Hankehyppelijällä on näkyä nuorisoon
Liesilinnan Eeva hyppää vaivatta projektista toiseen: ”Kuin liikkuvaan junaan!”
Nuorisotyössä pitää olla pää ja sydän mukana. Näin sanoo Eeva Liesilinna. Hän on nuorisotyön konkari, joka työskenteli Espoonlahden seurakunnan nuorisotyössä kuudentoista vuoden ajan.
”Kyllä siihen alkoi jossain vaiheessa leipiintyä ja pitihän siitä lähteä, ennen kuin alkoi ihan naurettavaksi nuorten silmissä muuttua.”
Ihan tykkänään Liesilinna ei nuoria jättänyt. Espoonlahden kauden jälkeen hän on hypähdellyt sulavasti hankkeista toisiin eri järjestöissä: aina nuorten ja lasten asialla, näkövinkkeliä vaihtaen.
”Nuorissahan on tulevaisuus”, toteaa Liesilinna hienovaraisella savolaisella soinnilla. Hänen suustaan kuultuna se ei kuulosta lainkaan kliseeltä.
Rajattomuus luo turvattomuutta
Liesilinnalla on näkyä ja ymmärrystä siitä, miten nuoret voivat.
”1990-luvun laman pyörteissä kuitenkin tapahtui jotain.”
Liesilinna törmäsi useammin niin sanottuihin haasteellisiin nuoriin. Hän painottaa, ettei usko nuorten olevan tahallaan ilkeitä tai hankalia, näitä haasteellisia.
”Mutulla väittäisin, että tietty rajattomuus alkoi yleistyä, ja se lisäsi nuorten turvattomuutta. Siitä sitten seurasi passiivisuutta, levottomuutta ja masennusta.”
Tämänhetkisen 20–30 -vuotiaiden syrjäytymisen Liesilinna näkee katastrofina, joka on seurausta niistä kuuluisista lamasäästöistä.
Yhdeksi 2000-luvun ongelmaksi Liesilinna nimeäisi lasten ja nuorten yksinäisyyden. Liesilinnaa mietityttää myös, onko nykylapsilla jo ihan liikaa virikkeitä, harrastuspaineita ja odotuksia ympärillään.
”Onko lapsilla kasvurauha?”
Kasvatus on yhteisön asia
Kasvatuskumppanuus on sana, joka vilahtelee Liesilinnan puheessa tasaiseen tahtiin. Se on nykyajan termi Koko kylä kasvattaa -mentaliteetille, jossa vanhempien lisäksi ovat mukana koulut ja muut kasvatustahot.
”Ja tietenkin nuoret itse”, Liesilinna painottaa. Nuorten ja lasten osallistuminen on hänelle tärkeää. Se, että lapset eivät ole päätöksenteossa vain objekteja, vaan kykyjensä mukaan vaikuttamassa omiin asioihinsa.
”Aikaisemmin, varsinkin maaseudulla, tämä oli ihan luonnollista: lasten oli kannettava vastuunsa talon töistä.”
Liesilinna peräänkuuluttaa yhteiskunnan läpileikkaavaa yhteisöllisyysajattelua. Hänen mukaansa vaikkapa suuret seurakunnat nähdään liian usein palveluntarjoajina, ei yhteisöinä.
”Eri paikallistason toimijoiden on löydettävä yhteisiä kasvatuspäämääriä. Ja sitten pitää vain tehdä ja toimia: siinäpä sitä sitten hitsaudutaan yhteen.”
Uusi ja outo on kasvunpaikka
Alun perin Liesilinnasta piti tulla metsähoitaja, mutta matikka ei tahtonut sujua. Yliopistoonkin tyttö yritti, mutta lopulta nuorisotyö vei mennessään. Liesilinna ei osaa sanoa, mistä lopullinen kipinä työhön tuli. Ehkä se on sitä selittämätöntä kutsumusta? Se on varmaa, että Liesilinnalla on palo projektityyppiseen työhön, eikä häntä huimaa hypätä vähemmän tuttuihinkaan hommiin, poukkoilla hankkeesta toiseen.
”Aina kun on joutunut menemään uudesta ja oudosta läpi, sitä kasvaa ja kehittyy.”
Jokainen projekti on vaatinut uuden opettelua. Kun Liesilinna viisi vuotta sitten näki postikortin kokoisen ilmoituksen lasten ja nuorten osallisuushankkeesta, hän päätti hakea paikkaa, olihan nuorten ottaminen mukaan päätöstentekoon Liesilinnalle kunnia-asia. Ensimmäisessä kokouksessa selvisi, että pääpainoksi nostettaisiin monikulttuurisuuskasvatus ja uskontodialogi. Ihan vierasta!
”Minä olen sellainen, joka tykkää uppoutua yhteen tematiikkaan. Uuteen sukeltaminen ei ole koskaan ollut ongelma. Välillä on ollut haikeaa päästää vanhasta irti.”
Ylhäältä johdettua
”Sattuma kuljettaa”, toteaa Liesilinna. Hän puhuu sattumasta sellaisen ihmisen lämmöllä, jolle yllätyksellisyys on elämän positiivinen peruspilari, ei epävarmuustekijä.
”Jälkikäteen en sanoisi ottaneeni harha-askelia, vaikka kaikki ei ole aina mennyt niin kuin halusin. Ainakin minulla on laaja käsitys nuorisotyöstä”, Liesilinna sanoo, miettii tovin ja nauraa sitten:
”Laajuus korvaa syvyyden!”
Oikeastaan Liesilinna ei kuitenkaan puhu sattumasta. Elämä saattaa ensisilmäyksellä näyttää sattumanvaraiselta, jos kaikki ei ole mennyt omien suunnitelmien mukaan.
”Ei tämä minun elämäni ole ollut omissa käsissäni, vaan ylhäältä johdettua.”
Puhumalla paras
Eeva Liesilinnalla on yksi kaikenkattava neuvo jokaisen murkkuikäisen vanhemmille: opetelkaa kommunikoimaan
”Lapsi saattaa teininä muuttua ihan toisenlaiseksi. Silloin on koko perheen hiottava niitä vuorovaikutustaitoja.”
Hyvät vuorovaikutustaidot eivät tarkoita normaaliarjen kohteliaisuussääntöjä, vaan ne asetetaan koetukselle silloin, kun teini alkaa haastamaan.
”Ja totta kai teini-ikäinen haastaa vanhempiaan!”
Vanhemman on myös tunnistettava oma valtasuhteensa lapseen. Pakottamisella harvoin tulee tuloksia, eikä kukaan voi valita lapselleen tietä.
”Riitely kuuluu asiaan, se kasvattaa. Koko perhettä.”
Jaa tämä artikkeli: