null Golfaa naiselle ammatti

Ryhdy bisnesenkeliksi. ”Pienelläkin lahjoituksella saa paljon aikaan. Lahjoittamalla esimerkiksi 10 euroa kuukaudessa vuoden ajan, antaa ammatin neljälle naiselle”, kertoo Rauni Suhonen. Kuva Hans von Schantz

Ryhdy bisnesenkeliksi. ”Pienelläkin lahjoituksella saa paljon aikaan. Lahjoittamalla esimerkiksi 10 euroa kuukaudessa vuoden ajan, antaa ammatin neljälle naiselle”, kertoo Rauni Suhonen. Kuva Hans von Schantz

Golfaa naiselle ammatti

Espoolainen Rauni Suhonen on yhdistänyt kaksi kiinnostuksensa kohdetta, golfin ja hyväntekeväisyystyön onnistuneeksi kokonaisuudeksi. Hänen ideoimanaan syntyi Golfaa naiselle ammatti -golfkisa, jonka jokaisen osallistujan kisamaksusta lahjoitetaan viisi euroa Naisten Pankille.

Kirkkonummella sijaitseva Sarfvikin golfklubi oli myötämielinen hyväntekeväisyyskisan järjestämisille. Hyvin pian toimintaan on tullut mukaan monia muitakin eri tahoja, esimerkiksi Golf-liitto ja sen jälkeen golf-kerhoja eri puolilta Suomea, Suhonen iloitsee.

Golfaa naiselle ammatti -kisaan osallistui viime kesänä yhteensä 59 golfklubia ympäri Suomen. Tuottoa kertyi yhteensä 10 120 euroa. Tällä summalla pystytään rahoittamaan 400 ammattia. Rauni Suhonen kertoo, että tänä vuonna kisahaaste on annettu 132:lle golfklubille. Hän toivoo, että kaikki lähtisivät mukaan kisaan.

Kehitysmaan naisen unelma voi olla, että olisi ruokaa ja lapset pääsisivät kouluun. Naisten Pankki tekee näistä unelmista totta. Se ideoi ja toteuttaa varainhankintaa.

Naisten Pankki on suomalainen hyväntekeväisyysjärjestö. Kerätyt varat käytetään kehitysmaiden naisten kouluttamiseen ja yrittäjyyden tukemiseen. Naisen auttaminen hyödyttää koko perhettä ja kyläyhteisöä, sillä naiset ajattelevat aina ensimmäisenä omien lastensa toimeentuloa ja koulutusta. Naisille myönnetyt pienlainat ovat samalla sijoitus tulevaisuuteen. Naisten Pankin pienlainan avulla nainen on hankkinut esimerkiksi härän, jonka avulla hän on voinut laajentaa viljelyksiään kannattavimmiksi. Lukutaitokoulutus on puolestaan auttanut naisia pitämään paremmin puoliaan oikeus- ja sopimusasioissa.

Naisten Pankin rahastoa hallinnoi Kirkon Ulkomaanapu, jolla on valmis organisaatio hyväntekeväisyystyön toteuttamiseksi. Se tuo hyväntekeväisyystyöhön myös läpinäkyvyyttä varojen käytön suhteen.

”Varat menevät hyväntekeväisyyteen, tilpehööriä ei hankinta”, Suhonen sanoo.

Naisten Pankki käynnisti maaliskuussa uuden Ryhdy bisnesenkeliksi -kampanjan.

”Tässä kampanjassa on hieman huumoriakin mukana, sillä bisnesenkeli voi poiketa totutusta, isokenkäisen talousgurun mallista. Bisnesenkeliksi voi ryhtyä kuka vain, sillä pienelläkin lahjoituksella saa paljon aikaan. Lahjoittamalla esimerkiksi 10 euroa kuukaudessa vuoden ajan, antaa ammatin neljälle naiselle”, kertoo Rauni Suhonen.

Naisten Pankin tulevaisuuden suunnitelmissa on kasvaminen hieman isompiin projekteihin muun muassa osuuskuntatoiminnan kautta. Osuuskuntatoiminnan päämääränä on naisten pienyrittäjätoiminnan kasvattaminen siten, että he voivat palkata työntekijöitä yritykseensä. Liberiassa tällainen hanke jo on, yritysideana on kanojen kasvattaminen.

”Toiminnassa on mukana monia bisnesnaisia, joiden laajakatseinen ajattelu tuo tehoa toimintaan. Vähään ei tyydytä. Toimijat ovat vapaaehtoisia ja hyväntekeväisyystyö on palkatonta. On paljon pitkän työuran tehneitä ihmisiä, meillä on edelleen virtaa annettavaksi muillekin.”

Rauni Suhonen kertoo, että oltuaan autoalalla kaksikymmentäviisi vuotta, hän kaipasi elämäänsä muuta sisältöä.

Myös puolison äkillinen menehtyminen viisi vuotta sitten antoi sysäyksen uusien sosiaalisten toimintamuotojen etsimiseen. Naisten Pankin toiminta-ajatus tuntui kiinnostavalta ja Suhonen hyppäsi – tai golfasi – mukaan toimintaan.

”Myös sillä on merkitystä, että voi itse vaikuttaa toimintaan konkreettisesti. On innostavaa nähdä, miten ideat toteutuvat."

Naisten Pankilla on Suomessa 30 solua, jotka järjestävät hyväntekeväisyystoimintaa ja -tapahtumia omilla alueillaan. Espoo kuuluu pääkaupunkiseudun soluun.

”Espoolaisia olisi kiva saada mukaan toimintaan enemmänkin. Monenlaisia ihmisiä tarvitaan ja yhteistyö on voimaa”, Suhonen sanoo.

Golfin myötä Naisten Pankin toiminta on laajentunut kansainväliseen tietoisuuteen. Viime elokuussa Hillside Golfissa järjestetyssä Women’s Bank Opening -kisassa oli osanottajia eri puolilta Eurooppaa.

Rauni Suhosen mielessä välkkyy tulevan kesän kisojen lisäksi jo ensi lokakuuksi suunniteltu golfmatka Espanjan Marbellaan. Mukaan voi ilmoittautua 16.5. saakka osoitteeseen: rauni3@gmail.com. Osallistumismaksusta osa lahjoitetaan hyväntekeväisyyteen. Naisten Pankin hyväntekeväisyystyössä toteutuu konkreettisesti se, että antaessa hyvää muille, saa iloa myös itselle.

Naisten Pankki

  • perustettiin 2007
  • kerää lahjoituksia naisten yrittäjyyden ja toimeentulon kehittämiseksi
  • lahjoittaa voi antamalla rahaa tai ostamalla Naisten Pankin osakkeita
  • lahjoitusvaroja käytetään naisten ammattikoulutukseen, työkalujen ja materiaalien hankintaan sekä oikeuksia parantaviin hankkeisiin
  • tällä hetkellä hankkeita on 12 eri maassa ympäri maailmaa ja osakkaita Suomessa 1340
  • vuonna 2012 lahjoituksia kerättiin 1 180 000 euron arvosta
  • maaliskuussa 2013 kokonaislahjoitusten määrä ylitti 5 miljoonaa euroa

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.