Evoluutio ei riitä
Pekka Sirkiän mielestä Suomessa kuuluu kirkkoon ihan liikaa ihmisiä (K&k 9.4.), mutta tieteen kehittyessä suunta on muuttumassa. Niin kauan kuin ihmisen sokeus ja maallistuminen ruokkivat toisiaan, ei kannata suuremmin innostua tieteellisen maailmankuvankaan edistymisestä.
Kuka on todistanut, ettei ihmisälyn ulkopuolella ole mitään? Moniko meistä on itse rakentanut omat aivonsa? Lahjaksi olemme saaneet kaiken. Eikö pelkästään se jo todista, ettei ”viisas” ihminen ole täällä yksin. Evoluutio on hyvä keksintö, mutta mistä se tuleekaan silloin, kun luonnonvalinta ja mutaatiot eivät siihen riitä?
Yksi osoitus ”viisaudestamme” on, ettei mitään ilmaiseksi saatua osata arvostaa. Hyvinä esimerkkeinä tästä käyvät ilmainen opiskelu ja kouluruokailu: opintoajat venyvät ja ruoka heitetään roskiin. Samoin on terveyden arvostaminen: sitä pidetään automaattina, jonka voi surutta riskeerata huumeilla ja muilla myrkyillä. Kirkon voima niin meillä kuin muuallakin on sen peruspilareissa, eikä kenenkään pidä erehtyä luulemaan, että mikään voima saisi ne murtumaan.
Mauno Aholainen
Jaa tämä artikkeli: