Kuva: Matti Pikkujämsä
Gurun opissa: Anna itkun tulla
Kyyneleet puhdistavat silmät näkemään paremmin ja pehmittävät sydämen rakastamaan enemmän.
Munkki Arsenius oli kuuluisa kyynelistään. Tästä 350-luvulla syntyneestä herkästä miehestä sanottiin, että hänellä oli kyynelten kaivama reikä rinnassaan. Kuvauksen mukaan kyyneleet valuivat hänen silmistään, kun hän vain istui hiljaa ja teki töitä käsillään.
Ennen munkiksi ryhtymistään Arsenius oli työskennellyt vuosikymmeniä keisari Theodosiuksen hovissa. Hän toimi muun muassa keisarin kahden pojan henkilökohtaisena valmentajana.
Ollessaan vielä Roomassa hän rukoili, että löytäisi tien todelliseen elämään. Silloin hän kuuli äänen sanovan, että hänen tulisi paeta ihmisten hälyä, olla hiljaa ja rukoilla.
Niinpä jo viidenkymmenen ikäinen Arsenius lähti Egyptin erämaahan, jonka hengellisistä ohjaajista hän oli kuullut ja lukenut. Siellä hän rukoili, meditoi ja eli vaatimattomasti löytääkseen syvimmän itsensä ja yhteyden Jumalaan.
Arsenius luopui paljosta, kun hän hylkäsi palatsin ylellisen elämäntyylin ja lähti etsimään elämän tarkoitusta erämaan köyhiltä isiltä. Monissa tarinoissa ihmetellään hänen valintaansa.
Kun Arseniuksen nähtiin pyytävän neuvoa vanhalta egyptiläiseltä munkilta, hänelle sanottiin: "Isä Arsenius, miten sinä, jolla on niin hyvä latinan ja kreikan tietämys, kysyt neuvoa tältä maalaiselta?" Arsenius vastasi, että hän osasi kyllä latinaa ja kreikkaa, mutta ei vielä ollenkaan tämän maalaisen aakkosia. Eli niitä hiljaisuuden aakkosia, jotka auttavat tulkitsemaan ihmisen sydämenliikkeitä ja Jumalan kuiskauksia.
Kyynelistään ihmisen tuntee.
Kun Arsenius kuoli, toinen kuuluisa erämaaisä Poemen sanoi itkien: "Totisesti, sinä olet siunattu, Isä Arsenius, sillä sinä itkit itsesi tähden tässä maailmassa." Joka ei itkenyt syntejään täällä maan päällä, itki niitä tulevassa, erämaaisät sanoivat.
Itkemme monia asioita. Itkemme surusta ja kaipauksesta, kun menetämme läheisen ihmisen. Itkemme pettymyksestä ja kiukusta, kun emme saa jotain haluamaamme.
On katkeruuden, kaipauksen ja kärsimyksen kyyneleitä. Itkemme rakkaudesta ja ilosta. Itkemme myötätunnosta. Kyyneleet helpottavat, puhdistavat ja parantavat. Kyynelistä tuntee ihmisen. Ihmisellä, joka kykenee itkemään, on vielä sydän tallella.
Ihmisellä, joka kykenee itkemään, on vielä sydän tallella.
Erämaaisät tunsivat kaiken tämän, sillä he olivat jättäneet paljon taakseen. Heillä oli, mitä surra. Kyyneleet olivat heille luonnollinen osa elämää. Ilman niitä he eivät olisi kestäneet erämaassa.
He rukoilivat kyyneleitä, jotka puhdistaisivat silmät näkemään selkeämmin ja pehmittäisivät sydämen rakastamaan enemmän. He eivät peitelleet syntejään, vaan itkivät niitä.
Muuta ikuista ei ole kuin anteeksianto, rakkaus ja myötätunto. Jumalallakaan ei ole muuta. Hän tulee sisään särkyneen sydämen avoimesta haavasta.
Kyynelharjoitus
Tee tämä harjoitus, kun sinulla on rauhallinen ja turvallinen olo.
Muistele hetkeä, jolloin näit ystäväsi itkevän. Mitä sinä silloin tunsit? Mitä sinussa tapahtui? Miltä sinusta tuntui kuunnella häntä, jos hän kertoi, miksi itki.
Muistele jotakin toista hetkeä, jolloin kyyneleet nousivat omiin silmiisi. Mitä silloin tapahtui? Mitä tunsit, mitä itkit?
Mieti, mitä nuo hetket kertovat sinulle siitä, mikä elämässä on olennaista?
Ohjaajana Arsenius
Arsenius syntyi Roomassa kristittyyn perheeseen noin vuonna 354. Kristinusko oli jo tuolloin saavuttanut tunnustetun aseman Rooman valtakunnassa. Arsenius oli kouluja käynyt mies ja kuului yhteiskunnan yläluokkaan. Keisari Theodosius otti hänet jo nuorena hoviinsa, jossa hän toimi muun muassa keisarin kahden pojan henkilökohtaisena valmentajana.
Arsenius oli kuullut ja todennäköisesti lukenutkin Egyptin erämaaisistä. Noin 55-vuotiaana hän jätti Rooman ja hovielämän ja lähti Egyptin erämaahan. Siellä hän eli askeetikkona neljäkymmentä vuotta ja siellä hän myös kuoli yhdeksänkymmentäviisivuotiaana.
Jaa tämä artikkeli: