null Espoossa kerätään apua Syyriaan

Espoossa kerätään apua Syyriaan

YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n mukaan Syyriassa on maailmanlaajuisesti pahin humanitaarinen katastrofi moneen vuosikymmeneen. Keväällä 2011 alkaneessa konfliktissa miljoonat syyrialaiset ovat menettäneet kotinsa. Suurimmassa osassa maata on pulaa lähes kaikesta.

Suomi-Syyria Ystävyysseura ry ja NADA HOPE ry lähettävät avustuskontin rahtilaivalla Turkin kautta pahoin kärsineelle Idlibin alueelle. Apu kohdistetaan erityisesti naisille ja lapsille.

Järjestöt lähettivät tämän vuoden helmikuussa ensimmäisen avustuskontin samalle alueelle. Avustuskuorman lähetys ja jakelu sujui hyvin ja palaute oli niin positiivista, että toista kuormaa kootaan parhaillaan.

Järjestöt kutsuvat kaikkia mukaan lahjoittamaan ensiaputarvikkeita, maitojauhetta, vehnäjauhoja, säilykkeitä (ei sianlihaa), riisiä, sokeria, ruokaöljyä muovipulloissa, vaippoja, siteitä, saippuaa, shampoota, pesupulveria, ja muuta tarpeellista tavaraa. Jakelun helpottamiseksi paketin päälle pyydetään kirjoittamaan paketin sisältö englanniksi.

Avustuskontti on Espoon Ymmerstassa, osoitteessa Ullanmäki 2.

Tavaroita vastaanotetaan lauantaina 18.5. kello 11–13 ja sunnuntaina 19.5. kello 17–19

Rahalahjoituksia voi osoittaa NADA HOPE ry:n tilille Aktia Pankkiin: IBAN: FI03 4055 1020 0430 91.

Kirjoita viestikenttään ”Syria" ja mihin lahjoitus käytetään, esim. "kuljetusapu", jolloin se menee kontin kuljetuskustannuksiin, tai "ruoka-apu" tms. Jos viestiä ei ole, lahjoitus käytetään siihen, mihin sitä eniten tarvitaan.

Lisätietoja antavat Nytte Ekman/ NADA HOPE ry 041-4888881 ja Mania Alkhatib, Suomi-Syyria Ystävyysseura 045 6763 220.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.