Essen olemus
Esse on sana, joka maistuu suussa hyvältä. Kaksi ässää antaa sille petollistakin pehmeyttä.
Suomen kielellä sanalla ei ole mitään merkitystä, vain mielleyhtymiä eivätkä ne ole mitenkään tarkkoja. Suomesta sana löytyy vain Ähtävän ruotsinkielisenä nimenä.
Jos siirtyy latinaan – ja samalla filosofiaan – mieleen tulee ensin essentia, siis olemus. Essentia on jotain perustavaa, jotain mikä pysyy, pitää, kestää. Sana keksittiin, kun Aristoteleen filosofiaa käännettiin latinaksi. Aristoles oli käyttänyt ilmausta to ti ên einai, jota ei oikein voi kääntää mitenkään sujuvasti – ”se mitä oli olla se”.
Essentia eli olemus on jonkin olion ydin, sitä määrittävä tekijä, se mikä siitä tekee oman itsensä. Pohjalla sanassa on kuin onkin verbi esse, ”olla (olemassa)”.
Filosofiassa on tavallista epäillä jotakuinkin kaikkea, myös sitä, että voimme tietää, mikä oikein on. Viime vuosikymmeninä yksi tavallisin epäilyn kohde on ollut juuri olemus. Meille on kerrottu, että emme voi tietää, mikä jonkin asian olemus on, koska kieli on epävarma väline ja koostuu vain loputtomista eroista. Olemusajattelu ei ole ollut suuressa huudossa sillä saralla.
Kaikki virtaa ja muuttuu, viisaat kertovat meille. Myös asioiden olemus.
Mutta aina voi kysyä, eikö väite siitä, että emme voi tuntea olemusta, ole sekin asioiden olemusta koskeva väite.
Ainakin arkiajattelun avulla voi varmistua siitä, että jotakin on. Se voi olla laiha lohtu epäilijälle, koska ihminen näyttää kaipaavan jotakin enemmän: sitä mikä on olemuksen takana.
Aivan uuden ulottuvuuden saamme, kun jatkamme essen lopputavua ja päädymme esseeseen. Ranskan essayer tarkoittaa yrittämistä, ja Michel de Montaigne määritti 1500-luvun lopulla esseensä juuri yrityksiksi kirjoittaa ajatuksensa paperille. Essee ei väitä pääsevänsä asian olemukseen, vaan yrittää valottaa niitä eri puolilta.
Voimme olla varmoja, että jatkossakin maailma virtaa ja ”puhuu kaikista asioista yhtä aikaa epäselvästi”, kuten runoilija Paavo Haavikko kirjoitti.
Mutta Essen tehtävänä on muistuttaa, että saamme etsiä olemusta, yrittää ja epäonnistua. Eikä meidän ei tarvitse jäädä olemukseen, vaan voimme yrittää nähdä sen taakse, olkoonkin sitten, että nyt näemme kuin ”kuvastimessa, arvoituksen tavoin”, kuten Apostoli Paavali kirjoitti.
Paavalille olemus olikin jotain muuta kuin jähmeä, pysyvä olotila.
Jaa tämä artikkeli: