null Hanki kantaa Tarvaspäässä

Hanki kantaa Tarvaspäässä

Hanki kantaa –näyttelyssä on esillä Akseli Gallen-Kallelan talviaiheisia maalauksia ja grafiikkaa sekä kuvia ja esineistöä hänen elämästään.

Vuosisadan takaiset hiihtoretket vaikuttavat yllättävän läheisiltä. Lasivitriinissä komeilevat kansallistaiteilijan pitkät hiihtovillasukat - tyylikäs kuviointi, joka sopii tähänkin talveen! Muotoon leikatussa valokuvassa taiteilijahahmo nojailee sauvoihinsa – kuin kuka hyvänsä sunnuntaihiihtäjä!

Vuosisadan alun taiteilija ei kuitenkaan ollut hiihtäjänä leppoisimmasta päästä. Päivittäin taittui usein kuusikymmentä kilometriä lumista erämaata ja tauoilla hiihtäjä luonnosteli etsauksia.

Gallen-Kallela maalasi talvisin ulkona, vaikka helppoa se ei hänen mukaansa ollut: ”Palelen kuin koira ja väri tulee jäykäksi kuin vaha kun istun ulkona ja maalaan.”

Museossa on nähtävillä useat raskaan näköiset sukset. Taiteilijan kirjeestä paljastuu, että hän oli tarkka hiihtovälineistään: ”Täytyy olla vähintään neljä paria eri muotoisia suksia eri keleille.”

Gallen-Kallelan talviaiheiset maalaukset on ripustettu museon ensimmäiseen kerrokseen. Maalauksissa on useimmin metsäisiä maisemia, lunta eri sävyissä, valoa ja varjoa, vuoden- ja vuorokaudenajan tarkkaa kuvausta ja koskettavaa tunnelmaa.

Luistelijat Kalelan rannassa saa pysähtymään. Tämä teos on ollut harvoin esillä missään. Maiseman katsoja tuntuu asettuvan rinteelle, puiden siimekseen. Siellä hän ohikiitävän hetken katselee pieniä huolettomia luistelijahahmoja, jotka reippailevat keskipäivän valossa.

Muita erityisen puoleensavetäviä teoksia ovat Ilvesluola-maalaukset, joita näyttelyssä on esillä useita. Niissä hohtaa kevättalvi. Katsojan edessä kohoavat jylhät kalliot ja lumi kimaltaa. Pakkanen tuoksuu, mutta ilveksen jäljet saavat katsojan varovaiseksi. Tulee sama, lähes pyhä tunnelma, jonka hohtavassa luonnossa kokee.

Näyttelyn jälkeen kannattaa kävellä Tarvaspään pihan poikki tunnelmalliseen kahvilaan. Siellä on päivittäin useita lounasvaihtoehtoja ja herkullisten leivonnaisten valikoima. Ikkunasta voi silmäillä Laajalahden talvea, eikä näkymä varmaan paljon poikkea siitä, mitä Gallen-Kallelan pariskunta saattoi nähdä. Sadan vuoden takaisten tunnelmien tuttuus on lohdullista. Vaikka jotkut maisemat on raivattu teille ja asutuksille, Espoossa on vielä jäljellä erämaata ja mahdollisuus saavuttaa ikiaikainen yhteys luontoon.

Gallen-Kallelan museo

Gallen-Kallelan tie 27, 02600 Espoo

avoinna ti–la 11–16, su 11–17

Hanki kantaa –näyttely 18.1. – 21.3. 2012

Näyttely esittelee Akseli Gallen-Kallelan talvimaisemien kuvaajana.

Esillä myös Gallen-Kallelan ja hänen ystäviensä ottamia valokuvia suurennoksina, sata vuotta vanhaa esineistöä ja valokuvataiteilija Juha Suonpään (s. 1963) teoksia klassikkoteosten maisemallisesta nykytilasta.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.