nauhoittaa c-kasetille. On mielenterveydeltään epävakaa Aune-täti, joka kertoo mielikuvituksellista tarinaa siitä, miten joutui 1600-luvulla syytteeseen noituudesta.
Kirjailija maalaa lukijan silmien eteen elävästi 1970-lukuista elämänmenoa. Kirjan mainoslause ”Jari Tervon henkilökohtaisin romaani” kuitenkin kertoo sen, ettei kirjaa kannata lukea perinteisenä omaelämäkertana. (MK)
KIRJA ”Se oli ihmeen hyvää sun tekemäkses, Eila sanoi.”
Sinikka Nopolan tamperelaissaaga jatkuu kirjalla Likka, äite ja rouva Obama. Eilan ja Rampen Likka kasvaa aikuiseksi ja perustaa perheen.
Likka on filkandi ja hänen työtään on ajattelu. Eilan mielestä hänen pitäisi ajatella vähemmän. Vaikka aikuistunut Likka solmii parisuhteen ja saa lapsen, hallitseva äiti osallistuu lähes kaikkeen hänen elämässään.
Kirjan hykerryttävintä antia ovat lämpimällä äänellä kerrotut nyrjähtävät dialogit. Taitavana sanankäyttäjänä Nopola saa kaiken toimimaan kuin puolihuolimattomasti. Äiti puhuu itsensä usein pussiin, muttei huomaa sitä.
”– ’Mistä ei voi puhua, siitä on vaiettava’, sanoo filosofi Wittgenstein, huomautin.
– Me ollaan samoilla linjoilla, likka ja mää, Rampe totesi.
– Minkähänlaista ois viettää kesää jossain kansainvälisessä ympäristössä eikä kahden tommosen viisastelijan kanssa, Eila sanoi ja avasi pommac-pullon.”
Tampereella nuoruutensa viettäneen Nopolan vino, terävä katse poimii inhimillisen kanssakäymisen kiemuroista koko ajan uutta hymyiltävää. (PA)
Kari Hotakainen: Luonnon laki. Siltala 2013.
Anja Snellman: Pääoma. Otava 2013.
Jari Tervo: Esikoinen. WSOY 2013.
Sinikka Nopola: Likka, äite ja rouva Obama. WSOY 2013.
Jaa tämä artikkeli: