Gazan kriisi palestiinalaisten silmin
Ihmettelen, kuinka puolueellisesti kriisiä Gazassa voidaan käsitellä. Hyvin on mennyt Israelin propaganda perille.
Mielestäni olisi syytä käyttää objektiivisuutta hyväksi ja ajatella asiaa järjellä, ei vain tunteella. Into Nordgren (K&k 28.1.) leimasi palestiinalaiset raukoiksi, jotka käyttävät siviilejä suojakilpinä.
Kyllä kuolleiden määrä – israelilaiset noin 10, joista puolet omien vahingossa ampumia ja palestiinalaiset 1300 – kertoo karun totuuden siitä, mitä oikeasti tapahtui. Lisäksi myös Israelin on raportoitu käyttäneen siviilejä kilpinään. Huomattava myös on, että suojaa ei paljoa tarvitse, jos tulittaa panssarivaunusta helikoptereiden tukemana.
Myös nimimerkki Huutomerkki (K&k 4.2.) kehui israelilaisia siitä, että nämä ovat luovuttaneet Gazan palestiinalaisille. 1900-luvun alussa alueella ei asunut käytännössä yhtään juutalaista. Eli sopiikin kysyä, kuka alueet on luovuttanut ja kenelle. Palestiinalaisilta on viety kodit, omaisuus ja parhaat maat. Elintärkeät vesivarat ovat israelilaisten hallussa. Alkuperäiset asukkaat on ajettu avovankilaa muistuttaviin reservaatteihin, joilla ei ole edes maarajaa keskenään.
Aikoinaan stalinistit kannattivat sokeasti Neuvostoliittoa, vaikka tiedot sieltä kertoivat ihan muusta kuin ihannevaltiosta. Samat ajat tulevat mieleen, kun lukee Israelia sokeasti puolustavia kirjoituksia. Me suomalaiset olimme menettää maamme ja omaisuutemme. Miksi me emme näe totuutta eli sitä, että palestiinalaisille on käynyt vielä pahemmin kuin meille olisi käynyt hävityn sodan jälkeen.
Antero Kemppainen
Helsinki
Jaa tämä artikkeli: