Lapset kouluun. Kirkon Ulkomaanapu on avannut Haitissa 80 koulua väliaikaisissa tiloissa. Tämän vuoden tavoite on rakentaa kymmenen pysyvää koulua, kertoo maaedustaja David Korpela Port-au-Princessa.
Haitin vuoksi
Haiti on niin vaativa työkenttä, että kehitysyhteistyöntekijät eivät saa ottaa perheitään mukaan. Yksi heistä on David Korpela. David Korpela työskentelee Haitissa Kirkon Ulkomaanavun työn päällikkönä eli maaedustajana. Hän saapui maahan lyhyelle avustuskeikalle heti maanjäristyksen jälkeen tammikuussa 2010 mukanaan teltta ja eväät.
– Silloin en ajatellut hetkeäkään, että jäisin tänne, kertoo David Korpela maaliskuussa 2011 pääkaupungissa Port-au-Princessa.
Kansainvälistä kokemusta 27-vuotiaalla Korpelalla oli kyllä runsaasti. Itse asiassa koko elämä tuntuu valmistaneen häntä nykyistä tehtävää varten. Hän on kanadansuomalainen, joka asui lapsuutensa ja teinivuotensa Keniassa ja Malawissa, yhteensä 16 vuotta.
– Vanhempani ovat lähtöisin Suomesta. Puhun äidin kanssa suomea ja isän kanssa englantia. Kävin koulua pari vuotta myös Kanadassa ja opin siellä ”pakkoranskaa”, kertoo valoisa, nauravainen ja nopealiikkeinen Korpela.
Sitä pakkoranskaa Korpela tarvitsee nyt joka päivä työkielenä.
Kehitysyhteistyö tuli tutuksi jo kotona vanhempien työn vuoksi. Korpela opiskeli kehitysyhteistyön maisteriksi Jyväskylässä ja rakensi erikoissuunnittelijana suomalaisten yliopistojen suhteita afrikkalaisiin yliopistoihin kehitystutkimushankkeita varten.
– Ymmärrän näitä molempia maailmoja, länsimaista ja afrikkalaista. Yliopistolla minulla oli kädet täynnä kiinnostavaa työtä. Mutta kun Ulkomaanapu pyysi minua jäämään tänne töihin, esimieheni sanoi, että lähde! On etuoikeus päästä tuollaiseen työhön. Itsekin ajattelin, että jos tehdään, tehdään sitten kunnolla, David Korpela sanoo.
Kirkon Ulkomaanapu oli tukenut kehitysyhteistyötä Haitissa jo pitkään Luterilaisen Maailmanliiton kautta. Katastrofi hellytti suomalaiset auttamaan, ja kaiken kaikkiaan Haiti-apua on kertynyt Ulkomaanavun kautta yli kolme miljoonaa euroa. Ulkomaanapu päätti laajentaa työtään Haitissa ja avata oman toimiston. Lukuisat muut järjestöt tekivät samoin, sillä hätä oli suuri ja valtio heikko.
– Perustamisvaiheessa meitä auttoi paljon ACT-allianssi, kirkollisten avustusjärjestöjen yhteistyöverkosto. Emme myöskään kärsineet niin suuria menetyksiä kuin monet YK-järjestöt ja Haitin valtio, joilta kuoli paljon henkilökuntaa ja toimitilat romahtivat.
Nyt Korpelan kelpaa olla ylpeä siitä, että Ulkomaanapu pystyi avaamaan 60 väliaikaista koulua jo viime vuonna. Samalla jatkettiin katastrofiapua.
– Hankimme esimerkiksi seitsemän miljoonaa vedenpuhdistustablettia, joita jakoivat myös muut ACTin jäsenet ja koulutussektorin järjestöt. Työnjako tehostaa avun perillemenoa.
Ulkomaanapu tekee paljon yhteistyötä paikallisten kirkkojen kanssa. Korpelan mukaan ne näkevät hengellisen työnsä ja diakoniatyönsä saman tehtävän eri puolina. Suomessa tehdään helposti jyrkkä ero lähetystyön ja kehitysyhteistyön sekä eri lähetysjärjestöjen välillä, mutta Haitissa Ulkomaanavun työ mielletään ”Suomen kirkon avuksi”.
– Me osaamme puhua pappien ja piispojen kanssa, mutta tunnemme myös YK-järjestöjen, EU:n ja kansalaisjärjestöjen pelisäännöt, joihin työmme pohjautuu. Siksi kirkollisilla avustusjärjestöillä on täällä yhdistävä rooli, selvittää Korpela, joka tietää, että ”lähimmäinen” on järjestökielellä ”hyödynsaaja”. Samasta köyhästä haitilaisesta kumminkin puhutaan.
Työn onnistumisista huolimatta Haiti on kehitysyhteistyöntekijöille rankka paikka. Maan turvallisuustilanne on heikko, ja siksi toimiston ja asuintalon portilla on aseistettu vartija.
Avustusjärjestöjen autoja on ryöstetty ja ihmisiä kidnapattu. Kaupungilla ei kävellä pimeän tulon jälkeen eikä paljon muutenkaan. Ruuhkien takia liikkumiseen kuluu kohtuuttomasti aikaa: 30 kilometrin matkaan voi oikeasti kulua kolme tuntia.
– Turvallisuussyistä asumme kimppakämpissä. Perhettä ei saa ottaa mukaan Haitiin. Liikkumisrajoitusten takia tavallinen kyläilykin on vaikeaa, David Korpela kuvailee.
Siksi Ulkomaanapu ja muutkin järjestöt lähettävät työntekijänsä kuuden viikon välein ”pakkolomalle”, vähintään naapuriin Dominikaaniseen tasavaltaan.
– Kuusi viikkoa työelämää ja viikko yksityiselämää. On tärkeätä nähdä, että normaalielämääkin on vielä olemassa, Korpela naurahtaa.
– Mutta haitilaisille tämä on normaalia. Entä jos tämä olisi minunkin normaaliani? Ymmärrän kyllä, miksi ihmiset mellakoivat välillä kadulla.
Suuri osa kehitysyhteistyöntekijöistä on nuoria tai ainakin sinkkuja, tai sitten he ovat saaneet jo lapsensa kasvatettua. Kuntosali ja dvd-leffat ovat suosittuja rentoutumiskeinoja, koska lenkille ei pääse eikä miljoonakaupungissa ole yhtään elokuvateatteria. Työkaverien kanssa vietetään usein myös illat.
– Tämä työ on kumminkin mielekästä ja motivoivaa. Vuosi sitten näin kouluissa apaattisia ja surullisia lapsia, nyt iloisia ja energisiä. Ero on todella suuri. Silti koko maan tarpeet ja ongelmat ovat valtavat. On keskityttävä siihen pieneen yhteisöön, jossa toimii, Korpela miettii.
– Jos kaikki vetävät yhdessä, kyllä tämä johonkin liikahtaa!
Eira Serkkola
Rakenna koulua vaikka neljällä sementtisäkillä: www.suvivirsi.fi
Jaa tämä artikkeli: