Gurun opissa: Entistä syvempi yhteys
Eräässä saarnassaan Luther sanoo Kristuksen astuneen taivaaseen, että hän voisi sieltä vuodattaa armonsa sieluumme. ”Vaikka Kristus itse Isän oikealla puolella istuessaan onkin kaikkein katseiden ulottumattomissa, kaikki kristityt ovat sydämissään kätketyt näkymättömään Kristukseen,” Luther kirjoittaa.
Helluntaita edeltävä aika avaa viikko viikolta tätä salaisuutta. Miten Isänsä tykö palannut Kristus voi silti yhä olla täällä, täyttää kaiken läsnäolollaan ja ottaa asuinsijansa meidän sydämessämme ja keskellämme?
Jeesuksen oppilailtakin vaati aikansa, että he käsittivät, mitä kaikkea Jeesuksen ylösnousemus merkitsi. Vähitellen he käsittivät, että heidän oli mahdollista palata yhteen, saada anteeksi ja antaa anteeksi toisilleen, kohdata sekin, että paetessaan he olivat pettäneet Mestarinsa ja toisensa.
Hiilivalkealla, Emmauksen tiellä ja yläsalissa he alkoivat aavistaa, että yhteys Mestariin ei ollut katkennut vaan se oli syntynyt uudestaan entistä syvempänä ja katkeamattomana. He ymmärsivät myös, että korotetulla ja taivaaseen astuneella Kristuksella on yhä haavansa.
Niinpä usko sydämessä asuvaan Kristukseen kätkee meidät hänen haavoihinsa. Niiden kautta meidät parannetaan. Uskossa meillä on kaikki, mitä tarvitsemme, koska sen kautta meillä on kaikki, mitä Kristuksella on, anteeksiantamus ja Jumalan läsnäolo. Siellä missä on luottamus Jumalaan, siellä on Kristus läsnä, vaikka olisimme kuinka pimeässä ja kuinka alhaalla.
Mutta mistä luottamus? Luottamuksen rahtuja emme etsi itsestämme. Katsomme Kristukseen, tartumme häneen. Hän on kantanut heikkoutemme ja helvettimme kuin ne olisivat hänen omiaan. Silloin sisimpäämme lankeaa valo.
Jaa tämä artikkeli: