Olla vai ei? – Onko jalompaa sietää ääneti kammottavan kohtalon iskut ja nuolet vaiko tarttua aseeseen tuskain merta vastaan, rynnätä kuolemaansa, pohtii Eero Ahon Hamlet.
Hamlet ihan pihalla
Kaupunginteatterin suurella näyttämöllä valot palavat vaaleiden verhojen takana ankean lähiön kerrostalossa, mutta sen pihalla Tanskan prinssi Hamletin tragedia alkaa kehittyä ja kiertyä vauhdilla yhä tiukemmille solmuille. Kuninkaallista glamouria tästä tulkinnasta on turha etsiä, nyt ryhdytään kuin gangstereiden välien selvittelyyn.
Hamlet ( Eero Aho ) palaa opiskelemasta, tapaa rakkaat kaverinsa, kuulee isänsä kuolleen ja äidin ( Tiia Louste ) avioituneen Claudius-sedän ( Esko Salminen ) kanssa. Viesti kuoleman rajan takaa paljastaa kuitenkin murhan ja saa pojan mielen kuohumaan. Kostonhimo ja hulluus kietoutuvat pian hänessä yhteen.
Hamletin rakastettu Ofelia ( Anna-Maija Tuokko ) on taipuisa ja puhtoinen – silloinkin, kun Hamlet ottaa töykeästi etäisyyttä ja tappaa erehdyksessä hänen isänsä Poloniuksen ( Asko Sarkola ).
Kuten William Shakespearen teksteissä usein käy, tämäkin onneton tarina päättyy moniin ruumiisiin. Miksi kukakin toimii niin kuin toimii, ja miten katsoja näkemäänsä tulkitsee, on Hamletin tarinan alati kiinnostava kysymys.
Näytelmän alkuosa saa miettimään yleensä seksuaalisuutta sekä erityisesti pojan ja äidin välistä suhdetta, samoin pojan riippuvuutta kuolleesta isästä. Moneen kertaan hylätty ja petetty Hamlet on täysin hukassa erityisesti itseltään. Kuinka sitä silloin osaa rakastaa ketään toistakaan?
Eero Ahon Hamlet on kaiken kiihkonsa alla hyvin hauras – taatusti raskas rooli.
Toisessa näytöksessä nousevat esiin vallan turmiollisuus ja koston loputtomuus. Hamlet saa tilaisuuden kostaa isänsä kuoleman, ja Claudius lähettää hänet Englantiin tapettavaksi. Lopussa lähiön vallasta taistellaan asein, eikä siinä kovin monta päätä pystyyn jää.
Mikä ansa onkaan hyvän puolustaminen käymällä vääryyden kimppuun! Hyviin tarkoituksiin kietoutuu nopeasti vallan kautta tuhon kierre. Jokainen, joka kovakorvaisena määrittelee toisen hyvän, astuu huojuvalle sillalle.
Ofelia-parka on pelinappula muiden käsissä. Hänen tuhonsa kantaa kuitenkin anteeksiannon pilkahdusta ja on ainut vastavoima muiden kostonhalulle. Ehkä vain täysin vilpitön ja viaton pystyy nousemaan vaikka haudasta saattelemaan kuolevan rakastettunsa uhkealle kukkavuoteelle.
Vahva tarina ja sen tämänkertainen tulkinta eivät kuitenkaan avaudu helposti. Tuntuu kuin palapelin kuvio olisi saanut töytäyksen ja tärähtänyt. Jokunen irtopalakin on joukkoon eksynyt. Nuorison riekkujuhlat jäävät irrallisiksi, samoin musiikkiesitykset. Eniten jäin ihmettelemään Nabuccon orjien kuoron viestiä.
Kaikilla näyttelijöillä on mikrofonit, mikä aiheuttaa välillä ääneen metallisen kaiun. Sen huomasi erityisesti Esko Salmisen äänessä, joka päätä kääntäessä kajahti paikoin pahasti.
Marja Kuparinen
William Shakespeare: Hamlet. Ohjaus Kari Heiskanen. Ensi-ilta Helsingin kaupunginteatterin suurella näyttämöllä 21.11.
Jaa tämä artikkeli: