Bartolomé Roca García: Viattomuus, 2010. Kuva: Alfredo López.
Espanjalaiset nykytaitelijat tulkitsevat Kalevalaa
Kalevala on suomalaisille tuttu, vaikka sitä ei olisi koskaan lukenutkaan. Kalevalan tarinoihin törmää tuon tuostakin – onhan sitä tulkittu taiteessa liki parisataa vuotta. Mutta minkälaisia kuvia tekee taiteilija, joka ei entuudestaan tunne Kalevalaa eikä suomalaista kulttuuria?
Vuonna 2008 käynnistyi kokeilu, johon kutsuttiin kolmetoista espanjalaista kuvataiteilijaa. Heillä kaikilla on yhteys Granadan yliopiston kuvataiteiden tiedekuntaan; hanke sai nimekseen Kalevala Granaína.
Kalevala Granaína -näyttelyn taiteilijoilla ei ole kotikenttäetua eikä liioin sen tuomaa painolastia. Espanjankielisen Kalevalan käännöksen runot jaettiin taiteilijoille, jotka saivat täyden vapauden esitykselleen, esitystavalleen, tyylilleen ja tekniikalleen. Teoksen mitat rajoitettiin logistisista syistä.
Näytteky herättää vaihtelevia tunteita: Juan Arroyo Salomin öljymaalaukset ovat kuin suoraan suomalaismetsistä, kun taas Bartolomé Rocan Pohjolan neito ei todellakaan näytä täkäläisen ilmanalan kasvatilta. Raúl Campos Lopezin Lemmon demoni on kuin suoraan kauhukuvastosta ja Nacho Belda Mercadon Kullervo-kuvat tihkuvat verta ja väkivaltaa.
Espanjalaistaiteilijoiden teoksia katsoessani tajuan, miten syvään suomalaiset tulkinnat Kalevalasta ovat iskostuneet omaankin mieleeni. Kuvan pohjana oleva tarina voi olla tuttu, mutta kuva, värit ja esitystapa tuntuvat vierailta.
Minua alkaa kiinnostaa, mitä taiteilijat ovat oikein miettineet heille vieraan eepoksen äärellä. Onneksi näyttelyn julkaisussa kukin taiteilija valottaa teostensa syntyprosessia. Taiteilijat eivät useinkaan selitä teoksiaan, mutta ainakin tässä tapauksessa selitykset ovat ajatuksia herättävää luettavaa.
Kalevala taipuu moneksi. Kalevala on suomalainen, mutta sen käsittelemät myytit ovat yleisinhimillisiä. Jos lähtisin katsomaan näyttelyn uudestaan, ottaisin eepoksen mukaanmatkaoppaaksi.
Jaa tämä artikkeli: