null Esa Ruuttunen laulaa Siionin virsiä raiteilla

Kuva: Jarkko Peltoluhta

Kuva: Jarkko Peltoluhta

Hyvä elämä

Esa Ruuttunen laulaa Siionin virsiä raiteilla

Vantaan herättäjäjuhlille pääsee junalla. Oopperalaulaja Esa Ruuttunen veisaa koko matkan.

Oopperalaulaja Esa Ruuttusen lapsuudessa Herättäjäjuhlien junassa yskitti.

– Junanvaunu saattoi olla täynnä Siionin virsiä veisaavaa väkeä. Höyryveturin savu kulkeutui vaunuihin, ja matka kesti tuntikausia.

Tänä vuonna matka herätysliikkeen kesätapahtumaan sujuu helpommin. Julkisten liikennevälineiden lisäksi helsinkiläiset pääsevät Vantaan Herättäjäjuhlille lauantain ilmaisella juhlajunalla. Vuoro Helsingin päärautatieasemalta Myyrmäkeen pysähtyy kaikilla P-junan asemilla. Paikkoja riittää 500 ensimmäiselle.

Myyrmäen urheilustadionille odotetaan heinäkuun toiseksi viikonlopuksi jopa 40 000:ää vierasta. Herännäisyyden eli körttiläisyyden vuositapahtumaa on järjestetty 1890-luvun alusta asti.

Kahden maan kansalaisella on monia merkityksiä

Junamatka Myyrmäkeen ei ole aivan tavallinen, sillä konduktöörinä toimii piispa Irja Askola. Esa Ruuttunen vastaa matkamusiikista.

– Kuljen vaunusta toiseen laulamassa Siionin virsiä. Yksi virsistä on Kahden maan kansalainen, joka on Vantaan Herättäjäjuhlien tunnuslaulu.

 

Höyryveturin savu kulkeutui vaunuihin, ja matka kesti tuntikausia."
- Esa Ruutttunen

 

Ruuttusen mielestä monia merkityksiä sisältävä nimi sopii tapahtumaan hyvin.

– Virren alkuperäisen ajatuksen mukaan olemme sekä maan että taivaan kansalaisia. Vantaa on myös maahanmuuttajakaupunki, jonka lentokentältä lähdetään muihin maihin.

Kahden maan kansalainen viittaa lisäksi historiaan. Sanoituksen inspiraation lähteenä oli lähetyssaarnaaja Martti Rautanen, joka työskenteli Ambomaassa, nykyisessä Namibiassa, useita vuosikymmeniä.
 

Niekkuja ja suorapuheisia sanoituksia

Körttiseuroissa kuka vain voi aloittaa virren tai liittyä mukaan lauluun. Siksi juhlajunassa saa veisata, kunhan sanat ovat tutut. Körttiperinteiden mukaan musiikilla on myös hermoja säästävä tehtävä.

– Seuroissa virrellä voi vaientaa puhujan, jolla ei vaikuta olevan mitään sanottavaa, Esa Ruuttunen kertoo.

Herättäjäjuhlilla keskeytyksiä tuskin kuullaan, sillä puheet on valmisteltu huolella. Siionin virsiä sen sijaan lauletaan paljon. Mollivoittoisissa virsissä sävel saattaa vaihtua kesken tavun. Muutosta nimitetään melismaksi eli niekuksi. Ruuttusen mukaan virret tunnistaa myös suorapuheisista sanoituksistaan, joissa käsitellään usein oman uskon puutteellisuutta ja armon merkitystä.

Ruuttunen kertoo odottavansa viikonlopulta erityisesti uskoa ja yhteiskuntaa käsitteleviä puheita.

– Herättäjäjuhlilla on ollut kautta aikain puheita, jotka eivät vain toista vanhoja fraaseja.

Vantaan herättäjäjuhlat 8.–10.7.

Katso ohjelma: herattajajuhlat.fi
Junakuljetus Helsingin päärautatieasemalta lauantaina 9.7. klo 9.40. Paluu Myyrmäen asemalta klo 20.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.