Esillä kaikki elämän värit
Tunteet paperilla. Leni Keskitalo ja Seija Rantanen huomasivat, että taiteen tekeminen vaatii vain rohkeutta heittäytyä.

Tunteet paperilla. Leni Keskitalo ja Seija Rantanen huomasivat, että taiteen tekeminen vaatii vain rohkeutta heittäytyä.

Esillä kaikki elämän värit

Ikääntyneiden elämänkaariryhmässä­ puhuttiin ilot ja surut. Muistoista­ syntyi taidetta.

Halu kokeilla uutta riittää. Se on periaate, jonka varassa sotalapsesta digivanhukseksi –ryhmä kokoontui kuluneena keväänä. Ikäihmisille suunnatussa ryhmässä elettyä elämää ja omaa elämäntarinaa käsiteltiin taiteen keinoin.
”Ryhmässä oli mahdollista jakaa juttuja, joista ei kovin monen kanssa voi puhua. Tunteiden siirtäminen paperille oli uutta ja hämmästyttävää.”, Leni Keskitalo sanoo.
Seija Rantanen muistaa hämärästi, miten äiti kääri hänet vaaleanpunaiseen vilttiin ja rutisti syliinsä. Poria pommitettiin, ja perhe juoksi pommisuojaan piiloon.
Sodan jälkeen Rantasen ollessa alakoulussa koululle tuli ”Amerikan paketteja”. Ruskeiden paperipussien sisällä oli hedelmiä, kyniä ja värillisiä lasikuulia.

Elämänkaariryhmässä tarjoutui tilaisuus puhua niistäkin asioista, jotka olivat lapsena kielletty keskustelunaihe. Sota-aikana lapsen kysymyksiin siitä, mitä ympärillä tapahtui, vastattiin usein ykskantaan, että se on aikuisten asia.
”Muistan senkin, miten istuin talon rappusella katselemassa vastapäätä olevaa ruumishuonetta”, Keskitalo sanoo.
”Ruumishuoneelta tuli ulos omaisia, jotka olivat tunnistamassa vainajia. Ihmettelin, miksi he huutavat ja valittavat. Minulle ei kerrottu, mistä oli kyse.”
Sotalapsesta digivanhukseksi –ryhmässä muistoja oli Rantasen ja Keskitalon mielestä helppo jakaa. Kaikilla muillakin oli tarinoita sota- ja pulavuosilta, ja ryhmä tuntui ensi tapaamisesta alkaen kotoisalta.

Musiikkia, liikettä ja kuvia käytettiin virikkeenä. Esimerkiksi nuoruutta käsiteltäessä musiikkina oli Olavi Virtaa, ja ryhmäläiset innostuivat tanssimaan tutun musiikin tahdissa.
”Tämänkin ikäiset ihmiset voivat saada vaihtelua arkeen ja hassutella”, Rantanen sanoo.
Ryhmässä puitiin nykyajankin mukanaan tuomia haasteita. Rantasen ja Keskitalon mielestä vaikeinta on ollut pysyä tietotekniikan kehityksessä mukana.
”Olemme eläneet läpi jälleenrakennusvaiheen, elintason nousun ja digiajan. Muutos on ollut valtava”, Keskitalo toteaa.
Taideterapian avulla on mahdollista päästä kosketuksiin sellaisten tunteiden kanssa, jotka on syystä tai toisesta työnnetty syrjään.

Olarin seurakunnan diakoni Kristiina Huotarin mukaan valitettavan usein esimerkiksi sodanajan kipeät kokemukset ovat tabuja.
”Tilaa ja rauhaa muistojen käsittelyyn ei nykyisessä eläkeläistoiminnassa kauheasti ole. Traumat eivät katoa vaikenemalla”, ryhmää ohjannut Huotari toteaa.
Kevään aikana ryhmäläiset tekivät taideteoksia, joissa he käsittelivät muistojaan ja tunteitaan. Töistä koottiin lopuksi näyttely Hopeakuun palvelutaloon.

Sota-ajan lapsesta digivanhukseksi –ryhmä on osa Espoon seurakunnan Korsi-projektia. Ryhmä käynnistyy uudelleen jälleen syyskuun puolivälissä. Elämänkaariryhmään voivat osallistua kaikki, jotka haluavat käsitellä elämäänsä yhdessä muiden kanssa. Aiempaa kokemusta tai piirustustaitoja ei tarvita.
Syksyllä Espoon seurakunnissa alkaa eri kohderyhmille suunnattuja taideterapiaryhmiä. Muun muassa Karakappelissa käynnistyy Värejä elämäni puutarhasta –ryhmä yli 65-vuotiaille. Ryhmän ensimmäinen tapaamiskerta on 1. elokuuta.
Maaret Väkinen

Lisätietoja: Kristiina Huotari, 050 5704 904; Riitta Türkmen, 040 546 5198; Milja Utunen, 050 358 3772 ja www.espoonseurakunnat.fi

Jaa tämä artikkeli: