Feministinen näkökulma sukupuolieroihin
Tällä palstalla on noussut esiin näkemys, että miehet ja naiset ovat tasa-arvon lisääntyessä menettäneet sukupuolensa alkuperäisiä ominaispiirteitä. On pahoiteltu sitä, etteivät naiset enää ole naisellisia eivätkä miehet uskalla aidosti olla miehiä.
Friedrich Nietzschen mukaan ihmiselämän ja persoonallisuuden ytimessä on olemassaolon-, voiton- ja vallantahto. Heikompien yksilöiden hallitseminen ja jopa tuhoaminen on oikeutettua, jos he ovat ”taistelevan sankarin” tiellä. Lähimmäisenrakkaudella tai myötätunnolla ei ole sijaa, koska ne estävät sankariyksilöä toteuttamasta itseään.
Nietzschen kärjistetyistäkin väittämistä huokuu sama perinteisen miehisyyden henki, joka lymyää nykyisessäkin elämänkudoksessamme. Naisten kansoittamat hoiva- ja myötätuntoammatit ovat huonoimmin palkattuja. Yksilön etevämmyyttä todistavat ammatit ovat arvostetuimpia ja ylipalkattuja. Miesten luoma historia kertoo, etteivät lähimmäisenrakkaudella ole ollut sijaa.
Aivotutkimuskin on löytänyt sen sukupuolten välisen eron, että naisilla on kehittyneempi kyky lukea, tulkita ja samastua toisten tunteisiin. Naiset myös luontaisesti suuntautuvat empatiaan, miehet systemointiin. Yksilölliset erot luonnollisesti tuovat sääntöön poikkeuksia.
Väittäisin, että merkittävin este naisen menestymisen tiellä (miehisin suurein mitattuna) on kehittynyt myötätunto. Nainen harvemmin kykenee jyräämään tahtonsa itsekkäästi läpi arvioimatta tekonsa seurauksia muiden kannalta. Ja juuri naisellisen lempeyden vuoksi maailma ei ole läpeensä sellainen, millaiseksi Nietzsche sen hahmotteli. Mutta koska terve ihmisyys ei nauti alistetuksi ja hyväksikäytetyksi tulemisesta, nykynainen on omaksunut miehisiä käytös- ja toimintamalleja, ei niinkään hallitakseen muita vaan torjuakseen itseensä kohdistuvan vallan väärinkäytön.
Eipä unohdeta sitä, että Suomessa on länsimaiden hakatuimmat naiset. Joka viides saa maistaa partneriltaan nyrkkiä. Tasa-arvo on muutenkin kaukana: sukupuolten väliset ansioerot, hoiva-alojen arvostuksen puute ja kotien epätasaisesti jakautuva työtaakka kaipaavat joko myötätunnon heräämistä miehissä tai naisten entistä aggressiivisempaa oikeuksiensa puolustamista. Itseään arvostava nainen – ei piika, juoksutyttö eikä kotiorja – voi olla naisellinen oma itsensä vain sellaisen miehen rinnalla, joka ei käytä väärin hänen lempeyttään. Kertoisiko joku, mitkä olivatkaan ne miehen hyvät, rakkaudelliset ominaisuudet, joita pitäisi varjella katoamasta tasa-arvon myötä?
kohisee
www.myspace.com/kohisee
Jaa tämä artikkeli: