null Espoon nuorisovaltuuston vaali lähestyy

Espoon nuorisovaltuuston vaali lähestyy

Espoon nuorisovaltuustovaalien ehdokasasettelu on päättynyt. Marraskuisissa vaaleissa valitaan kolmekymmentä varsinaista ja kolmekymmentä varavaltuutettua nuorisovaltuuston seuraavalle kaksivuotiskaudelle.

”Kokonaistilanne näyttää hyvältä. Olemme panostaneet tiedotukseen aiempaa enemmän ja innostus nuorisovaltuustoa, Nuvaa, kohtaan on lisääntynyt”, kertoo nuorisovaltuuston puheenjohtaja Micke Lindholm.
Espoon nuorisovaltuusto on 13–18-vuotiaista espoolaisnuorista koostuva puolueisiin sitoutumaton edunvalvontaelin, jolla on aloiteoikeus kaupunginhallitukselle sekä puhe- ja läsnäolooikeus kaupungin lautakunnissa.
”Nuva on ehdottoman hyvä paikka sellaiselle nuorelle, jota yhteisiin asioihin vaikuttaminen kiinnostaa.”
Viimeisimmässä kannanotossaan nuorisovaltuusto muistutti, että Länsimetro ja Otaniemeen suunniteltu Aalto-yliopiston
pääkampus ovat haasteellisia nuorisokulttuurin tarpeiden suhteen, jotteivät nuoret päätyisi viettämään aikaansa vain Helsinkiin.
”Meidät on otettu ilahduttavasti huomioon. Viimeisin lausuntomme Tapiolan keskustan kehittämisestä oli huomioitu kaupunkisuunnittelulautakunnan kokouksessa”, Micke Lindholm sanoo.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.