Juliana Norwichlainen. Kuva: Matti Pikkujämsä
Gurun opissa: Kaikki kääntyy hyväksi
Juliana Norwichlainen oppi kärsimystensä kautta, miten Jumala on läsnä kaikessa.
Miltä tuntuisi lukea evankeliumia, jonka naiset olisivat kirjoittaneet? Miten käsityksemme Jeesuksesta muuttuisi, jos voisimme lukea evankeliumia, johon olisi talletettu niiden naisten kokemuksia, jotka olivat seuranneet Jeesusta kylästä toiseen aina ristille ja haudalle saakka?
Nämä kysymykset kiehtoivat 1300-luvun jälkipuoliskolla Englannissa elänyttä naismystikkoa Juliana Norwichlaista. Hän oli ensimmäinen nainen, joka kirjoitti äidinkielellään hyvin persoonallisen ja omakohtaisen kertomuksen siitä, miten näki ja ymmärsi Jeesuksen elämän, kärsimyksen ja ylösnousemuksen.
Juliana kertoo vakavasti sairaana saamistaan näyistä, joissa ristillä kärsivä Kristus ilmestyi hänelle. Juliana sanoo tämän tapahtuneen 8.5.1373, jolloin hän oli kolmikymppinen.
Hän oli ollut viikon sairaana. Hän ja hänen äitinsä olivat jo monesti ajatelleet hänen kuolevan. Pappikin oli käynyt antamassa viimeisen voitelun ja ehtoollisen.
Varhain sunnuntaiaamuna toinen pappi oli kutsuttu vuoteen ääreen lohduttamaan kuolevaa. Tämä kohotti ristiinnaulitun kuvan Julianan silmien eteen ja kehotti häntä katsomaan sitä, jotta saisi lohdutusta.
Vaikka Juliana tunsi menettäneensä voimansa, hän ponnisteli ja kiinnitti katseensa krusifiksiin. Kaikki muu katosi ja hän näki vain Kristuksen kasvot. Hän näki veren virtaavan orjantappurakruunun tekemistä haavoista ja nestehukan ja kärsimyksen aiheuttaman uupumuksen ja lähestyvän kuoleman merkit Kristuksen kasvoissa. Juuri kun näytti, että kaikki oli lopussa, Kristuksen kasvojen ilme kuitenkin muuttui ja niille kohosi ilo. Juliana tunsi sen tarttuvan itseensä.
Kärsimystä ei voi pyyhkiä olemattomiin, mutta voi tuntea, että joku on nähnyt sen ja kantaa sitä."
Näkyihin sekoittuivat Julianan oman elämän tapahtumat. Mustan surman aallot pyyhkäisivät hänen elämänsä aikana kolme kertaa Euroopan yli.
Kun ensimmäinen aalto tavoitti Norwichin kaupungin 1348–1349, Juliana oli kuuden vanha. Toisen epidemian aikana vuosina 1361–1362 hän oli nuori vaimo ja äiti. Hänen lapsensa ehkä kuoli silloin. Ainakin hänen näyissään vilahtaa pieni lapsi, joka loikkaa suloisena ulos maassa makaavasta paisuneesta ruumiista ja liukuu sitten nopeasti taivaaseen.
Kolmannen kerran musta surma iski seitsemän vuotta myöhemmin. Kun Juliana sairastui, hänen läheisistään oli elossa enää hänen äitinsä.
Miettiessään elämäänsä Juliana näki kaikesta huolimatta Jumalan läsnäolon kaikessa. Miten silloin siinä, mitä tapahtuu, mikään voisi olla väärin tai kohtuutonta? hän pohti.
Katsoessaan Kristuksen kärsimystä Juliana näki siinä omat kärsimyksensä ja meidän kaikkien kärsimykset. Juliana ymmärsi, että Jumala kärsii kanssamme, ja me hänen kanssaan. Sille, joka katsoo kärsivää Kristusta ja ymmärtää, kuka hän on, kaikki kääntyy lopulta hyväksi. Kärsimystä ei voi pyyhkiä olemattomiin, mutta voi tuntea, että joku on nähnyt sen ja kantaa sitä.
"Kaikki kääntyy hyväksi ja kaikki kääntyy hyväksi ja kaikenlaiset asiat kääntyvät hyväksi", uskoi Juliana.
Jumalan hyvyyden rukous
Juliana näki kaikesta kokemastaan kärsimyksestä huolimatta, että Jumalan huolenpito ja hyvyys ympäröivät meitä kaikessa. Tämä näkyy hänen yksinkertaisessa rukouksessaan:
"Jumala anna minulle hyvyydessäsi itsesi, sillä se on minulle kylliksi, sillä sinä olet minulle kylliksi.
Mitään vähäisempää en voi pyytää, mikä olisi sinulle kunniaksi. Ja jos pyytäisin jotain vähäisempää, puuttuisi minulta aina jotain.
Vain sinussa minulla on kaikki."
Ohjaajana Juliana Norwichlainen
Juliana syntyi vuonna 1342 Norwichin kaupungissa, itäisessä Englannissa. Hänet tunnetaan näyistä, jotka hän sai vakavan sairautensa aikana. Niissä ristillä kärsivä Kristus ilmestyy hänelle.
Toivuttuaan Juliana kirjoitti näkynsä muistiin ja mietiskeli niitä parikymmentä vuotta. Sitten hän kirjoitti uuden version, joka sisälsi myös näkyjen merkitystä käsittelevän kommentaarin. Hän oli tuossa vaiheessa menettänyt kaikki läheisensä, ja vietti lopun elämänsä erakkomajassa Norwichin pyhän Julianuksen kirkon yhteydessä. Hän kuoli noin vuonna 1416.
Julianan kirjoitukset löydettiin uudestaan vasta 1900-luvulla. Paavo Rissanen on suomentanut tämän kristillisen mystiikan huippuihin kuuluvan teoksen nimellä Jumalan rakkauden ilmestys.
Jaa tämä artikkeli: