Espoon kirkkomusiikkiviikko Laulux tarjoaa läpileikkauksen seurakunnissa soivasta musiikista. Ohjelmaa katsoessa tuntuu, että koko Espoo laulaa ja soittaa; kuorot yhdistävät voimansa, lapset laulavat ja kanttorit kokoontuvat ainutlaatuiseksi oratoriokuoroksi tiettävästi ensimmäistä kertaa Suomessa. Viikon käynnistivät avajaismessut sunnuntaina 20.11.
Piispa Irja Askolan runoihin sävelletyn laulusarjan kantaesitys saa tulkikseen baritoni Esa Ruuttusen. Tie vie, pyhä kantaa -laulusarja kuullaan Helsingin vanhassa kirkossa lauantaina 26.11.
Tarjolla on myös muun muassa gregoriaanisen laulun ilta, kauneimpia hengellisiä lauluja, Maurice DuruflènRequiem ja seurakuntien muskariryhmien ensimmäisen adventin Hoosianna. Felix MendelssohninPaulus-oratorio kokoaa viikon päätteeksi Juhani Lamminmäen johdettavaksi yli sadan laulajan suurkuoron.
Keskiviikkona 23.11. pidetään neljän kuoron yhteinen psalmikonsertti Espoon tuomiokirkossa. Konsertissa esiintyvät kuorot Vox Edeni, Okra, Exodus ja Otaniemen kappelikuoro. Exodus-kuoron johtaja Anna-Liisa Haunio sanoo, että suurkuorossa laulaminen on kuorolaisille tärkeä ja elähdyttävä kokemus, jossa on musiikillista ja yhteisöllistä voimaa.
”Psalmeja on juuri messukäyttöön syntynyt jopa kuorolaisten omista kynistä”, kertoo Haunio. ”Yhdestä kuorolaisen psalmista konsertti on saanut nimensäkin: Ole minulle kallio. Se syntyi 2005 suuren tsunamin jälkimainingeissa, jonka aallot ovat kuultavissa sävellyksessä."