Eroon köyhyydestä
Bangladeshilainen Abdul Jabbar otti pienluoton, osti vuohen ja ryhtyi yrittäjäksi.
Jatrapurin kylän henkinen johtaja Abdul Jabbar, 55, on nykyisin menestyvä liikemies. Mutta hän ei ole unohtanut, millaista on olla köyhä.
Jabbar kasvoi sukulaisten hoivissa äärimmäisessä köyhyydessä. Nälkä vaivasi koko ajan. Jo pienenä Jabbar joutui tekemään rankkaa ruumiillista työtä, josta hän ansaitsi nipin napin päivittäiseen riisikupilliseen riittävän palkan. Kasvatusisä passitti hänet kadulle 20-vuotiaana.
Suku oli valinnut Jabbarille vaimon, jonka kanssa hän perusti perheen. Vielä esikoisen syntymän jälkeen nuoripari eli kädestä suuhun. Elämää varjostivat jatkuva huoli ja epävarmuus.
— Kävin töissä pääkaupungissa Dhakassa saakka. Vaimoni pui riisiä, jota myimme torilla, Jabbar kertoo.
Töitä tehtiin päivisin muille, iltaisin ja öisin kotona. Pariskunta sai vähitellen säästettyä rahaa, jolla ostettiin pieni maatilkku.
Naimisiin 29 vuoden jälkeen
Kun tulva vei vasta rakennetun kodin, Abdul Jabbar päätti hakea tukea kehitysyhteistyöjärjestö Rangpur Dinajpur Rural Serviceltä eli RDRS:ltä. Hän pääsi yrittäjäkursseille ja nousi nopeasti järjestön aktiiviksi.
— Sain pienluoton, ostin vuohen ja investoin pienyrittäjyyteen. Seuraavalla pienluotolla ostetun lehmän maidolla hankittiin kanoja. Vuohien ja lampaiden avulla investoitiin maan ostamiseen, Jabbar kertaa perheen elintason vähittäistä nousua.
Myös vaimo Shahiola Begum osallistuu elannon ansaitsemiseen. Perhe onkin ollut esikuvana muille naisten aseman parantamisessa. Abdul Jabbar ja Shahiola Begum vihittiin virallisesti muutama vuosi sitten, 29 yhteisen vuoden jälkeen. Häihin tuli 400 vierasta.
— Avioliiton rekisteröinti on yksi tapa kohentaa naisten asemaa. Naisen oikeudet turvataan, sillä mahdollisen eron sattuessa noudatetaan avioerolakia. Vaimoni sai lisäksi liitossa 50 000 takaa omaa rahaa, mikä turvaa hänet eron tai kuolemani varalta, Jabbar kertoo.
Altaissa kasvatetaan karppeja
Abdul Jabbar valittiin muutama vuosi sitten Jatrapurin kylätoimikuntien liiton puheenjohtajaksi. Nyt Jabbar, hänen vaimonsa ja kolme yhteensä viidestä jo aikuisesta lapsesta asuvat kylän suurimmassa talossa. Puutarhassa ja pelloilla kasvaa dahlia, perunaa, vehnää ja muita vihanneksia.
Altaissa kasvatetaan karppeja. Perheellä on kaksi lehmää, kyyhkysiä ja kanoja. Riisiä viljellään myös myyntiin, ja perheellä on varaa palkata sadonkorjuu- ja kotitöihin ulkopuolisia. Lisätienestiä tuovat erilaiset pienyrittämisen muodot. Jabbar myös kerää kyläläisiltä hallituksen puolesta veroa.
— Bangladeshilainen sanonta kuuluu, että Jumala voi tehdä köyhästä maanomistajan, Jabbar sanoo.
Köyhyydestä nouseminen onnistuu hänen mukaansa rehellisyydellä ja vilpittömyydellä.
— Täytyy oppia monia taitoja ja tietoja, menetelmiä ja teknologiaa. Pitää varautua tulevaan, säästää ja olla tarkka. Pieni vahinko on köyhälle suuri vahinko.
Kylän isähahmona Jabbar toteuttaa lähimmäisenrakkautta päivittäin. Sitä tarvitaan kipeästi, sillä 80 prosenttia jatrapurilaisista elää köyhyysrajan alapuolella.
Työtä Bangladeshin naisille
Yhteisvastuukeräys tukee Bangladeshin köyhien työllistymistä ja ansiotulojen kasvua. Abdul Jabbarin tarina voi toistua, kun ihmisille annetaan mahdollisuus.
Keräysvaroin tuetaan pienyrittäjyyttä, maanviljelyä ja naisten ansiotyömahdollisuuksia. Kaikkein köyhimmille myönnetään pienluottoja ja heitä koulutetaan työelämässä tarvittavissa taidoissa.
Erityisesti naisten pääsy ansiotyöhön on osoittautunut tehokkaaksi keinoksi nostaa perheiden ja yhteisöjen elintasoa.
— Naisen palkan myötä perheen tulotaso kasvaa jopa 17 prosenttia. Elintason nousu on vakuuttanut kiihkeimmät muslimijohtajatkin, eikä naisten työssäkäyntiä enää vastusteta, kertoo kehitysyhteistyöjärjestö Rangpur Dinajpur Rural Servicen eli RDRS:n johtaja Kamaluddin Akbar.
RDRS on Kirkon Ulkomaanavun pitkäaikainen kumppani, joka toimittaa Yhteisvastuukeräyksellä kerättävän avun perille. Järjestö on auttanut Luoteis-Bangladeshin maaseudun köyhiä jo lähes 40 vuotta. Sitä rahoittavat Kirkon Ulkomaanavun lisäksi YK sekä muut kansainväliset järjestöt.
Yhteisten asioiden hoidon kanavina paikallistasolla toimivat kylätoimikuntien liitot. Kylätoimikunnissa ihmiset ottavat vastuuta omasta elämästään.
Valtaosa Bangladeshin väestöstä saa elantonsa maanviljelyksestä. Lähes puolet 155-miljoonaisesta kansasta elää alle 70 sentillä päivässä.
Keräyskassin ompelijat
Kävelemme kapeaa nurmettunutta penkerettä kohti rakennusta, joka on kyläyhteisön kokoontumispaikka. Oven puuttuminen ei haittaa, eikä tuolien liioin.
Väkeä on penkit täynnä, aktiivisimmat istuvat eturivissä. Kysymme, mitä he pitävät suurimpana muutoksena ryhmään liittymisensä jälkeen. Vastaus tulee kuin yhdestä suusta: "Naisillakin saa olla mielipiteitä ja miehet kuuntelevat heitä."
Katon rajassa roikkuu hieman ruosteinen, monien sateiden runtelema kyltti: Womens leadership is the key of development, Naisten johtajuus on avain kehitykseen.
Huoneen nurkissa on isoja röykkiöitä sementtipölyn peittämiä säkkejä. Niistä on tarkoitus ommella kasseja Yhteisvastuukeräyksen myyntituotteiksi.
Taaempana näkyy kolme ompelukonetta ja valtava kasa valmiita kasseja.
Kassin tekijöitä on viisi: yksi leikkaa, kolme ompelee ja viides tarkastaa, että ompelu sujuu eikä kukaan loukkaa itseään. Työtehtävät vaihtelevat tiuhaan. Kukin toimii vuorollaan leikkaajana ja ompelijana. Vain vanhemmalla kahdesta miehestä oli hieman ompelukokemusta, muut ovat oppineet taidon projektin myötä.
Katsellessani ahkerointia eräs ompelijoista innostuu niin, että ommella hurauttaa koko kassin umpeen. Sellaista ammattiylpeyttä omasta osaamisesta näkee harvoin.
Aistin Bangladeshissa paljon toivoa ja näin edistyksen merkkejä. Tuskin maltan odottaa, että kassilähetys saadaan tänne toiselle puolelle maapalloa kertomaan tarinaa kaukaisesta maasta.
Jaa tämä artikkeli: