Espoon seurakunnissa on työtä tarjolla
Espoon seurakuntayhtymässä ja paikallisseurakunnissa on marraskuun aikana ollut avoinna poikkeuksellisen monta vakituista virkaa ja työsuhdetta.
Töitä on tarjolla myös määräaikaisille. Kehityspäällikkö Kerttuli Boucht kertoo, että paikkoja on tullut avoimeksi sekä eläköitymisen että normaalin vaihtuvuuden vuoksi. Palvelukeskuksen perustaminen on lisäksi luonut pari uutta työpaikkaa. Kiinteistöjohtajan paikka avautui edellisen viranhaltijan tultua valituksi vastaavaan virkaan Vantaan seurakuntayhtymään.
”On silkkaa sattumaa, että työpaikkoja on avoinna juuri nyt näin monta”, Kerttuli Boucht toteaa.
Seurakuntayhtymässä on haussa esimerkiksi kiinteistöjohtaja ja perheasian neuvottelukeskuksen johtaja. Lisäksi työsuhteeseen haetaan kahta toimistoesimiestä 2.tammikuuta 2013 aloittavaan palvelukeskukseen.
Tapiolan seurakunta puolestaan etsii diakonian viranhaltijaa.
Viran vastuualueeseen kuuluu yleisen diakoniatyön lisäksi vanhustyö ja kansainvälinen diakonia. Aiemmin tässä kuussa haettiin vahtimestaria Espoon tuomiokirkkoseurakuntaan sekä seurakuntasihteeriä ja seurakuntapastoria Espoonlahden seurakuntaan.
Loka-marraskuussa etsittiin kausityöntekijöitä vuoden 2013 rippikouluihin. Tehtäviin haettiin ensisijaisesti opiskelijoita evankelis-luterilaisen kirkon hengelliseen työhön valmistavilta aloilta.
”Myöhemmin keväällä avoimeksi tulee vielä rippikoulujen isosten paikat”, kasvatustyön pastori Marko Autio kertoo.
Seurakuntayhtymän kiinteistöpalveluihin etsitään laitoshuoltajan lomittajaa. Laitoshuoltosuunnittelija Ismo Korhosen mukaan työ soveltuu hyvin eläkeläisille.
”Vielä ehtii hyvin hakea, sillä haku päättyy tämän kuun lopussa”, Korhonen mainitsee.
Lisätietoja: www.espoonseurakunnat.fi/web/nyt/tyopaikat.
Jaa tämä artikkeli: