Eväitä tulevalle hallitukselle
Laajapohjainen, eri yhteiskunnallisista toimijoista koostuva köyhyysryhmä on julkistanut raporttinsa, jolla se evästää tulevaa hallitusta. Raportti käsittelee muun muassa työllisyyden, asumisen ja kansalaisyhteiskunnan toimintaedellytysten parantamista.
Ryhmän koollekutsuja, arkkipiispa Kari Mäkinen, mikä on teidän mielestänne köyhyysryhmän tärkein sanoma?
On katsottava niitten silmin, jotka ovat joutuneet hyvinvoinnin ulkopuolelle. Politiikan kaikkien lohkojen tulee toimia siten, että ihmisten väliset hyvinvointi- ja terveyserot sekä sosiaaliset etäisyydet supistuvat. Niukkuuden tilanteessa eettinen pohja on entistä tärkeämpi. Sosiaalisesti ja eettisesti kestävässä yhteiskunnassa hyvinvointia ja yhteiskunnan tilaa arvioidaan niiden näkökulmasta, jotka ovat kaikkein heikoimmilla. Muussa tapauksessa syntyy inhimillinen ja eettinen kestävyysvaje, joka on ihmisarvon ja yhteiskunnan tulevaisuuden kannalta kohtalokkainta.
Mitä köyhyysryhmä ehdottaa lasten ja nuorten tulevaisuuden turvaamiseksi?
Köyhyysryhmä haluaisi muun muassa palauttaa lapsiperheiden kotipalvelut, uudistaa koulun työtapoja ja siirtää nuorten tukipalveluissa resursseja rinnalla kulkevaan elämänhallinnan rakentamiseen.
Köyhyysryhmä kiinnittää huomiota palveluiden vaikuttavuuteen. Mainitkaa yksi esimerkki siitä, miten palveluita parannettaisiin.
Ryhmä ehdottaa, että sote-tuotantovastuualueiden rakentamisen yhteydessä luodaan yhteistoimintamallit Suomen evankelis-luterilaisen kirkon palvelutoiminnan kanssa ja järjestölähtöistä auttamistyötä integroidaan osaksi heikossa asemassa olevien henkilöiden palvelupolkuja.
Jaa tämä artikkeli: