Täällä todennäköisimmin tapaat feissarin Helsingin ydinkeskustasta: Aleksanterinkatu Kamppi Elielinaukio Iso Roobertinkatu

Feissaus kuuluu katukuvaan

Feissari jakaa tietoa järjestön työstä ja kerää varoja köyhyyttä ja ihmisoikeusloukkauksia vastaan.

• 12.11.2009 11:48

Helteisenä päivänä Espalla näkee monenlaisia varainhankkijoita. Luolamieheksi pukeutunut seisoo ihmispatsaaksi jähmettyneenä puiston reunalla. Roskiksen päälle tasapainoilee punanenäinen pelle.

Feissari Martta Myllylä esittelee kansiostaan Kirkon Ulkomaanavun työtä. Myllylä näyttää kuvan 9-vuotiaasta ugandalaisesta pojasta, joka on aids-orpo ja pienempien sisarustensa yksinhuoltaja. Kirkon Ulkomaanapu kouluttaa tukiryhmiä, jotka auttavat lapsia sekä materiaalisesti että henkisesti.

– Voisitko kuvitella suomalaislapsen joutuvan huolehtimaan nuoremmistaan? Myllylä kysyy.

Pirkko Salo ja Eija Määttä ovat pysähtyneet kuuntelemaan kertomusta. Kajaanista lomailemaan lähteneet naiset eivät ole törmänneet kotikulmillaan varainhankkijoihin. Sana feissari aiheuttaa hämmennystä. Kerrataanpa siis:

Feissari tulee sanasta face to face, kasvokkain. Kansalaisjärjestöjen tapa hankkia tukijoita kaduilla on osoittautunut tehokkaaksi tavaksi toimia.

Kirkon Ulkomaanavun tuloista reilu viidennes tulee yksityisiltä lahjoittajilta. Mukaan lasketaan lahjoituksista, kampanjoista ja feissauksesta koituvat tulot. HelsinkiMission vuoden 2008 tuloista 21 prosenttia tuli kuukausilahjoittajien kautta.

Esimerkiksi Amnesty Internationalin Suomen yksikön toiminta oli muutama vuosi sitten vielä pienimuotoista. Reippaan feissauksen ansiosta järjestö voi toteuttaa laajempiakin kampanjoita. Toukokuussa alkaneella Kuuluu kaikille -kampanjalla pyritään vähentämään maailmanlaajuisesti ihmisoikeusloukkauksia, jotka syventävät köyhyyttä slummeissa.

Ohikulkijat kieltäytyvät kohteliaasti

Feissarin täytyy olla reipas. Tulosta ei synny, jos ei uskalla lähestyä erilaisia ihmisiä.   Feissarin on myös hylättävä ennakkoasenteensa. Jos hän puhuttaa vain tietyntyyppisiä ihmisiä, silloin ei muille tule edes tarjottua mahdollisuutta lähteä lahjoittajaksi.

Helsingin Sanomien selvityksen mukaan feissareihin suhtautuu myönteisesti vajaa kolmannes vastanneista. Loput karsastavat feissareita enemmän tai vähemmän. Lehden nettikeskustelussa joku rinnastaa feissarit jopa kerjäläisiin. Heidän läheisyytensä voidaan myös kokea syyllistävänä ja ahdistavana.

– Tässä työssä näkyy myös lama, sillä vastaan tulee paljon työttömiä, Martta Myllylä kertoo.

Useimmiten vastaus on ”Ei kiitos”. Yleinen on myös: ”Palaan myöhemmin.” Myllylä on feissannut kaksi ja puoli kuukautta. Sinä aikana kaksi on palannut takaisin. Punapaitainen nuori nainen keskustelee Myllylän kanssa pitkään, ja tietolomake kirjoitetaan valmiiksi. Nainen ottaa lapun ja lupaa miettiä vielä.

– Ehkä hän liittyy mukaan, ehkä ei. Tuo on ainakin kohtelias tapa lähteä tilanteesta, Myllylä arvelee.

Hän on silti tyytyväinen, koska jälleen yksi ihminen tietää Kirkon Ulkomaanavun toiminnasta aikaisempaa enemmän. Tiedon jakaminen on yksi feissauksen tavoitteista.

Kaikille kohtelias käytös ei ole itsestään selvää. Kerran vihainen kadunkulkija nappasi Myllylän kollegalta esittelykansion ja viskasi sen maahan. Ikäviä tapauksia ei kannata ottaa itseensä, sillä feissari edustaa vain järjestöään. Tärkeintä on myönteinen asenne. Ilkeitä kommentteja ei kannata jäädä murehtimaan vaan on keskityttävä onnistumisiin. Innokasta feissaria ei huono sääkään haittaa. Sateenvarjon alla on mukava esitellä järjestön toimintaa.

Kerrotaan myös tarinoita feissareista, jotka ovat löytäneet kaupungilta ystäviä, kämppäkaverin ja jopa aviopuolison. Kun työtä tehdään tiimissä ja tekemisen meininki on päällä, työpäivän lopuksi voi rentoutua puistossa ja vaihtaa kokemuksia.

Apu menee kaikkein heikoimmille

Myllylä kysyy juttusille jääneeltä pariskunnalta:

– Missä olitte, kun kuulitte tsunamista?

Kirkon Ulkomaanapu rahoitti tulvan alle jääneen kylän jälleenrakennustyötä. Asukkaat ryhtyivät itse toimeen saatuaan varat. Timo Pulkkisen mielestä toiminta kuulostaa hyvältä ja kauaskantoiselta.

Tuore vaimo Elina Kemppainen on samaa mieltä. Oulusta tullut nuoripari paljastaa menneensä juuri naimisiin. He viettävät Helsingissä yhdistettyä hää-, loma- ja työreissua.

Pulkkinen päättää lähteä mukaan kuukausilahjoittajiksi kymmenen euron panoksella. Kohteen saa valita itse; laitetaanko rasti kohtaan kehitysmaiden naiset, vesi ja ruoka, katastrofirahasto, ihmisoikeudet vai kohdistamaton lahjoitus. Pulkkinen päätyy viimeisimpään, koska siinä raha ohjataan kullakin hetkellä sitä eniten tarvitsevimmalle.

Ovilta tulee parempi tuotto

Jäätelö menee Esplanadilla nyt kaupaksi. Myllylän tiimiläiset Katja Kotilainen ja Susanna V. ovat ensimmäistä päiväänsä kaupungilla feissaamassa. Tunnin jälkeen Espan puistosta ei ole tarttunut mukaan yhtään tukijaa. Varainhankinta on kuitenkin tuttua, koska he ovat kiertäneet Kirkon Ulkomaanavun työntekijöinä ovelta ovelle -työssä.

– Ovilla kiertely on tehokkaampaa. Kun järjestöä esitellään ihmisille heidän kodeissaan, tilanne on usein rentoutuneempi kuin kiireisiä kadunkulkijoita pysäyttäessä, Kotilainen arvioi.

Vantaalaisesta Kirkon Ulkomaanavun ovelta ovelle -työn konkarista Sini Luokkasesta tuntui aluksi haastavalta soittaa ovikelloa tietämättä, millainen vastaanotto oven takana odottaa. Sosiaalisten taitojen on oltava kohdallaan. Asukas saattaa kertoa lähtevänsä lahjoittajaksi, vaikka ei tiedä, kuinka elää vaikean sairauden vuoksi.

­– Lahjoittajat ovat usein opiskelijoita, eläkeläisiä ja kotivanhempia. Ehkä he osaavat parhaiten arvostaa sitä, että Suomessa on puhdasta vettä ja perustoimeentulo.

– Eräs ihmisryhmä ovat kyyniset hyvätuloiset, jotka sanovat suoraan, että eivät lähde mukaan minkään toiminnan tukemiseen. Eikä syynä ole raha vaan periaate, Luokkanen kuvailee.

Tunnissa saatiin kaksi lahjoittajaa

Esplanadin feissaustiimi on kokoontunut hetkeksi vertailemaan kokemuksiaan. Tunnin saldona on kaksi kuukausilahjoittajaa.

– Kuvittelin, että ihmisten lähestyminen olisi ollut vaikeampaa, Katja Kotilainen sanoo. Susanna on samaa mieltä. Ryhmän tuki auttaa.

– Istuin puistossa parin tytön viereen juttelemaan. Tämä työ on ihan mukavaa, Kotilainen kuvaa.

Aikooko nuori nainen jatkaa tällä alalla pidempään?

– Katsotaan, mihin elämä heittää. Ehkä menen ulkomaille, opiskelupaikkaa minulla ei ole, hän vastaa.

Mutta nyt kolmikko päättää vielä jatkaa, ainakin seuraavat puoli tuntia.

Heitän lantin huivi päässä istuskelevalle romanikerjäläiselle. Taitaa olla eräänlainen naistenpankki sekin.

Juttua varten on haastateltu myös Amnesty Internationalin varainhankintavastaava Adam Kralia.