Isoveli taisteli aikoinaan Bekure Daban kouluun. Hänestä tuli pappi ja teologian tohtori.
Etiopiassa naispappi on harvinaisuus
Etiopialainen pastori Bekure Daba on päässyt kirkossaan korkeammalle kuin yksikään nainen.
Bekure Daba vihittiin Etiopian evankelisen Mekane Yesus -kirkon ensimmäiseksi naispapiksi vuonna 2000. Hän on myös toiminut kirkon yhden synodin eli hiippakunnan johdossa ja väitellyt Britanniassa teologian tohtoriksi. Hänen pari vuotta sitten valmistuneen väitöskirjansa aihe on naisten vaikeneminen Mekane Yesus -kirkossa.
Miksi nainen vaikenee? Bekure nauraa.
– Tästä on keskusteltu kirkossa paljon. Yhdessä on päätetty, että syrjintää ei hyväksytä. Mutta miehet valitsevat johtajiksi kavereitaan, toisia miehiä. Tämä on maan kulttuuria. Naisia ehdotetaan harvoin johtotehtäviin.
Harvat naiset ovat ehtineet pätevöityäkään johtotehtäviin. Bekuren mukaan naisten syrjäytyminen alkaa jo opiskelustipendejä jaettaessa. Naiset eivät saa oman kirkkonsa stipendejä vaan ovat ulkomaisten kirkkojen tuen varassa. Kuitenkin jo vuonna 1993 päätettiin, että kolmannes kirkon stipendeistä pitää antaa naisille.
Bekure Daba ei tiedä tarkkaa ikäänsä. Hän syntyi noin 54 vuotta sitten Länsi-Etiopiassa Wollegan maaseudulla ison ortodoksiperheen nuorimmaksi. Tytöt eivät siihen aikaan päässeet sillä seudulla kouluun, mutta isoveli taisteli Bekuren puolesta. Tyttö pääsi kouluun, mutta isä ajoi hänet pois kotoa ja Bekure asui kouluaikansa isoveljen luona.
Lukioaikana Bekure liittyi Mekane Yesus -kirkkoon ja hänet konfirmoitiin. Hän pärjäsi koulussa hyvin ja pääsi opiskelemaan teologiaa kirkon seminaariin Addis Abebaan.
– Opiskelu vahvisti uskoani valtavasti. Tajusin vasta silloin, mitä usko merkitsee.
Kun teologikurssin kymmenen muuta tutkinnon suorittanutta opiskelijaa, kaikki miehiä, vihittiin papiksi vuonna 1980, Bekuresta tuntui pahalta. Hänen kotiseutunsa synodin silloinen pääsihteeri Megersa Guta lohdutti häntä: vika ei ole sinussa, vaan kirkossa.
Myöhemmin Bekure tajusi, että pääsihteeri oli harvinainen poikkeus kirkossa. Myös Läntisen synodin ilmapiiri poikkesi muista synodeista. Bekure pääsi sinne naistyöhön. Hän tapasi naisia kodeissa ja rukoili heidän kanssaan. Häntä puhuteltiin aina pastoriksi.
1980-luvulla Etiopiassa elettiin Mengistun kommunistivallan aikaa. Monilla alueilla kristittyjä vainottiin ja Bekurekin oli monta kertaa vankilassa. Kaikki kirkot Wollegassa olivat pitkään suljettuina.
Keskustelu naispappeudesta alkoi Mekane Yesus -kirkossa vuonna 1980. Naispappeus hyväksyttiin vuonna 1997, ja ensimmäinen naispappi vihittiin virkaan vuonna 2000. Hän oli Bekure Daba. Sitä ennen hän oli ehtinyt suorittaa teologian maisterin tutkinnon Britanniassa.
Edelleen Mekane Yesus on Etiopiassa ainoa naispappeuden salliva kirkko. Naispappeja on kirkossa nyt 32, miespappeja 2600. Lähes kaikki naispapit ovat Läntisen synodin alueelta. Maan eteläisissä synodeissa naispappeihin suhtaudutaan kaikkein kielteisimmin.
Pappeus avasi Bekure Daballe uusia mahdollisuuksia, sillä vain vihityt papit voivat päästä kirkon johtotehtäviin. Hänet valittiin Läntisestä synodista jakautuneen Gimbi Jorgon synodin presidentiksi vuosiksi 2002–05. Silloin hän pääsi osallistumaan kirkon ja synodien johtajien kokouksiin ainoana naisena.
Presidenttikauden jälkeen Bekure lähti anglikaanikirkon stipendin turvin valmistelemaan väitöskirjaansa Britanniaan. Myös aviomies Tesso Jaleta väitteli tohtoriksi. Pariskunta halusi kuitenkin palata kotimaahansa. Tesso kutsuttiin opettamaan kirkon seminaariin ja Bekure kirkon naistyön osastoon evankelioimistyön päälliköksi. Hän aloitti työssä marraskuussa 2012.
- Bekure Daba vierailee Lähetysjuhlilla Helsingin Messukeskuksessa 7.–9.6. Hän on mukana muun muassa 7.6. järjestettävässä missiologisessa symposiumissa, jonka teemana on Yhdessä kohti elämää.
- Messukeskuksen lisäksi Lähetysjuhlien ohjelmaa on myös Alppilan kirkolla.
- Lisätietoja: www.lahetysjuhlat.fi
Jaa tämä artikkeli: