Kuva: Matti Pikkujämsä

Gurun opissa: Köyhät ovat kirkon aarre

200-luvulla elänyt Laurentius oli radikaali vähäosaisten puolustaja.

• 16.12.2016 13:50
• Lauri Maarala

Vuonna 258 Rooman seurakunnan arkkidiakoni suututti keisarin pahanpäiväisesti. Viaton kepponen maksoi tälle diakonille hengen, mutta antoi hänelle kuolemattoman maineen.

Diakoni oli nimeltään Laurentius. Hänen tehtävänään oli pitää huolta seurakunnan köyhien avustamisesta ja siksi hän oli seurakunnan rahastonhoitaja.

Keisarina toimi tuolloin Valerianus. Hän vainosi kristittyjä. Rooman valtakunnassa elettiin levottomia aikoja. Keisarit vaihtuivat useissa vallankaappauksissa. Rajojen puolustamiseen tarvittiin varoja ja sotajoukkoja. Kansa köyhtyi ja maan sisäiset vaikeudet kasvoivat. Kristityistä Valerianus löysi sopivan syntipukin vaikeuksille.

Paavi, joka oli määrännyt Laurentiuksen kirkon rahastonhoitajaksi, oli paennut vainoa maan alle katakombeihin. Hänen piilopaikkansa kuitenkin paljastui. Paavi ja neljä diakonia surmattiin. Laurentius pelastui, koska ei ollut paikalla. Hän ilmoittautui kuitenkin itse keisarin sotilaille.

Myös kirkon omaisuutta oli piilotettu. Kun Laurentiusta kuulusteltiin, häneltä tivattiin kirkon piilotettua aarretta. Laurentius pyysi kolme päivää aikaa. Sinä aikana hän jakoi kirkon varat köyhille. Sen jälkeen hän kokosi heidät yhteen ja vei kaikki köyhät, sairaat, vanhukset, raajarikot ja nälkiintyneet kerjäläiset määräaikaan mennessä keisarin eteen ja sanoi: Tässä ovat kirkon aarteet!

Rangaistukseksi Laurentius poltettiin tarinan mukaan halsterilla.

Köyhiä ei voi sanoa kirkon aarteeksi, jos ei tunne heitä ja tiedä, mitä köyhyys on. Laurentius pystyi kokoamaan ympärilleen seurakuntansa köyhät ja raihnaiset, koska tiesi, mistä heidät löytää. Eivätkä he olisi lähteneet hänen mukaansa ja seuranneet häntä, elleivät olisi luottaneet häneen. Laurentius taas tiesi, ketä hän seurasi ja kuka oli hänen Mestarinsa.

Jeesus oli köyhien puolella. Hän oli rakentajan poika ja hänen ensimmäiset seuraajansa olivat kalastajia. He eivät olleet rutiköyhiä, mutta tiesivät kyllä, mitä oli tehdä pätkätöitä ja mitä oli olla ilman töitä ja tietoa siitä, mistä saisi leivän huomiseksi.

Laurentius kutsui köyhiä kirkon aarteeksi. Jeesus sanoi heitä autuaiksi.

Kumpikaan ei ylistänyt tai romantisoinut köyhyyttä. He yrittivät vastata ihmisten hätään ja olla heidän toivonsa. He pitivät köyhien puolta ja tekivät heidät näkyviksi myös niille yhteiskunnan valtaapitäville, jotka käänsivät köyhille selkänsä.

Uudessa testamentissa on lukuisia kertomuksia siitä, miten katujen ja torien köyhät, sairaat, raajarikot ja kerjäläiset löysivät Jeesuksen ja saivat avun. Jeesuksen opetuksen mukaan heillä on etusija Jumalan taivaallisissa pidoissa. Ennakkoon se oli näkyvissä jo siinä, mitä hänen seurassaan tapahtui.

Kaikki tämä oli läsnä jo jouluyönä. Jeesus ei syntynyt palatsissa eikä häntä puettu silkkivaatteisiin. Ei ollut majataloa. Jeesus syntyi eläinten suojassa, kiedottiin kangaspalaan ja pantiin eläinten syöttökaukaloon. Hänen syntymästään ilmoitettiin ensimmäiseksi köyhille paimenille. Niin se tapahtui ja niin se tapahtuu yhä tässä maailmassa.