null Espoon kirkkomusiikkiviikolla lauletaan Irja Askolan runoihin

Espoon kirkkomusiikkiviikolla lauletaan Irja Askolan runoihin

Helsingin Vanhassa kirkossa kuullaan 26.11. kantaesityksenä Juhani Haapasalon laulusarja ”Viisi laulua Irja Askolan runoihin”.

Konsertti on osa Espoon kirkkomusiikkiviikkoa; päävastuun kantaa Cantor-seura, jonka puheenjohtaja on Olarin seurakunnan A-kanttori Sari Rautio. Lisäksi hankkeen takana ovat Espoon seurakunnat ja Helsingin tuomiokirkkoseurakunta.
Cantor-seuran yksi keskeisimmistä tehtävistä on edistää klassista, solistista kirkkolaulua. Konsertin taustavoimien mukaan uutta, suomenkielistä, kirkollista yksinlauluohjelmistoa on niukasti, joten laulumusiikin tilaaminen säveltäjiltä on koettu oivalliseksi ajatukseksi.
Cantor-seurassa tilausteoksesta oli puhuttu seuran perustamisesta lähtien, mutta otollinen kipinä odotti luontevaa hetkeään. Kun tieto piispa Irja Askolan uudesta runokirjasta Tie vie, pyhä kantaa, tuli julkisuuteen, ajatus eteni omalla
painollaan: kirkkovuoden eri pyhien tekstien pohjalta syntynyt runokokoelma avautui kuin itsestään lauluiksi. Säveltäjä Juhani Haapasalo synnytti lauluja valtaisan innoituksen vallassa.
Laulusarjaa on taloudellisesti tukenut Espoon seurakuntayhtymä.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.